Päihdevalistus
Päihdevalistus (myös huumevalistus) on valistustyötä, jonka tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta päihteiden käytön haitoista, edistää päihteettömiä elintapoja sekä terveellisiä elintapoja. Tätä kautta päihdevalistuksen tavoitteena on vähentää päihteiden käyttöä sekä päihteiden aiheuttamien vahinkojen, kuten esimerkiksi liikenneonnettomuuksien ja sairauksien, vähentäminen. Päihdevalistuksen piiriin kuuluvat alkoholi, tupakka ja huumausaineet.
Päihdevalistuksen toimivuudesta ei ole takeita[1]. Kun aiheesta puhutaan ympäristössä ja kaveripiirissä, se alkaa kiinnostaa. Myös sellainen populaarikulttuuri, jossa huumeiden käyttö esitetään myönteisenä asiana, lisäävät kiinnostusta huumeita kohtaan.lähde?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoissuunnittelija Elina Kotovirta uskoo, että perinteinen huumevalistus on saattanut jopa lisätä nuorten kiinnostusta kannabiksen kokeiluun.[2] Ruotsalaisen Alkoholi- ja huumevalitustyön keskusliiton vuosituhannen alusta olevan tutkimuksen mukaan valistukseksi tarkoitettu työ saattaa pikemminkin herättää oppilaissa halun kokeilla alkoholia.[3] Kun Suomi liittyi Kansainväliseen oopiumisopimukseen vuonna 1922, lääkintöhallitus katsoi että huumekysymys oli arkaluontoinen ja valistustyö pitäisi toteuttaa huolellisesti, koska valistuksella saattoi pahimmillaan olla odotettua päinvastainen tulos.[4]
Päihdevalistuksesta on kokeiltu myös sellaista menetelmää, jossa nuoret puhuvat päihteistä keskenään. Nuorten keskinäinen päihdevalistuksen menetelmä Skarppi on saanut vuoden 2011 Hyvä käytäntö -palkinnon.[5]
Katso myös
Lähteet
- Vaikuttaako päihdevalistus? 31.3.2016. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 29.8.2016. Viitattu 1.7.2018.
- "Valistus jopa lisännyt kiinnostusta huumeita kohtaan" 5.2.2013. Yle.fi. Viitattu 5.8.2013.
- Koulujen nykyinen päihdevalistus turhaa? 9.11.2002. MTV3.fi. Viitattu 5.8.2013.
- Ylikangas, Mikko: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä: Huumeet Suomessa 1800–1950, s. 87. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-578-1.
- Nuorten keskinäinen päihdevalistus sai palkinnon toimivuudestaan Yle 17.3.2011.
Aiheesta muualla
- Preventiimi - Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus (Arkistoitu – Internet Archive).
- Sokeista pisteistä valaistumiseen. Kriittisen kannabisvalistuksen tietoperustaa rakentamassa. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Se toimii sittenkin – kuinka päihdevalistuksesta saa selvää Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 116. 2011.
- Huumevalistuksia haistelemassa (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 1.5.2012.
- Kouluvihkon sisältö järkytti: nastolalaisessa koulussa suoraa puhetta huumeista tokaluokkalaisille Etelä-Suomen Sanomat 20.2.2015.
- Narkomaanin tarina hiljentää oppilaat Yle 10.11.2015.
- Kauhutarina jumppasalissa ei opeta nuorelle elämäntaitoja (Arkistoitu – Internet Archive) Turun Sanomat 9.11.2016.