Outsider-taide

Outsider-taiteen juuret ovat mielisairaaloiden potilaiden taiteessa. Vanhimmat säilyneet potilaiden piirustukset ovat peräisin 1800-luvun alkupuoliskolta Yhdysvalloista ja Britanniasta. 1800-luvun loppupuolella pieni joukko lääkäreitä alkoi kerätä potilaiden töitä diagnostisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin. Aiemmin oli yleisesti tapana hävittää potilaiden työt päivän päätteeksi. 1900-luvun edetessä suhtautuminen psykiatristen potilaiden taiteeseen alkoi vähitellen muuttua. Länsimaisen kulttuurin piiri oli avautumassa vieraille vaikutteille, ja mielisairaiden luomien teosten löytäminen taiteeksi oli osa tätä kehitysprosessia. Outsider-taide sai alkusysäyksen näiden kuvataiteesta kiinnostuneiden psykiatrien myötä. Psykiatrisen taiteen huomioimiseen vaikuttivat myös Sigmund Freudin ja Carl Jungin suuren suosion saavuttaneet teoriat alitajuisesta.[8]

Merkittäviä julkaisuja [9]:

• Italialainen lääkäri ja psykiatrisen taiteen keräilyn uranuurtaja Cesare Lombroso julkaisi vuonna 1864 teoksen Genio e follia (Nerous ja hulluus).    
• Vuonna 1907 Paul Gaston Meunier julkaisi kirjailijanimellä Marcel Réja teoksen L’Art chez les fous (Hullujen taide). Meunier oli lääkäri ja psykiatri, joka kirjoitti myös taidearvosteluja.
• Vuonna 1921 sveitsiläinen Walter Morgenthaler julkaisi laajan tutkielman Ein Geisteskranker als Künstler (Mielisairas taiteilijana), jossa käsitteli myöhemmin kaikkien aikojen tunnetuimmaksi outsidertaiteilijaksi kohonneen Adolf Wölflin tuotantoa ja taiteilijuutta.    
• Vuonna 1922 ilmestyi Hans Prinzhornin kirja Bildnerei der Geisteskranken (Mielisairaiden taide). Prinzhorn, joka oli opiskellut psykiatrian lisäksi myös taidehistoriaa ja filosofiaa, analysoi teoksessaan Heidelbergin psykiatrisen klinikan kokoelman potilastöitä[10].

Ranskalainen taiteilija Jean Dubuffet sai käsiinsä Prinzhornin teoksen vuonna 1923. Hän ei osannut lukea teoksen saksankielistä tekstiä, mutta teosten kuvat tekivät häneen voimakkaan vaikutuksen. Parikymmentä vuotta myöhemmin Dubuffet palasi taiteen valtavirran ulkopuolella tuotettujen teosten pariin ja alkoi kerätä psykiatristen potilaiden taidetta. Dubuffet totesi teosten nimittämisen mielisairaiden taiteeksi liian leimaavaksi ja päätti ottaa käyttöönsä kunnioittavamman termin art brut eli raakataide.[11]

Yhdysvaltalaiset ammattitaiteilijat puolestaan kiinnostuivat 1920-luvulla kansantaiteesta.[12] Se heille merkitsi samanlaista innoittajaa kuin primitiivinen heimotaide eurooppalaisille modernisteille. Vastauksena taidemaailman mielenkiinnolle, Yhdysvalloissa järjestettiin 1930-luvulla useita merkittäviä kansanmaalaustaidetta esitteleviä taidenäyttelyitä, kaksi niistä New Yorkin Modernin taiteen museossa MoMA:ssa. Nämä näyttelyt tarjosivat amerikkalaisen vastineen Tullimies Rousseau -ilmiölle. [13]

