Padania

Pojoki on latinaksi Padus, ja tästä johtuu Pojoen laakson nimi Padania. Tätä nimeä käytettiin kuitenkin harvoin, ja jokilaakso oli yleensä Val Padana. Pojoen laakso oli varhaisen antiikin aikana gallialaisten kelttien asuttama, toisin kuin varsinainen Italian niemimaa, jossa puhuttiin itaalisia kieliä. Laajentuessaan Rooman valtakunta valloitti Alppien eteläpuolisen alueen, josta tuli provinssi nimellä Gallia Cisalpina, sitä asuttaneiden cisalppisten eli Alppien tämänpuolisten gallien mukaan. Tasavallan ajan lopussa Rooma liitti Gallia Cisalpinan Italian provinssiin, tuohon asti niitä oli erottanut Rubikonjoki.

Alueesta tuli osa italialaista kulttuuria, ja kelttiläisestä alkuperästään huolimatta väestö puhui latinaa ja italialaistui. Keskiajalla latinan muuttuessa romaanisiksi kieliksi, syntyi Alppien eteläpuolelle italian kieli. Eri osiin kehittyneet italian murteet, tai alueelliset kielet, erosivat paljon toisistaan. Jonkinlaisia pääryhmiä olivat pohjoisitalia ja eteläitalia sekä niiden välille jäävä toscana. Nämä jakautuivat edelleen alamurteisiin. Pohjoisitalian murteet käsittivät pääasiallisesti saman alueen kuin antiikin Gallia Cisalpina, ja tätä onkin usein pidetty hyvänä määritelmänä Padanian alueelle.

Ranskan vallankumouksen jälkeen 1790-luvulla ranskalaiset vallankumousta levittäessään valloittivat Italian. Pohjois-Italiaan perustettiin Pojoen kahden puolen kaksi valtiota: Cispadaaninen tasavalta ja Transpadaaninen tasavalta. Nämä yhdistettiin pian, ei kuitenkaan Padaaniseksi vaan Cisalppiseksi tasavallaksi. Tämäkään ei kestänyt kovin pitkään ranskalaisten jälleen yhdistäessä alueita.

Italian kuningaskunta syntyi 1860-luvun loppupuolella. Italian yhdistyessä myös kieli pyrittiin yhdistämään, ja alueelliset murteet ovat tästä lähtien jääneet taka-alalle. Italian yhdistyminen kohotti myös kaikkialla maassa kansallistunnetta, ja yhtenäistä Italiaa kannatettiin voimakkaasti myös Pohjois-Italiassa.

Nimi Padania tuli käyttöön 1960-luvulla, kun sitä alettiin käyttää Gallia Cisalpinan alueesta eli Pohjois-Italiasta. Jo noihin aikoihin Pohjois-Italiassa ilmeni kasvavaa tyytymättömyyttä Italian valtion toimintaa, erityisesti keskusvaltaa ja korruptiota, kohtaan. Pohjoisessa pidettiin myös vääränä, että se joutui rikkaana ja teollisesti kehittyneenä alueena tukemaan köyhää ja kehittymätöntä Etelä-Italiaa. Erilaisen suhtautumisen valtionhallintoon sanotaan erottavan Italian pohjoista ja etelää, siten että pohjoisessa suosittaisiin enemmän alueellista itsehallintoa. Pohjoisen liiton mukaan tämä on tärkeä ero, ja se lukee omaan näkemykseensä Padaniasta usein kaikki ne Italian alueet, joissa näin ajatellaan. Tähän Pohjoisen liiton Padaniaan kuuluu perinteisen kielitieteellisen määritelmän kahdeksan pohjoisimman alueen lisäksi myös kolme eteläisempää aluetta, Toscana, Marche ja Umbria. Näin määritellen Padaniaan kuuluisi noin puolet Italiasta.

Pohjoisen tyytymättömyys alkoi löytää poliittisia kanavia Pohjoisen liiton syntyessä 1980-luvulla. Tuolloin se oli vielä alueellinen puolue Lombardiassa ja nimeltään Lombardian Liitto, 1100-luvulla keisaria vastaan nousseen kaupunkivaltioiden liittouman mukaan. Vuosikymmenen kuluessa liitto alkoi saada suosiota muuallakin pohjoisessa ja siitä tuli Pohjoisen liitto. Puolue otti 1990-luvun alussa nimen Padania laajaan käyttöön ja alkoi vaatia itsenäisyyttä. Sen kannatus oli korkeimmillaan 1996, jolloin se oli kahdeksan pohjoisen alueen suurin puolue ja sai koko Italian äänistä noin 10 %. Kannatus on laskenut tämän jälkeen ja on nykyään useimmilla pohjoisen alueilla vain muutamia prosentteja. Korkein kannatus puolueella on edelleen Lombardiassa ja Venetossa. On vaikeaa sanoa, kuinka suuri osa Pohjoisen liiton äänestäjistä itse asiassa kannattaa Padanian itsenäisyyttä, mutta todennäköisesti ainakin täyden itsenäisyyden kannattajia ovat vain harvat. Toisaalta erityisesti Pojoen pohjoispuolella enemmistö kannattaa Italian muuttamista liittovaltioksi keskusjohtoisen sijaan.