Päätöslauselma 242

Yhdistyneiden Kansakuntien päätöslauselma 242 (S/RES/242) hyväksyttiin yksimielisesti Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostossa 22. marraskuuta vuonna 1967. Päätöslauselma laadittiin kuuden päivän sodan seurauksena, sillä vastaavat konfliktit haluttiin jatkossa estää.

Päätöslauselman johdannossa mainitaan, että sotatoimin hankittu maa-alue ei kuuluu valloittajalle. Lisäksi mainittiin, että jatkossa tulee tehdä paljon työtä, jotta saavutetaan oikeudenmukainen ja kestävä rauha Lähi-idässä.

Päätöslauselman operatiivisessa osassa esitetään periaatteet johdannossa mainittuihin tavoitteisiin pääsemiseksi:

  • Israelin asevoimien tulee vetäytyä kuuden päivän sodassa valloitetuilta alueilta
  • Sodalla uhkailun ja sotatoimien lopettaminen sekä jokaisen alueella olevan valtion itsemääräämisoikeuden, alueellisen loukkaamattomuuden ja poliittisen itsenäisyyden kunnioittaminen ja tunnustaminen; niiden oikeus elää rauhassa turvallisten ja tunnustettujen rajojen sisällä vapaana uhkailusta tai väkivallasta.[1]

Äänestys

Ehdotuksesta äänestettiin Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston kokouksessa numero 1382. Pysyviä jäsenvaltioita olivat Kiina, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Vaihtuvat jäsenvaltiot olivat Argentiina, Brasilia, Bulgaria, Kanada, Tanska, Etiopia, Intia, Japani, Mali ja Nigeria. Äänestystulos oli yksimielinen, sillä kaikki 15 jäsenvaltiota äänestivät esityksen puolesta. Samalla neuvosto nimitti ruotsalaisen diplomaatin Gunnar Jarringin valvomaan päätöslauselman täytäntöönpanoa.[2]

Toimeenpano

Alun perin päätöslauselman hyväksyivät Egypti, Jordania ja Israel, mutta Palestiinan vapautusjärjestö kieltäytyi noudattamasta lauselman ehtoja. Palestiinalaiset perustelivat vetäytymistä sillä, että päätöslauselmassa ei vaadittu Israelia luovuttamaan Palestiinalle historiallisesti kuuluneita alueita.[3]

Toimeenpanoa valvomaan nimitetty Gunnar Jarring aloitti neuvottelut palestiinalaisten vetäytymisestä huolimatta. Israelin, Egyptin, Jordanian ja Libanonin hallinnot aloittivat keskustelun päätöslauselman toimeenpanosta. Neuvottelut kuitenkin pitkittyivät, kun arabivaltiot odottivat Israelilta alueluovutuksia ja Israel arabivaltiolta virallista tunnistusta. Lopulta neuvottelut keskeytyivät täysin, kun Jom kippur -sota alkoi vuonna 1973. [4]

Lähteet
  1. S/RES/242(1967) undocs.org. Viitattu 25.8.2022. (englanniksi)
  2. Security Council official records, 22nd year, 1382nd meeting United Nations Digital Library. 22.11.1967. Viitattu 25.8.2022. (englanniksi)
  3. Robert P. Barnidge Jr: Self-Determination, Statehood, and the Law of Negotiation: The Case of Palestine. Bloomsbury Publishing, 2016-01-28. ISBN 978-1-5099-0240-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.8.2022). en
  4. William B. Quandt: Peace process : American diplomacy and the Arab-Israeli conflict since 1967. Washington, D.C.: Brookings Institution, 1993. 27810746. ISBN 0-520-08388-1, 978-0-520-08388-2, 0-520-08390-3, 978-0-520-08390-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.8.2022).
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.