Paavo Aarnio

Aanio kirjoitti ylioppilaaksi 1927 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1937 ja maisteriksi 1938. Hän toimi HOP:n Sörnäisten 2. konttorin esimiehenä 1933–1939 ja tämän jälkeen Talouselämän toimittajana 1939–1940. Vuosina 1940–1942 hän toimi ulkomaankaupan valtuuskunnan sihteerinä ja siirtyi tämän jälkeen valtion palvelukseen. Hän toimi kauppa- ja teollisuusministeriössä kauppaosaston vanhempana esittelijänä vuosina 1942–1946, apulaisosastopäällikkönä 1947–1951, virkaa tekevänä toimistopäällikkönä 1951–1957 ja vakituisena toimistopäällikkönä 1957–1972.[2]

Aarnio oli kulttuurikerho Kerho 33:n perustajajäsen, puheenjohtaja vuosina 1933–1934 ja 1948–1949 sekä kunniapuheenjohtaja vuodesta 1950.[2] Hän tuli puheenjohtajaksi Mika Waltarin ehdotuksesta syksyllä 1933, kun kerho laajensi toimintansa julkiseksi.[3] Kerho kokoontui toisinaan kirjallisten iltojensa jatkoille Aarnion kotiin Helsingin Mechelininkatu 8:aan, joka oli siten tärkeä kulttuuriväen kohtaamispaikka.[4]

Aarnio toimi Suomen ulkomaankauppaliiton johtokunnan jäsenenä 1947–1949, ulkomaankaupan valtuuskunnan jäsenenä 1956–1960, FAO:n Suomen toimikunnan jäsenenä 1948–1951, Pariisin maailmannäyttelyn komitean puheenjohtajana 1949, erityiskauppakomitean varapuheenjohtajana 1954–1962, vapaasatamakomitean puheenjohtajana 1955–1958 sekä Taloustieteellisen kerhon varapuheenjohtajana 1938–1943 ja puheenjohtajana 1945. Vuosina 1939–1940 hän toimi Pankkimiesyhdistyksen puheenjohtajana ja Nuoren Voiman Liiton puheenjohtajana 1971 ja sen jälkeen liiton kunniajäsenenä. Vuosina 1958–1961 hän toimi Virkamiesliiton hallituksen jäsenenä ja Valtioneuvoston virkamiesyhdistyksen puheenjohtajana 1958–1972. Vuonna 1972 hänet myös valittiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi.[2]

Vuosina 1963–1969 Aarnio toimi ibero-amerikkalaisen instituutin säätiön ja yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja vuodesta 1973 Suomen latinalais-amerikkalaisen yhdistyksen puheenjohtajana. Vuodesta 1965 hän toimi myös Suomi-Afrikka-seuran puheenjohtajana.[2]

Vuosina 1963–1964 Aarnio toimi Helsingin kaupungin suomalaisen työväenopiston johtokunnan varapuheenjohtajana ja vuodesta 1965 lähtien Helsingin kaupungin palkkalautakunnan jäsenenä ja vuosina 1972–1975 sen varapuheenjohtajana. Vuosina 1975–1977 hän toimi Helsingin kaupungin henkilöstöasiain lautakunnan varapuheenjohtajana. Vuosina 1965–1967 hän toimi Hedelmä- ja vihannesliiton 2. varapuheenjohtajana ja 1968–1971 1. varapuheenjohtajana. Vuosina 1965–1974 hän toimi myös Suomen kirkon diasporatoimikunnan jäsenenä.[2]

Vuodesta 1976 Aarnio oli eläkeläisjärjestö Suomen Ruskaliiton puheenjohtaja.[1][2] Hän kuului Liberaaliseen Kansanpuolueeseen.[2]

Aarnion henkilökohtainen arkisto on nykyään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa.[5]

Aarnion vanhemmat olivat kauppias Herman Aarnio (entinen Konttinen) ja Elin Johanna Weckman. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1939 tekstiilitaiteilija Rauha Maria Vuorinen (1900–1992). Aarnio ja hänen puolisonsa on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.[2][6]

• 4. luokan Vapaudenristi miekkojen ja tammenlehvien kera
• Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkki
• Belgian Leopold II:n ritarikunnan risti
• Saksan Kotkan ritarikunnan risti
• Nuoren voiman liiton kultainen ansiomerkki
• Suomen myynti- ja mainosyhdistyksen kultainen ansiomerkki
• Virkamiesliiton kultainen ansiomerkki
• Opintotoiminnan keskusliiton kultainen ansiomerkki
• Liberaalisen Kansanpuolueen kultamerkki[2]