Paavo von Pandy

Pál István Pándy syntyi Unkarissa Gyulan kaupungissa 7. elokuuta 1905. Hänen isänsä, Kálmán Pándy (1868–1945) oli unkarilainen lääkäriprofessori ja hänen äitinsä Aino Maria Edvardintytär Hjelt (1881–1936) oli suomalainen hoitaja (Edvard Hjeltin tytär). he olivat tavanneet Tukholmassa ja menneet naimisiin Helsingissä. Paavo vietti lapsuutensa Transilvaniassa, mutta kävi usein Suomessa tapaamassa sukulaisiaan. Hän lähti sotilasuralle ja suoritti ratsuväenupseerin ja talousupseerin opintoja, minkä jälkeen hän liittyi rajavartiostoon. 1930-luvulla hän joutui eroamaan rajavartiostosta terveydellisistä syistä. Häntä kehotettiin muuttamaan toiseen ilmanalaan. Vuonna 1936 äitinsä kuoltua Pandy muutti sukulaistensa kutsusta Suomeen, Petsamoon. Hän meni naimisiin suomalaisen naisen kanssa, mutta ei saanut silloin vielä Suomen kansalaisuutta.

Talvisodan aikana Pandy palveli vapaaehtoisena Suomen armeijassa, minkä johdosta hän sai presidentiltä Suomen kansalaisuuden 14. huhtikuuta 1941. Jatkosodan aikana hän palveli yhdysmiehenä suomalaisten ja saksalaisten välillä, ja sai molemmilta valtioilta kunniamerkit.[1]

Sodan jälkeen Pandy asettui Inarin Kultalahteen. Hänen vaimonsa oli kuollut sodan aikana ja hän meni uudelleen naimisiin paikallisen opettajattaren kanssa. Aluksi von Pandy elätti perheensä metsätöillä, sen jälkeen hän ryhtyi matkaoppaaksi ja kääntäjäksi. Työskennellessään turismin parissa hän sai saamelaisilta luvan pitää heidän kansallispukuaan. Myöhemmin hän matkusti ympäri Eurooppaa edistääkseen Lapin turismia. Lehdistö kutsui häntä ”Lapin lähettilääksi”.

Paavo von Pandy kuoli Inarissa 24. syyskuuta 1986.

• Hans Lidman: Nordkalott. 1964
• Erno Paasilinna ja Antti Tuuri: Isoa Inaria kiertämässä. 1999