Paimionjokilaakso

Länsipuoli joesta on uoman lähellä tasaista ja kivisin alue tasamaasta on entistä peltoa, jossa kasvaa pääasiassa tuoretta heinäniittyä, vallitsevina lajeina paikoin nurmirölli ja mäkikaura. Keltamataraa ja ahomataraa kasvaa runsaasti, kun taas vähemmän heinätähtimöä, kissankelloa ja särmäkuismaa. Mäkimeirami kasvaa laajaahkosti haavikon vieressä. Ukontulikukkaa ja nurmilaukkaa kasvaa harvakseltaan, viimeksi mainittua kivien lähellä. Länsipuolella kasvaa myös muun muassa hakarasara, hoikkaängelmä, kangasajuruoho, nuokkukohokki, peurankello, kevätesikko ja tummatulikukka. Rinteet nousevat varsin jyrkästi ja niissä on eteläsuuntaisia kumpareita.[1]

Itäpuoli rinteestä on edustavaa kuivaa pienruoho- ja heinäniittyä. Runsaimpana kasvaa nurmirölli ja lampaannata. Muita lajeja ovat ahdekaunokki, keltamatara, punanata ja sikoangervo. Harvalukuisempia lajeja ovat mäkimeirami ja ahdekaura, sekä keihäsvuohennokka ja ketokaunokki, jotka kasvavat ylhäällä rinteessä. Itäpuolen rinne kohoaa jyrkästi voimalaitoksen kohdalta ja voimalaitoksen pihamaalle laskee koillisesta melko luonnontilainen puro, jonka uomassa kasvaa muun muassa kevätlinnunsilmää, tesmayrttiä, keltavuokkoa, mukulaleinikkiä, isokäenrieskaa ja pikkukäenrieskaa. Alueen pohjoisreunalla on heinävaltainen kumpare, jossa kasvaa runsaina kiurunkannus, käenrieskat ja kevätesikko.[1]

Juntolan niitty kuuluu luonnonsuojelualueeseen. Paikalla ei ole kuitenkaan laidunnettu tai niitetty, joten niitty on umpeutunut pahasti. Vain jyrkässä joenmutkassa on säilynyt avoin rinneniitty. Varjoisissa kohdissa kasavillisuus on harvempaa ja pintamaa ei ole sitoutunut hyvin kiinni. Tuoreella pienruohoniityllä on korkeaa kasvillisuutta, mutta se on lajistoltaan merkittävä. Rantahirvenjuuri kasvaa harvinaisena kuten maarianverijuuret. Muita mainittavia lajeja ovat harmaapoimulehti, mäkikaura, sikoangervo, nurmilaukka ja nuokkukohokki.[1]

Rinteiden kasvillisuus on muualla pääasiassa tuoretta pienruohoniittyä ja paikoin myös tuoretta heinäniittyä, valtalajit vaihtelevat paikoittain. Laikuittain runsaina esiintyvät sikoangervo, ahdekaunokki ja päivänkakkara, pieninä laikkuina runsaana ahomatara ja keltamatara. Nurmipuntarpää ja koiranputki kasvaa rehevinä rinteen yläosissa ja reunoilla. Kosteissa notkoissa kasvaa mesiangervo. Länsiranta jatkuu laidunnettuna voimalaitokselta etelään, ja paikoin sen kasvillisuus on heinittynyttä ja pienruohot eivät ole niin edustettuina kuin voimalaitoksella. Alue on kuitenkin maisemallisesti edustava.[1]

Askalassa on myös katajarinteitä ja pähkinäpensaslehtoja sekä jyrkkiä puronotkoja. Joen rannalla on lehtoja ja pensaikkoja.[2]

Linnustoon kuuluvat muun muassa peltopyy, ruisrääkkä, kanahaukka, uuttukyyhky, pikkulepinkäinen ja punavarpunen. Jokilaaksossa on myös paljon yölaulajia, kuten satakieliä, luhtakerttusia ja viitakerttusia. Muuta lajistoa ovat muun muassa hemppo, viherpeippo ja tuulihaukka.[1]

Paimionjoessa on tavattu myös harvinaista vuollejokisimpukkaa, joka on Luontodirektiivin liitteen ll laji.[1] Paimionjoki oli ennen tunnettu meritaimen- ja lohijoki, kunnes vuonna 1936 Paimionjokilaaksoon valmistui Askalan voimalaitos, joka on alin kalojen nousueste.[3]