Amerikkalaisen kansantaiteen museon perustaminen vuonna 1961 oli merkittävä käänne amerikkalaisen nykykansantaiteen synnyn kannalta. Aiemmin kansantaide oli yhdistetty menneeseen kansanluovuuteen, mutta museon kuraattori Herbert W. Hemphill halusi päivittää sen aikalaistaiteeksi. Vuonna 1970 museossa järjestettiin näyttely Twentieth Century American Folk Art and Artist, joka esitteli 1900-luvulta peräisin olevaa kansantaidetta. Näyttelyssä oli esillä puuveistoksia, tienvarsikylttejä, leluja, tekstiilitöitä, kasaamatöitä sekä valokuvia kauppojen julkisivutaiteesta, hautausmaataiteesta, linnunpeläteistä, fantasiapuutarhoista sekä laajoista teosympäristöistä. Neljä vuotta myöhemmin Hemphill julkaisi yhdessä Julia Weissmanin kanssa näyttelyn nimeä kantavan kirjan, joka määritteli kansantaiteen aikalaistaiteeksi uudella,  myöhemmin outsider-taidepuheesta tutulla tavalla. Kirjoittajien  mukaan kansantaide voidaan käsittää kahdella tavalla: kansanomaiseksi käsityöksi (folk arts and crafts) ja aikalaiskansantaiteeksi (contemporary folk art). Nykykansantaiteessa käytetään osittain samoja materiaaleja ja työtapoja kuin traditionaalisessa kansantaiteessa, mutta yksilöllinen luovuus ja itseilmaisu olivat etusijalla. [14]

Tähän syntyneeseen nykykansantaiteen käsitteen alaan suomalainen ITE-taidekin 2000-luvulla liittyi, vaikka sillä onkin vahva kansallinen ominaisluonne.[15]

Brittiläinen taidehistorioitsija Roger Cardinal kiinnostui 1970-luvulla Dubuffet'n teorioista ja art brut -taiteesta. Hän aloitti työnsä taidemaailman ulkopuolisen taiteen kentällä tutkimalla postimies Ferdinand Chevalia (1836–1924) ja hänen mammuttimaista luomustaan Palais Idéalia. Cardinal tutustui myös Dubuffet’n, Prinzhornin ja Wölfli-säätiön kokoelmiin. Kahdessa vuodessa hän kirjoitti outsider-taiteen klassikoksi nousseen teoksensa Outsider Art (1972), jossa hän rinnasti historiallisen mielisairaalataiteen, art brut -taiteen sekä yhdysvaltalaiset nykykansantaiteilijoiden teosympäristöt.[16]

Vaikka outsider-taidetta usein käytetään vastineena ranskankieliselle art brut -termille, se oli jo syntyjään sitä väljempi käsite. Outsider-taide on ajan kuluessa jatkuvasti laajentanut alaansa. Colin Rhodesin mukaan outsider-taide on käsitteenä tärkeä, koska se yhä tekee näkyväksi taidetta, joka muuten voisi jäädä huomaamatta.[17]

Suomalaisessa taidepuheessa on satunnaisesti käytetty myös nimitystä toinen taide viittaamaan outsider-taiteeseen. Minna Haveri kertoo Nykykansantaide-väitöskirjassaan, että  "toinen taide" -termi syntyi suomennoksena ”annan konst” -nimitykselle professori Seppo Knuuttilan käydessä terminologista keskustelua ruotsalaisten kollegoidensa kanssa.[18] Sittemmin se esiintyi outsider art -termin suomennoksena Colin Rhodesin teoksen Toinen taide – Luovat erot (2004; Outsider Art: Spontaneous Alternatives, 2000) nimessä sekä Kiasman kesän 2005 kansainvälisen katselmuksen nimessä Omissa Maailmoissa – Toinen taide[19]. Serlachius-museo Gösta puolestaan esitteli kesällä 2015 outsider-taidetta Korine ja Max E. Ammannin kokoelmasta Toisten taidetta -näyttelyssä.[20]

