Pómpia

Pómpia (kreik. Πόμπια; myös Pómbia) on Kreikan kylä, joka sijaitsee Kreetan saarella. Se kuuluu hallinnollisesti Faistóksen kuntaan, Iraklionin alueyksikköön ja Kreetan alueeseen. Aiemmin kylä kuului Moíresin kuntaan ja vuodesta 2011 lähtien Faistóksen kunnan Moíresin kunnallisyksikköön. Pómpia muodostaa oman kyläyhdyskuntansa (Τοπική Κοινότητα Πόμπιας, Topikí Koinótita Pómpias). Kylän väkiluku on 1 061 (vuonna 2011).[1]

Pómpian kyläkaivo.
Pómpia
Πόμπια

Pómpian kylää ja kirkko.

Pómpia

Koordinaatit: 35°00′35″N, 24°52′00″E

Valtio Kreikka
Hajautetun hallinnon alue Kreeta
Alue Kreeta
Alueyksikkö Iraklion
Kunta Faistós
Hallinto
  Asutustyyppi kylä
  Kallikrates-koodi 7107011001
Väkiluku (2011) 1 061[1]
Aikavyöhyke UTC+2
  Kesäaika UTC+3











Pómpia sijaitsee Kreetan eteläosissa Messarán tasangolla Asteroúsia-vuorten pohjoisrinteessä linnuntietä noin viisi kilometriä etelään Moíresin kaupungista ja noin 12 kilometriä kaakkoon Tympákin kaupungista. Kylän paikka on ollut asuttuna jo minolaisella ajalla. Pómpian keskusaukiolla on kylästä kotoisin olleen vapaustaistelija Michaíl Kórakaksen rintakuva. Kylän pääkirkko on omistettu Pyhälle Yrjölle (Ágios Geórgios).[2]

Lähteet

  1. Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  2. Pombia – Heraklion Prefecture JustGreece.com. Viitattu 20.3.2017.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.