Päämäärä

Päämäärä kertoo nuoresta päivätyöläisestä eli päiväläisestä, Valte Mäkisestä, jonka tavoitteena on tulla kirjailijaksi. Romaanin alussa 22-vuotias Valte kokee jäävänsä vähätapahtumaisen päivätyöläiselämänsä ja elinympäristönsä vangiksi ja pyrkii irtautumaan siitä muuttamalla kaupunkiin tehdastyöläiseksi. Valte Mäkinen on paljossa Väinö Linnan omakuva.

Ulkoisilta tapahtumiltaan niukka romaani kuvaa päähenkilönsä taistelua oman päämääränsä saavuttamiseksi pienessä lähiyhteisössään, yhteiskeittiöllisessä asunnossa, jonka muita asukkaita ovat pariskunta Pransu ja Hilma Lehtonen sekä neuroottinen vanhapiika Tuovi Purhonen. He, samoin kuin naapuri Unto Eskola, ovat päähenkilölle elävä muistutus kaikesta siitä, mitä vastaan hän omassa elämässään kapinoi: heidän elämänsä on henkisesti tyhjää perustarpeiden tyydyttämistä.

Väinö Linna sijoitti Päämäärän tapahtumat Tampereen Amuriin Puuvillatehtaankadulle, jonka varrella hän tuolloin asui.[1] Professori Pertti Virtarannan vuonna 1973 tekemässä haastattelussa Linna luonnehti esikoisromaaniaan aluksi ”sekavan ja hämmentyneen mielen tuotteeksi”. Kukaan toinen ei ollut lukenut Päämäärän käsikirjoitusta ennen kuin Linna lähetti sen WSOY:lle helmikuun alussa 1947. Kun kustantaja ilmoitti hyväksyneensä käsikirjoituksen, Linna totesi, että ”olkoon sen vastaanotto mikä tahansa, niin tietty kynnys on nyt ylitetty ja pää on avoin”.[2][3] Päämäärä ilmestyi kirjakauppoihin toukokuussa 1947 kevään varsinaisen kirjasesongin ollessa jo ohi. Romaani sai pääasiassa myönteiset arvostelut; muun muassa Vapaan Sanan kriitikko Maija Savutie tunnisti Linnassa heti yhteiskunnallisen kirjailijan. Teosta myytiin vuoden 1947 aikana liki 1 500 kappaletta, mikä oli tuolloin hieman keskimääräistä parempi luku.[4] Väinö Linna kertoi itse myöhemmin, että hänen äitinsä oli ollut Päämäärästä erittäin pahastunut, koska Linna oli kuvannut siinä kotinsa ”niin kurjaksi”.[5] Päämäärän ilmestymisen aikoihin Linna liittyi Tampereen kaupunginkirjaston johtajan Mikko Mäkelän ympärille muodostuneeseen kirjailijapiiriin, joka ristittiin julkisuudessa myöhemmin Mäkelän piiriksi.[6]