Päivö Parviainen

Parviainen tuli ylioppilaaksi 1930 Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta. Hän koki hengellisen herätyksen yhdessä lapsenpiian kanssa, joka oli kuunnellut saarnaaja Urho Muromaa.[4] Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa Parviaisen uskonnonopettajana toimi Lauri Pohjanpää, joka kannusti tätä pappisuralle. Parviainen kuunteli myös Kiinasta tulleiden lähetyssaarnaajien kertomuksia, ja koki itse Jumalan puhuvan hänelle kehottaen lähtemään Kiinaan. ”Minä vien sinut Kiinaan ja tuon sinut sieltä takaisin Suomeen ja olen sinun kanssasi, kunnes saatan sinut kirkkauteeni.” Siinä oli hänen lähetyskutsunsa, joka kantoi häntä läpi koko elämän.[5] Helsingin yliopistossa hän suoritti sacri ministerii kandidaatin tutkinnon 1935 ja vihittiin papiksi Turussa samana vuonna. Pastoraalitutkinnon hän suoritti 1941.[3]

Ennen lähetystyöhön lähtöä Parviainen toimi ylimääräisenä pappina Teuvan ja Kaarinan (1935), Kiukaisten (1936-37), Säkylän ja Euran (1936), Huittisten ja Mellilän (1936), Halikon (1937-39) sekä Haukivuoren ja Virtasalmen (1939-45) seurakunnissa. Sota-aikana hän toimi myös sotilaspappina.[3]

Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijänä Parviainen toimi Kiinassa 1946-53, Taiwanilla 1956-62, 1965-68 sekä 1970-73. Kotimaan työssä hän oli 1973-74 Eläkkeelle hän jäi 1974, jolloin 29-vuotinen lähetystyöaika päättyi.[3]

Helsingin seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston jäsenenä hän oli 1983-86. Rovastin arvon hän sai 1967 sekä 1. luokan Vapaudenristin (VR 1).[3]

Parviainen vietti Manner-Kiinassa vuodet 1946–1953 ja koki kommunistisen vallankumouksen, Mao Zedongin valtaannousun ja Kiinan Kansantasavallan perustamisen 1. lokakuuta 1949. Tajungin seurakunnasta Luoteis-Hunanissa tuli Parviaisen keskeisin työpaikka. Sieltä käsin toiminta ulottui ympäröivän maaseudun seurakuntiin. Vuonna 1951 protestanttiset kirkot yhdistyivät yhdeksi kirkoksi, ja muodostui ”Kolmen itsen liike”. Kiinan kirkon oli oltava tunnustuksellisesti, taloudellisesti ja hallinnollisesti itsenäinen ja riippumaton lähetysjärjestöistä. Olot kävivät koko ajan levottomammiksi ja Parviaisen työskentelymahdollisuudet vähenivät. Paikalliset kristityt sanoivat hänelle lopulta, että heidän olisi helpompaa toimia, jos Parviainen lähtisi pois. Hän palasi Suomeen 1953. Suomen lähetysseura oli pyytänyt häntä palaamaan jo aiemmin.[6][5]

Parviaisen lähetystyö kiinalaisten parissa ei kuitenkaan päättynyt tähän. Kun Lähetysseura vuonna 1956 aloitti työn Taiwanissa, hän oli yksi sinne lähetetyistä neljästä työntekijästä. Taiwanin-työvuosia kertyi lopulta kaikkiaan kymmenen. Parviainen työskenteli yhdessä kansallisten työtovereittensa kanssa Kiinasta Taiwaniin muuttaneiden sotilaiden ja pakolaisten sekä paiwan-vuoristolaisheimon parissa.

Kotimaanlomallaan Suomessa 1964 Parviainen avioitui lähetyskurssitoverinsa kanssa.  Parviaisen puoliso oli sacri ministerii kandidaatti Eva Annikki Parviainen s. Holma. Seuraavana vuonna ”nuoripari” lähti yhdessä Taiwaniin, ja tätä yhteistä elämänmatkaa kesti Eeva-Annikki Parviaisen kuolemaan saakka 1996. Myös Eeva-Annikki Parviainen toimi sekä manner-Kiinassa että Taiwanilla. Manner-Kiinassa Parviaiset kävivät uudestaan vuonna 1986. Vaimonsa kuoleman jälkeen Päivö Parviainen on vieraillut Kiinassa useita kertoja.[3][7]

102-vuotias 80 vuotta pappina toiminut Päivö Parviainen Tv7:n haastattelussa 2015.

Eläkkeelle siirtyminen 1974 ei sekään merkinnyt lähetystyöntekijän kutsumuksen päättymistä.  Parviainen piti yhteyttä kiinalaisiin kristittyihin Hunanissa, tutustui Suomeen tulleisiin kiinaa puhuviin Vietnamin venepakolaisiin. Pian heidän keskuuteensa syntyi raamattupiiri ja sen yhteydessä alkoi myös kasteopetus. Myöhempinä vuosina kiinan kielelle tuli lisää tarvetta, kun Suomeen tuli yhä enemmän kiinalaisia maahanmuuttajia. 40 eläkevuotta täyttyivät puhujamatkoista eri puolille Suomea, sairaala- ja vankilavierailuista, sielunhoidosta, lähetystyön vastuunkantajien tapaamisista ja lukuisista matkoista ystävien luo Kiinaan ja Taiwaniin.

Parviaisen sanoma ja asenne tekivät vaikutuksen myös moneen nuoremman polven kristittyyn. Hän oli muun muassa perustamassa Jokelaan ja Kauhajoelle ampumatapausten jälkeen toimintaa. Eräs pastori kertoi muistavansa, kuinka Parviaisen alkaessa puhua hänestä lähti voima. Jos hän meni vaikka ratikkaan, ikään kuin koko ratikkaan olisi alkanut paistaa aurinko.[7]

Vuodesta 2011 Päivö Parviainen asui Nilsiässä Päivölän talossa, joka oli häntä varten rakennettu.

Hän ehti toimia pastorina 80 vuoden ajan ja oli kuollessaan historian Suomen vanhin pappi.[8]

• Jussin kotimatka. Hausjärvi: Lasten missio ry, 2007. ISBN 978-952-92-3059-4.
• Parhaita paloja 90-102-vuotiaan Päivö Parviaisen saarnoista ja puheista. Orivesi: Hope for Tomorrow - Toivoa huomiseen ry, 2015. ISBN 978-952-93-6479-4.

• Punkari, Leena: Päivö Parviaisen kiinalainen elämä. Helsinki: Suomen lähetysseura, 2001. ISBN 951-624-280-4.
• Perkiö, Pia: Pois en antaisi päivääkään. Pieksämäki: Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, 1987. ISBN 951-600-713-9.

• Päivö Parviaisen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
• Roihu: Vieraana Päivö Parviainen, TV7:ssä 4.9.2007
• Päivö Parviaisen viimeinen haastattelu, TV7:ssä 7.6.2015
• Muistoja Päivö Parviaisesta, TV7:ssä 19.6.2017
• Päivö Parviainen - Ota vuoteesi ja kävele, TV7:ssä 12.4.2020
• Kiinan kirkas valo - Päivö Parviainen, TV7:ssä 18.5.2020