P. O. Korhonen

P. O. Korhonen Oy oli Raision Haunisissa toiminut huonekalutehdas, joka tunnettiin muun muassa Kari Asikaisen ja Timo Saarnion suunnittelemien, taivutetusta ja muotoon puristetusta puusta valmistettujen kalusteiden valmistajana. Martelan ja Artekin yhdessä omistaman yrityksen toiminta lopetettiin kannattamattomana 2014. Yritys haettiin konkurssiin, jossa päävelkojia olivat omistajayritykset.[2][1]

P. O. Korhonen Oy
Perustettu 1950-luku, uusi yhtiö 2011 (osakkaina Martela & Artek)
Perustaja Pekka ja Ruth Korhonen
Lakkautettu 2014
Avainhenkilöt Kari Asikainen
Kotipaikka Raisio
Toiminta-alue maailma
Toimiala huonekaluteollisuus
Tuotteet puiset julkiskalusteet
Liikevaihto 3 milj. € (2013)[1]
Omistaja Martela 51 %, Artek 49 %
P. O. Korhosen entinen tehdasrakennus, Ola Laiho 1984.

Yrityksen perusti 1950-luvulla Huonekalutehdas Korhonen Oy:n tekninen johtaja Pekka Korhonen vaimonsa Ruthin kanssa huonekaluliikkeeksi. Aluksi yritys myi pääasiassa Alvar Aallon suunnittelemia kalusteita. Vähitellen yritys ryhtyi myös valmistamaan huonekaluja tehtaassaan Ruskolla. Vuonna 1979 P. O. Korhonen sai Huonekalutehdas Korhoselta valmistettavakseen Kari Asikaisen vuonna 1969 markkinoille tuodun Kari-istuinkalustesarjan, joka oli suuri myyntimenestys ja täytti pitkään tehtaan koko tuotantokapasiteetin. 1980-luvulla yrityksen osti julkiskalustevalmistaja Martela, ja vuonna 2011 toiseksi omistajaksi tuli Artek 49 prosentin osuudella.[2][3]

P. O. Korhosen erikoisalaa oli puupuristaminen, jolla esimerkiksi tuolien istuinosat voidaan puristaa hyvin monenlaisiin muotoihin. Yritys on toimittanut tuoleja muun muassa Ruotsin valtiopäivätaloon. Julkiskalustaminen olikin yrityksen pääliiketoimintaa.[4] Kari Asikainen suunnitteli P. O. Korhoselle Kari-sarjan lisäksi tuolimallit Schelectro (1987), Carbonara (1989), Pajazzo (1992), Maia (1993), Salus (2000) ja Pario.[5]

Vuonna 1984 Raision Tuotekadulle valmistui Ola Laihon suunnittelema uusi tehdasrakennus, jonka arkkitehtuuri sai myönteistä huomiota.[6] Rakennuksessa on 2010-luvun keskivaiheilta asti toiminut Riverco-konsernin veneliike Venemaailma[7].

Lähteet

  1. Konkurssi edessä: P.O Korhonen lopettaa Raisiossa (Arkistoitu – Internet Archive), Rannikkoseutu 4.2.2014, viitattu 12.5.2015.
  2. Enkvist, Liisa: Artek osti myös Littoisten Korhosen huonekalutehtaan (Arkistoitu – Internet Archive), Turun Sanomat 1.2.2014, viitattu 12.5.2015.
  3. Kari-tuoli (Arkistoitu – Internet Archive), Muotoilun menestystarinoita -verkkonäyttely], FIDA-muotoiluarkisto. Viitattu 13.5.2015.
  4. Mäkikalli, Jaana: P O Korhonen ui vastavirtaan (Arkistoitu – Internet Archive), Kauppakamariasiaa, Turun kauppakamarin jäsentiedote 17.10.2011. Viitattu 12.5.2015.
  5. Huonekalut P O Korhonen Oy:lle, Kari Asikaisen verkkosivusto. Viitattu 13.5.2015.
  6. Grönros, Jarmo; Lehtonen, Helena; Sorsavirta, Seija; Tuomi, Olavi; Tuominen, Lasse: Ympäristömme Raisio, s. 114. Kirjayhtymä, 1996. ISBN 9512641461.
  7. Wilén, Kari: Uudet toimitilat vilkastuttavat kauppaa. Finnboat News, , nro 2/2015, s. 12. Finnboat. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 6.9.2018.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.