Oulu (yritys)

Oulu Oy oli Oulun Nuottasaaressa sellunvalmistusta sulfaattisellutehtaassa harjoittanut yritys, joka toimi vuosina 1936–1986.

Entisiä Oulu Oy:n tehdasrakennuksia Nuottasaaressa

Nuottasaaren tehdasrakennukset Elban saarelta kuvattuna

Yhtiö perustettiin Veitsiluoto Oy:n ja Kajaani Oy:n yhteisyrityksenä siten, että molempien perustajayhtiöiden omistusosuus Oulu Oy:stä oli 49 %. Loput 2 % osakkeista omisti Suomen Pankki. Yhtiöiden ja Suomen Pankin välinen sopimus saatiin aikaiseksi 21. joulukuuta 1935 ja Oulu Oy aloitti toimintansa vuoden 1936 alusta.[1] Yhtiön pääkonttorina toimi entinen Uleå-yhtiön pääkonttori Kauppurienkadun ja Torikadun risteyksessä. Bergbomin kauppakartanoksi rakennettu puutalo purettiin ja tilalle rakennettiin 1963 Kaija ja Heikki Sirenin arkkitehtitoimiston suunnittelema toimistorakennus. Toimistorakennus on sittemmin peruskorjattu Stockmannin Oulun tavaratalon käyttöön.

Yhtiötä suunniteltiin tarkoituksena rakentaa Oulun seudulle uusi selluloosatehdas, jonka vuosituotannoksi kaavailtiin vähintään 80 000 tonnia. Oulun kaupungilta vuokrattiin alue Nuottasaaresta. Samalla Oulun kaupunki sitoutui ruoppamaan tehdasalueelle vesiväylän mereltä ja Oulujoen suulta. Tehtaan rakennustyöt edistyivät nopeasti ja se käynnistettiin 24. syyskuuta 1937. Rakennustöiden johdossa toimi diplomi-insinööri Eero Kalaja.[2]

Yhtiöön kuuluivat sellutehtaan lisäksi muun muassa Ab Uleå Oy:ltä Kajaani Oy:n kautta Oulu-yhtiölle siirtynyt Pateniemen saha ja vuonna 1940 aloittanut puutalotehdas.[3] Sodan jälkeen yhtiön laajennettiin rakentamalla Nuottasaareen mäntyöljyä ja tärpättiä tislaava tuotantolaitos 1950, puolivalkaistun selluloosan valmistus aloitettiin 1952 ja klooritehdas aloitti 1957.[4] Vuonna 1960 käynnistyi Nuottasaaren lastulevytehdas.

Oulu Oy:n olemassaolon ajan oli toimivalla johdolla vahva halu saada kehitettyä jatkojalostusta rakentamalla paperitehdas. Kahden pääomistajan kilpailutilanne piti Oulu Oy:n kuitenkin pääosin markkinasellun valmistajana, 100 000 sellutonnin raja ylittyi 1950-luvun alussa; 200 000 sellutonnin raja vuonna 1961. 1960-luvun lopussa sellutuotanto oli ylittänyt jo 250 000 tonnin rajan.

Oulu Osakeyhtiö osti vuonna 1969 Yhtyneet Paperitehtaat Oy:ltä Rauma-Repola Oy:n Raumalla vuonna 1961 rakentaman Kaipola-nimisen rahtilaivan, joka nimettiin uudelleen Varjakaksi. Vuonna 1971 yhtiö osti Enso-Gutzeit Osakeyhtiöltä Turussa Oy Wärtsilä Ab:n vuonna 1965 rakentaman ja vuonna 1969 pidentämän linjalastilaiva Finnmaidin. Yhtiölle valmistuivat kuivalastialusten uudisrakennukset Tuira ja Koiteli Turusta Oy Wärtsilä Ab:n telakalta vuonna 1972 sekä Varjakka ja Pokkinen Gijonista S. A. Juliana Constructora Gijonesa:n telakalta Espanjasta vuosina 1979–1980. Käytettynä ostettu Varjakka, entinen Kaipola myytiin vuonna 1974 ja Finnmaid vuonna 1979. Uudisrakennukset siirtyivät Oulu Oy:n mukana fuusion myötä Veitsiluoto Oy:lle vuonna 1986. Laivoja käytettiin myös yhtiön ja sen osakasyhtiöiden kuljetuksiin ja ne olivat toisinaan rahdattu ulkopuolisille toimijoille.[5]

Suurimmillaan yhtiön työntekijämäärä oli 4 800 työntekijää. Yhtiön tilanne vaikeutui 1980-luvun puolivälissä selluloosan huonon menekin vuoksi. Yrityksen kehitys tällöin myös pysähtyi. Tilanne laukesi, kun Kajaani Oy myi oman osuutensa Oulu Oy:stä marraskuussa 1986 Veitsiluoto Oy:lle, jolloin Oulu Oy:n toiminta itsenäisenä yhtiönä lakkasi.

Paperikonetta suunniteltiin Oritkariin jo 1970-luvulla Oritkari WF-projektin nimellä. Lopulta uudet omistajat toteuttivat paperikoneratkaisut Nuottasaaressa; osana Veitsiluoto Oy:tä käynnistyi ensimmäinen paperikone vuonna 1991 ja toinen paperikone vuonna 1997 osana Stora Enso Oyj:tä. Nykyään Oulun sellu- ja paperitehdas kuuluvat Stora Enso -konserniin. Molemmat paperikoneet suljettiin pysyvästi vuonna 2020 ja PK7 muutettiin kartonkikoneeksi. Työntekijämäärä Nuottasaaren tehtailla on noin tuhat.

Stora Enson Oulun tehtaat.