Outsider-taideympäristöt voivat olla esimerkiksi taideinteriöörejä, patsaspuistoja, arkkitehtonisia rakennelmia, linnoja tai koristeltuja puutarhoja. Itseoppineiden taiteilijoiden suuria teosympäristöjä kutsutaan usein visionaarisiksi ympäristöiksi.[21] Ne ovat tyypillisesti muodostuneet orgaanisen kehitysprosessin tuloksena, joten ympäristöissä ei ole sommitelmallista hierarkiaa, vaan teosympäristöissä arkkitehtuuri, kuvailmaisu ja ympäristö sulautuvat toisiinsa.[22]

Maailman suurin taideympäristöjen suojelu-, tutkimus- ja arkistokeskus on yhdysvaltalainen SPACES – Saving and Preserving Arts and Cultural Environments.[23] Eurooppalaisia outsider-taiteen ympäristöjä esittelee Outsider Environments Europe -sivusto.[24]

Suomen tunnetuin visionaarinen taideympäristö on ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen Patsaspuisto Parikkalassa. Tunnettuja kansainvälisiä outsider-taideympäristöjä ovat muun muassa:

• Simon Rodia: Watts Towers, Los Angeles, USA.
• Nek Chand: Rock Garden, Chandigarh, Intia.
• Leonard Knight: Salvation Mountain, Niland, USA.
• Ferdinand Cheval: Palais idéal, Hauterives, Ranska.

Outsider-taide ei ole laajenevasta kentästään huolimatta täysin unohtanut mielisairaalataiteen historiaan ulottuvia alkujuuriaan.[25] Psyykenlääkkeiden laajan käytön on kuitenkin väitetty paitsi vähentävän pitkäaikaisen sairaalahoidon tarvetta, myös vaimentavan ahdistuksesta kumpuavan ilmaisuvoimaisen luovuuden, joka aikaisemmin usein puhkesi psyykkisen sairauden yhteydessä. Myös taideterapian on katsottu heikentäneen outsider-taiteen esteettistä laatua. Kuitenkin monet tunnetuista outsider-taideteoksista ovat syntyneet nimenomaan taideterapialaitoksissa.[26] Toisen kiistellyn mutta merkittävän outsider-taiteen synty-ympäristön muodostaa erityistaiteilijoiden ateljeetyöskentely taidekeskuksissa. Professori Colin Rhodesin mukaan tuettu ateljeetyöskentely tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle taidekoulutukselle, taideakatemioille, joiden opetus yleensä on taiteellisesti lahjakkaidenkin erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden ulottumattomissa.[27] 

Tunnettuja kansainvälisiä taidekeskuksia outsider-taiteen kentällä ovat muun muassa:

• Gugging
• Hereenplaats
• Gaia
• Inuti
• Creative Growth

Outsider-taiteen markkinointi on ollut menestyksellistä. New Yorkissa on järjestetty jokavuotiset outsider-taiteen messut vuodesta 1992 alkaen.[28]

Outsider-taiteen yhteydessä on pohdittu ulkopuolisuuden merkitystä. The New York Timesin taidekriitikko Roberta Smith kirjoitti New Yorkissa alkuvuodesta 2009 pidetystä outsider-taiteen messuista: ”Tähän mennessä outsider-sana on tullut lähes tolkuttomaksi venyvyydessään. Se viittaa itseoppineisuuteen, jota myös monet insider-taiteilijat ovat; se tarkoittaa myös eristyneisyyttä, vaikka nykyisin nuoret outsiderit saavat vaikutteita aikaisemmilta sukupolvilta”.[28]

Virallisen taidemaailman ulkopuolisista taidesuuntauksista käytetään useita nimiä kansainvälisissä yhteyksissä. Nimityksistä yleisin on Outsider Art eli outsider-taide. Termin julkaisi 1972 englantilainen taidehistorioitsija Roger Cardinal.[29] Myös seuraavia, ITE-taidetta lähellä olevia suuntausten nimiä käytetään: Folk Art tai Contemporary Folk Art, Self-taught Art, Art brut tai Raw Art.[30] Taidealan kansainvälinen lehti on Raw Vision. [31]

Useat käsitteet kuvaavat virallisen kulttuurin ”ulkopuolisuutta”. Näiden termien määritelmät vaihtelevat ja jotkut niistä sekoittuvat toisiinsa.

