Paavo Mustala

Paavo Mustalan vanhemmat olivat opettaja Fredrik Mustala ja Hanna Amalia Martin ja puoliso vuodesta 1915 opettaja, kirjailija ja suomentaja Hellin Louhivuori. Mustala tuli ylioppilaaksi 1908, valmistui filosofian kandidaatiksi 1913 ja vihittiin papiksi 1916, jolloin hän myös työskenteli pappina Helsingissä. Mustala oli Helsingin suomalaisen yhteiskoulun ja Suomalaisen normaalilyseon opettaja 1913–1918 ja normaalilyseon vanhempi lehtori 1919–1920, oikeusministeriön vankeinhoidon tarkastaja 1920–1937 ja köyhäinhoidon ylitarkastaja 1937–1959, aina eläkkeelle siirtymiseensä asti. Vankilaoikeuden jäsenenä Mustala toimi 1937–1946. Hän oli myös vakuutusoikeuden jäsen, useiden eri komiteoiden ja työryhmien jäsen ja Vankeinhoito-lehden toimittaja 1920–1937. Omalta alaltaan Mustala julkaisi useita teoksia. Sosiaalineuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin 1950, valtiotieteen kunniatohtori hänestä tuli 1966.[1][2] Mustala toimi Suomen "mustalaiskysymystä" vuosina 1953–1955 käsitelleen valtiollisen komitean puheenjohtajana.[3]

• Vankeinhoidon käsikirja, 1919
• Vankeinhoidon oppikirja, 1934
• Rikollishuolto uusintarikollisuutta vastustavana toimenpiteenä, 1937
• Epäsosiaalisten henkilöiden huolto, 1938
• Nuorisorikollisuutta koskevan lainsäädännön uudistaminen: Den nya lagstiftningen angående ungdomsbrottsligheten, 1940
• Kodin heikentynyt asema ja nykyiset vaarat, 1942
• Vapaan huoltotyön järjestely Suomessa ja Suomen huolto r.y, 1942, Paavo Mustala ja Heikki Waris
• Paikallisen avustustoiminnan järjestely: alustukset, 1943, Paavo Mustala ja Hagar Sarasto
• Keskitetty vapaa huoltotyö 1939-1949: Centraliserad fri vårdverksamhet = Centralized voluntary relief in Finland, 1949, S. Mattsson, Paavo Mustala, Arvo Puukari ja Greta Littonen
• Rikollisten huoltoa kahdeksan vuosikymmenen ajalta: Vankeusyhdistys vuosina 1870–1949, 1950
• Köyhäinhoito, 1958
• Vanhuksistamme, 1962
• Vanheneva ihminen: Muutamia psykologisia ja mentaalihygienisiä näkökohtia, 1963, Gunnar Lundquist, suom. Paavo Mustala