Paattionlehdon hautausmaa

Paattionlehdon hautausmaa eli Kemin pohjoinen hautausmaa on Kemin seurakunnan hautausmaa. Hautausmaa sijaitsee Paattion kaupunginosassa noin kolme kilometriä pohjoiseen Kemin keskustasta. Hautausmaa on syrjäyttänyt vanhan Peurasaaren hautausmaan Kemin seurakunnan päähautausmaana.[1]

Hautausmaan siunauskappeli kesällä 2009
Paattionlehdon hautausmaan kappelin interiööri.

Vanhan hautausmaan käytyä ahtaaksi seurakunta hankki maa-alueen uutta hautausmaata varten vuonna 1939. Diplomi-insinööri Väinö Pekkalan tekemä hautausmaan käyttösuunnitelma hyväksyttiin Kemin kirkkovaltuustossa kevättalvella 1944. Piispa Väinö Malmivaara vihki hautausmaan käyttöön 14. lokakuuta 1945. Hautausmaata kutsuttiin aluksi "Karihaaran hautausmaaksi", mutta jo 1940–luvulla nimeksi vakiintui "Pohjoinen hautausmaa". Nykyinen nimi otettiin käyttöön 1993.[2]

Siunauskappelin suunnittelusta järjestettiin kutsukilpailu kolmen arkkitehtitoimiston kesken vuonna 1958. Kilpailun voitti arkkitehti Osmo Sipari, jota avustivat arkkitehtiylioppilas Erkki Kairamo ja diplomi-insinööri Eino Puranen, ehdotuksellaan "Rauhan maa". Rakennustyöt alkoivat keväällä 1959 ja kappelin vihki käyttöön piispa Olavi Heliövaara 11. syyskuuta 1960.[2] Tiili- ja betonirunkoinen valkeaksi rapattu kappeli edustaa modernistista arkkitehtuuria. Kappelisaliin mahtuu 250 henkilöä. Alttaritaulu on taidemaalari Erkki Koposen alun perin Kemin kirkkoon maalaama. 1953 valmistunut taulu siirrettiin kappeliin vuonna 1987. Kappelin 14-äänikertaiset urut ovat Kangasalan urkutehtaan vuonna 1961 valmistamat. Paattionlehdon kappeli on peruskorjattu 1993.[3]

Lähteet
  1. Laitila, Raimo: Paattionlehto Kemin päähautausmaaksi. Pohjolan Työ, 9.2.2007, s. 10. Oulu: Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.2.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Paattionlehdon hautausmaan historiatietoa Kemin seurakunta. Arkistoitu 12.12.2017. Viitattu 10.6.2009.
  3. Heljala, Minna; Seppälä, Sirkka-Liisa ja Elo Tiina: Meren ja teollisuuden kaupunki, s. 95-96. Suomen ympäristö 15/2013. Helsinki: Ympäristöministeriö, 2013. ISBN 978-952-11-4252-9. Teoksen verkkoversio (pdf).
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.