Nauraminen

Nauraminen eli nauru on huvittuneisuuden, ilon ja joskus muiden tunteiden ilmaisemista. Nauraessa ihminen tavallisesti avaa suunsa hymyyn, hänen pallealihaksensa supistelee ja silmänsä kaventuvat, ja hän päästelee rytmikkäitä ääniä, kuten "ha-ha" tai "hoh-hoh". Voimakas nauraminen voi joskus laukaista kyyneleiden eritystä ja jopa lihaskipua.

Naurava nainen.

Nauraminen on ihmiselle tyypillistä, kun hän kuulee, näkee tai tuntee jotain hänestä hauskaa tai huvittavaa. Nauru voi olla myös reaktio fyysiseen kosketukseen, kuten kutittamiseen. Myös ilokaasun eli typpioksiduulin hengittäminen ja jotkut päihteet voivat aiheuttaa nauramista. Jopa shokki saattaa aiheuttaa tahatonta naurua, vaikka shokin aiheuttajassa ei olisikaan mitään huvittavaa.

Nauraminen, varsinkin suurissa väenjoukoissa kuten yleisöissä on hyvin usein tarttuvaa: yhden henkilön nauraminen usein saa toisetkin nauramaan.

Huumoria ja nauramista sekä niiden psykologisia ja fysiologisia seurauksia ihmisessä tutkiva tieteenala on nimeltään gelotologia.

Tarkoitus

Nauraminen on osa ihmisten välistä vuorovaikutusta, ja sen on arveltu kehittyneen alun perin sosiaalisen kanssakäymisen tarpeisiin. Nauramista käytetään osoituksena ryhmään kuulumisesta – se ilmaisee hyväksyntää ja positiivisia tunteita.[1] Psykologi Sigmund Freudin mukaan nauru on yksinkertaisesti vain tukahdutetun aineksen vapautumista – vitsi vapauttaa tämän tukahdutetun materiaalin, mikä aiheuttaa naurun. Filosofi Henri Bergsonin mukaan ihmiset nauravat ihmisille, jotka taantuvat automaattiseen käyttäytymiseen. Tällöin nauru on ryhmän tapa patistaa kyseinen yksilö ryhdistäytymään, sillä joustamattomasti käyttäytyvä ryhmän jäsen vaarantaa koko ryhmän. Erään yleisen teorian mukaan ihminen nauraa tilanteissa, jolloin hän näkee itsensä ylempiarvoisena johonkuhun toiseen nähden. Tällöin nauru on ryhmän tapa osoittaa alempiarvoiselle tämän paikka.[2]

Vaikutukset

Ihmisen nauraessa hänen stressihormonitasonsa laskevat, immuunijärjestelmänsä aktivoituu, mielialansa kohoaa ja kivun kokemisensa vähenee. Myös verenkierto ja sydämen syketaajuus kasvavat.[3]

Nauraminen vapauttaa ihmisaivoissa mielihyvähormoneja endorfiineja. Tämän arvellaan tukevan ihmisten sosiaalisten suhteiden muodostumista, vahvistumista ja ylläpitämistä.[4]

Naurun uskotaan olevan terveellistä, joten naurattamista on käytetty perinteisenä parannuskeinona.[3]

Historiassa tunnetaan ainakin yhdeksän tapausta, jolloin ihminen on kuollut nauruun. Kuolinsyy on usein sydänkohtaus.[5]

Eläimillä

Monet eläimet tuottavat lajitovereidensa kanssa painiessaan ääniä, joiden avulla ne viestittävät toisilleen esimerkiksi, että kamppailu on leikillistä. Näiden naurun kaltaisten äänten avulla eläimet voivat aloittaa leikin, pidentää sitä, tai säädellä monimutkaisia ja riskialttiita leikkejä. Tämä ääntely voi olla hyvin hiljaista, jotta muut eläimet eivät kuulisi sitä. Esimerkiksi kissaeläinten nauru on hiljaista sihinää. Rottien nauru on ultraääntä; ne nauravat 50 kHz taajuudella, kun niitä kutitetaan. Sen sijaan esimerkiksi oravasaimirin, koiran ja savanninorsun nauru on selvästi kuuluvaa. Erityisesti joidenkin apinalajien leikkiessään tuottama ääntely muistuttaa ihmisten naurua. Ihmisen nauru on kuitenkin monimutkaisempaa: ihminen voi nauraa kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja tunnetiloissa ja käyttää naurua monenlaisiin tarkoituksiin, kuten ryhmien muodostamiseen ja ryhmiin kuulumisesta viestittämiseen.[6]

Lähteet
  • Durant, John R. & Miller, Jonathan: Laughing Matters: A Serious Look at Humour. Longman Scientific & Technical, 1988. ISBN 0582031621.

Viitteet
  1. Nauru viesti turvallisuudesta (1/2004) Tieteen kuvalehti. Viitattu 15. helmikuuta 2007.
  2. Durant & Miller 1988, s. 10–11.
  3. Nauru tekee hyvää, mutta tutkijan mukaan se on myös vallankäyttöä – "Mies tekee itsestään viehättävän naurattamalla naista" Helsingin Uutiset. 4.11.2019. Viitattu 30.9.2020.
  4. Johanna Manu: Tutkimus: Nauraminen tekee hyvää aivoille ja lisää yhteenkuuluvuutta Yle uutiset. 1.6.2017. Viitattu 30.9.2020.
  5. 9 People Of History Who Expired Because Of Extreme Laughing
  6. Sasha L. Winkler, Gregory A. Bryant: Play vocalisations and human laughter: a comparative review. Bioacoustics, 3.9.2021, 30. vsk, nro 5, s. 499–526. doi:10.1080/09524622.2021.1905065. ISSN 0952-4622. Artikkelin verkkoversio.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.