Outshined
Outshined on Soundgardenin kappalee. Se on julkaistu myös singlenä vuonna 1991 ja on Badmotorfinger-albumin toinen raita. "Outshined" oli kuukauden kappale tammikuussa 1997.
”Outshined” Soundgarden | ||
---|---|---|
![]() | ||
Singlen tiedot | ||
Albumilta | Badmotorfinger | |
Äänitetty | maalis–huhtikuu 1991 | |
Julkaistu | joulukuu 1991 | |
Tekijä(t) | Chris Cornell | |
Tuottaja(t) | Terry Date, Soundgarden | |
Tyylilaji | grunge, alternative metal | |
Kesto | 05.11 | |
Levy-yhtiö | A&M | |
Soundgardenin muut singlet | ||
”Jesus Christ Pose” 1991 |
”Outshined” 1991 |
”Rusty Cage” 1992 |
"Outshinedin" alussa on kitarariffi. Kappaleen sanat "I'm looking California, and feeling Minnesota" ovat antaneet aiheen elokuvalle Feeling Minnesota, mutta sitä ei silti ole elokuvan soundtrackillä. Kappaleesta on tehty musiikkivideo, jonka ovat tuottaneet Jonathan Dayton ja Valerie Faris. Soundgarden itse ei pitänyt videosta. Videon lyhentämiseksi kitarasoolosta oli leikattu osa pois.
Chris Cornellin Soundgardenin jälkeinen yhtye Audioslave on soittanut kappaleen lukuisia kertoja keikoillaan, ja se on muun muassa yhtyeen Live in Cuba -DVD:llä.
Kesto
- Outshined – 5.11
Aiheesta muualla
|
---|
Studioalbumit: | |
---|---|
EP:t: |
|
Kokoelma: | |
Videot: |
|
Singlet: |
|
Aiheeseen liittyvää: |
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.