Päästäiset

Päästäiset
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Lahko:	Eulipotyphla
Heimo:	Päästäiset; Soricidae ; G. Fischer, 1814
Synonyymit
	Sorexineae Lesson, 1842 [1]; Soricinorum G. Fischer, 1814 [1];
Alaheimot [1]
	Kotipäästäiset Crocidurinae; Varsinaiset päästäiset Soricinae; Myosoricinae;
Katso myös
	Päästäiset Wikispeciesissä; Päästäiset Commonsissa
	Infobox OKNimi-testi OK

Päästäiset (Soricidae) ovat pieniä samettiturkkisia nisäkkäitä, joiden kuono on pitkä ja suippo. Ne muistuttavat ulkonäöltään hiiriä, mihin viittaa niiden kansanomainen nimitys nokkahiiret. Niitä on kutsuttu myös supiaisiksi ja karjapiekoiksi.

Päästäisten kuono on hyvin liikkuva, ja kaiken aikaa touhuava eläin nuuhkii sillä alinomaa ympäristöään. Päästäisten ulkokorvat ja silmät ovat hyvin pienet ja joko kokonaan tai osaksi turkin suojassa. Kupeilla on hajurauhasia, joiden erite on vahvatuoksuista.

Päästäiset ovat hyvin aktiivisia, ja niiden aineenvaihdunta on erittäin vilkas. Niinpä päästäinen voi syödä kuudessa tunnissa jopa kaksi kertaa painonsa verran. Ravinnon puutteessa se myös kuolisi nälkään alle päivässä.[2] Vilkas aineenvaihdunta ja alituinen liikkuminen aiheuttavat sen, etteivät päästäiset muutenkaan elä vanhoiksi. Varhaiskeväällä syntyneet eläimet tulevat sukukypsiksi ja voivat lisääntyä jo ensimmäisen kesänsä aikana. Ne poikaset, jotka selviytyvät talven yli, lisääntyvät seuraavana kesänä ja kuolevat yleensä saman vuoden syksyllä, siis noin puolitoistavuotiaina. Päästäisiä on vaikea tarkkailla, koska ne elävät tiheän kasvuston suojassa, kaivamissaan käytävissä tai myyrien koloissa. Suuri osa vapaana ulkoilevista kissoista pyydystää ja tappaa päästäisiä, mutta jättää saaliin syömättä päästäisen myskirauhasten erittämän pahan hajun takia.[3]

Päästäisten yksi erikoisimmista piirteistä on valtavat aivot suhteutettuna ruumiin muuhun painoon. Aikuisen päästäisen aivot painavat lajista riippuen keskimäärin kymmenesosan ruumiinpainosta. Useimpien nisäkkäiden keskuudessa tällainen suhde on harvinainen.

Päästäiset kuuluvat almikkien, kontiaisten ja siilien kanssa Eulipotyphla-lahkoon. Suuren lahkon lajeista 85 prosenttia on päästäisiä. Molekyylimallien perusteella siilit ovat päästäisten läheisempiä sukulaisia, ja niiden linjat erosivat 71–61 miljoonaa vuotta sitten. Päästäiset on aiemmin luokiteltu hyönteissyöjiin ja lahkoon Soricomorpha.[4]

Päästäisten heimo jaetaan kolmeen alaheimoon:[1] Myosoricinae, Crocidurinae (kotipäästäiset)[5] ja Soricinae (varsinaiset päästäiset).[5] Mammal Species of the World -julkaisun mukaan päästäisiin kuuluu yhteensä 26 sukua ja 376 lajia.[6]

Suomessa elävät päästäislajit

Suomessa elää kuusi päästäislajia:[7]

Metsäpäästäinen (Sorex araneus)
Korpipäästäinen eli mustapäästäinen (Sorex isodon)
Idänpäästäinen (Sorex caecutiens)
Vaivaispäästäinen (Sorex minutus)
Kääpiöpäästäinen (Sorex minutissimus)
Vesipäästäinen (Neomys fodiens)

Lähteet

Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Soricidae Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 5.12.2010. (englanniksi)
Skjøde, Eva (toim.): Uutta tietoa. Tieteen Kuvalehti, 1996, nro 9, s. 21. Helsinki: Bonnier Julkaisut Oy. ISSN 0788-3692.
Heikkinen, Antti: Miksi kissa ei syö päästäistä? Kantti.net. Viitattu 10.10.2015.
Woodman, Neal: American Recent Eulipotyphla: Nesophontids, Solenodons, Moles, and Shrews in the New World. Smithsonian Contributions to Zoology, 16.11.2018, 650. vsk. Smithsonian Institution. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 28.12.2021.
Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 5.12.2010.
Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Preface Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3. painos). 2005. Bucknell University. Viitattu 28.12.2021. (englanniksi)
Haukkovaara, Olli: Suomessa tavatut nisäkäslajit (versio 5.0 – 25.11.1997) Metla.fi. 26.11.1997. Suomen Nisäkästieteellinen Seura ry. Arkistoitu 8.3.2012. Viitattu 5.12.2010.

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[Wilson&Reeder-1] Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Soricidae Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 5.12.2010. (englanniksi)

[2] Skjøde, Eva (toim.): Uutta tietoa. Tieteen Kuvalehti, 1996, nro 9, s. 21. Helsinki: Bonnier Julkaisut Oy. ISSN 0788-3692.

[3] Heikkinen, Antti: Miksi kissa ei syö päästäistä? Kantti.net. Viitattu 10.10.2015.

[4] Woodman, Neal: American Recent Eulipotyphla: Nesophontids, Solenodons, Moles, and Shrews in the New World. Smithsonian Contributions to Zoology, 16.11.2018, 650. vsk. Smithsonian Institution. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 28.12.2021.

[nisäkäsnimistötk-5] Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 5.12.2010.

[6] Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Preface Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3. painos). 2005. Bucknell University. Viitattu 28.12.2021. (englanniksi)

[7] Haukkovaara, Olli: Suomessa tavatut nisäkäslajit (versio 5.0 – 25.11.1997) Metla.fi. 26.11.1997. Suomen Nisäkästieteellinen Seura ry. Arkistoitu 8.3.2012. Viitattu 5.12.2010.