Paavo Ahava

Ahava syntyi Vienan Karjalan keskuspaikassa Uhtualla kauppias Simana Afanasjeffin ja Hoto Pällijeffin perheeseen. Hän muutti Suomeen jo 1883, työskennellen muun muassa kauppa-apulaisena Tornionlaakson Turtolassa vuodesta 1887 lähtien. Vuonna 1900 Ahava perusti oman kauppaliikkeen Kuusamoon, jossa hänestä tuli nopeasti paikkakunnan menestynein kauppias. Ahava laajensi 1900-luvun alkuvuosina toimintaansa myös Ouluun ja synnyinpitäjäänsä Uhtuaan.[1]

Ahava innostui karjalaisesta heimoaatteesta jo 13-vuotiaana luettuaan A. V. Ervastin kirjan Muistelmia matkalta Wenäjan Karjalassa kesällä 1879. Hieman myöhemmin hän keräsi kirjalahjoituksia eri kustantajilta ja perusti niiden turvin Uhtuan ensimmäisen kirjaston, joka aloitti toimintansa keväällä 1889. 1900-luvun alkuvuosina Ahava nousi Karjalan kansallisen heräämisen johtohahmoksi. Vuosina 1905–1906 hän oli järjestämässä Uhtualla ja Vuokkiniemellä pidettyjä kansalliskokouksia. Ahava toimitti myös Vienan Karjalan suuren adressin Venäjän duumalle ja johti vuonna 1906 Vaasassa järjestettyä Vienan Karjalaisten Liiton perustavaa kokousta. Vuonna 1907 ilmestyi Ahavan toimittama kansankielinen aapinen. Lisäksi hän organisoi Kuusamon kansanopiston vienankarjalaisille tarkoitettuja kursseja, joista ensimmäiset alkoivat vuonna 1908. Ahavasta tuli yksi Vienan Karjalaisten Liiton alkuaikojen johtohahmoista yhdessä Aleksei Mitron, Timo Mannerin ja Iivo Härkösen kanssa.[1]

Hän oli myös mukana toimittamassa lehtiä Karjalaiset Pakinat ja 1925 perustettua Toukomiestä, joka oli nykyäänkin ilmestyvän Karjalan Heimon edeltäjä. Tsaarinvallan kukistuttua keväällä 1917, Ahava kierteli Vienan Karjalan kylissä järjestelemässä kirjastojen ja koulujen toimintaa Karjalan Sivistysseuraksi nimensä muuttaneen Vienan Karjalaisten Liiton edustajana. Samana vuonna hän laati Iivo Härkösen kanssa Karjalan autonomiaohjelman, jota voidaan pitää Itä-Karjalan ensimmäisenä valtiosääntönä.[1]

Suomen sisällissodan aikana keväällä 1918 Ahava ajoi aktiivisesti Itä-Karjalan liittämistä Suomeen ja kiersi ahkerasti propagoimassa asian puolesta. Myös hänen toiseksi vanhin poikansa Paavo Ahava nuorempi kannatti ajatusta ja osallistui kaikkiin heimosotien Itä-Karjalan retkiin vuosina 1918–1922. Paavo Ahavan vanhin poika Iivo Ahava sen sijaan halusi itsenäisen Itä-Karjalan ja vastusti sen liittämistä Suomeen. Sisällissodan aikana Iivo johti punakaartin pohjoista retkikuntaa ja oli näin ollen eri puolella kuin isänsä ja veljensä, jonka hän myös tiettävästi kohtasi taistelussa Vienan retkien alkuvaiheessa maaliskuussa 1918. Paavo Ahavan tytär Veera puolestaan toimi valkoisten esikunnassa lääkintätehtävissä. Ahava joutui sisällissodan aikana myös punaisten vangiksi, mutta pääsi palaamaan nopeasti Kuusamoon, ilmeisesti juuri Iivon ansiosta.[2]

Sisällissodan jälkeen Ahava nimitettiin valtion perustamaan epäviralliseen Itä-Karjalan toimikuntaan, joka pian virallistettiin Itä-Karjalan toimituskunnaksi. Ahava valittiin elinkeino- ja elintarvikeasiain osaston johtajaksi, jossa virassa hän työskenteli vuoteen 1920 saakka, kunnes toimituskunta lakkautettiin Tarton rauhansopimuksen solmimisen myötä. Karjalan Sivistysseuran johtokunnassa Ahava toimi vielä vuoteen 1930 asti.[1]