Painolasti

Painolasti (myös paarlasti[1]) on laivan tai muun aluksen lisäkuormaa, jonka tarkoituksena on vakauttaa alusta ja saada aikaan kulun kannalta edullinen syväys[2]. Painolastia käytetään myös laivan lastauksen yhteydessä uiva telakka -tyyppisillä kuivatelakoilla.

Kuva laivan tyhjästä painolastitankista.

Nykyään painolastina käytetään yleensä merivettä. Laivan säiliöt täytetään ja tyhjennetään pumppujen avulla.[2] Purjelaivojen aikakaudella käytettiin pääasiassa hiekkaa, kiviä tai rautaa.[3][4]

Vieraslajit

Painolastiveden mukana kulkeutuu usein vieraslajeja uusille elinalueille. Jotkut niistä voivat olla erittäinkin haitallisia alueella vallitsevalle ekosysteemille.

Itämerelle on painolastiveden mukana kulkeutunut 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien useita kymmeniä vieraslajeja. Tällaisia ovat muun muassa merirokko, petovesikirppu ja amerikankampamaneetti.

Painolastikasvit

Painolasti- eli paarlastikasvit ovat purjelaivojen painolastinaan käyttämän maa-aineksen mukana levinneitä kasveja. Suomessa painolastikasveja esiintyy nykyään enää muutamassa paikassa, yleensä painolastista rakennetut kentät on vanhoissa satamissa asfaltoitu. Eniten painolastikasveja löytyy Reposaaresta, jossa kasvaa nykyään noin 75 vierasperäistä kasvilajia.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. Puuvenesanasto
  2. Söderholm, P., Vähäkyrö, I.: Nykymerenkulun sanakirja. Kustannus oy Ajatus, 1998. ISBN 951-9440-73-9.
  3. Toppilansaaren historia[vanhentunut linkki]
  4. Pieni Tietosanakirja, osa III, s. 590. Hakusana painolasti. Helsinki: Otava, 1927. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.8.2009).
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.