• Art brut (”raaka taide”) ilmaisee ihmismielen tiedostamattomia puolia. Tällaista taidetta ovat muun muassa mielisairaiden, lasten tai amatööritaiteilijoiden tekemät teokset.

• Fantastinen realismi on kuvataiteen ja kirjallisuuden taidesuuntaus, jossa surrealismia, esoteerisuutta ja symbolismia. Pyrkimys selkeyteen ja yksityiskohtien tarkkaan kuvaamiseen.

• Kansantaide (Folk Art) tarkoittaa sekä primitiivistä taidetta että teollistuneiden maiden taidekoulutuksesta riippumatonta taidetta. Voidaan puhua myös kansanomaisesta käyttötaiteesta, eli kullekin seudulle ominaisesta ornamentiikasta ja käsityöstä.

• Nykykansantaiteessa sanoudutaan irti perinteisen kansantaiteen kollektiivisesta luonteesta ja traditiosidonnaisuudesta ja korvataan ne yksilöllisellä taiteilijuudella sekä omaperäisellä luovuudella. Nykykansantaide o­n kätevyyteen ja kekseliäisyyteen perustuvaa kansanomaista kuvataidetta. Taidenäyttelyihin vietynä ja taiteeksi ymmärrettynä suomalainen nykykansantaide tunnetaan ITE-taiteena.

• Visionäärisen taiteen (tai intuitiivisen taiteen) tarkoituksena on ylittää fyysinen maailma ja kuvata laajempaa tietoisuutta, kuten hengellisiä tai mystisiä teemoja. Visionaarinen taide voi perustua mystisiin tai psykedeelisiin kokemuksiin.

• Visionääriset ympäristöt ovat visionääristen taiteilijoiden rakentamia rakennuksia ja veistospuistoja. Ne vaihtelevat koristelluista taloista suuriin alueihin, joissa voi olla paljon veistoksia samasta teemasta.

• Naivismia (ransk. naïve lapsekas, vilpitön, luonnollinen) harjoittavat usein itseoppineet. Naivismi oli vastareaktio impressionismin jälkeisten taidesuuntausten teoreettisuudelle ja estetisoinnille. Taiteeseen haluttiin saada takaisin alkuperäistä välittömyyttä ja aitoa vaistomaista taidekoulutuksesta riippumatonta ilmaisua. Naivismin suhde taiteen valtavirtauksiin on yleensä kiinteämpi kuin ITE-taiteen.

• Outsider- ja ITE-taide kuvaavat taidetta, joka on luotu virallisen taidemaailman rajojen ulkopuolella. Sanaa "Outsider Art" käytetään usein laajasti ja sen alaan voi kuulua itseoppineita tai naivisteja, jotka eivät ole institutionalisoituneet. Tavallisesti ITE- tai Outsider-taiteilijalla on vähän tai ei ollenkaan suhteita taidemaailman valtavirtauksiin. Poikkeuksen tekevät erityistaiteilijat, joilla voi olla jopa taidekoulutus. Joskus outsider-taiteilijoiden tuotanto löydetään vasta heidän kuoltuaan. Outsidertaide kuvaa usein mielentiloja, epäsovinnaisia ajatuksia tai yksityiskohtaisesti tehtyjä fantasiamaailmoja.

• Roger Cardinal, Outsider Art, London, 1972.
• Roger Cardinal, Art Brut. In: Dictionary of Art, Vol. 2, London, 1996.
• Colin Rhodes, Outsider Art: Spontaneous Alternatives, London: Thames and Hudson, 2000.
• Rhodes, Colin: Toinen taide - luovat erot. Suomentanut Snellman, Tomi. Helsinki: Maahenki, 2004. ISBN 952-5328-42-2.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Outsider-taide Wikimedia Commonsissa