Oukwanyama

Varsinaisen lähetystyön aloittivat Oukwanyamassa ensimmäisenä katoliset vuonna 1883. Myös saksalainen Reinin lähetys oli jo vuonna 1855 tehnyt periaatepäätöksen työstä Oukwanyamassa, mutta he pääsivät aloittamaan työn vasta 1891 Ondjivassa ja hieman myöhemmin Omupandassa. Kolmas asema oli noin 20 kilometriä Omupandasta kaakkoon ollut Namakunde, joka rakennettiin vuonna 1901, ja neljäs Omatemba, joka rakennettiin 1907 vajaa kymmenen kilometriä Namakundesta länteen.[2]

Ensimmäisen maailmansodan pyörteissä myös Oukwanyamassa taisteltiin. Englantilaisten voitettua omat taistelunsa saksalaisia vastaan Lounais-Afrikassa oukwanyamalaiset taistelivat portugalilaisia vastaan. Afrikkalaiset voittivat ensimmäisen yhteenoton joulukuussa 1914 Roçadasin retkikuntaa vastaan, mutta portugalilaiset lähettivät uuden retkikunnan Oukwanyamaan seuraavana vuonna kenraali Pereida de Eçan johdolla. 20. elokuuta 1915 käytiin ratkaiseva taistelu, jossa Oukwanyaman kuningas Mandume kärsi perinpohjaisen tappion. Mandume poltti Ondjivan ja pakeni etelämmäksi. Ondjivasta tehtiin nyt portugalilaisten hallinnon keskus, ja sen nimeksi tuli Vila Pereida de Eça. Vuoden 1917 puolella portugalilaiset ja englantilaiset hyökkäsivät yhdessä Mandumen kimppuun. Paljon hänen miehiään kuoli, ja hän itse teki itsemurhan taistelun kuluessa.[3]

Vuonna 1916 kiistelty, noin kymmenen kilometrin levyinen rajavyöhyke julistettiin puolueettomaksi. Samana vuonna saksalaiset saivat häädön omilta lähetysasemiltaan Oukwanyamasta ja koko Ambomaalta.[4] Raja vahvistettiin vasta 1926 Portugalin ja Etelä-Afrikan liittovaltion välisellä sopimuksella. Kiistanalainen alue tuli kuulumaan Portugalille, ja tuon vyöhykkeen eteläreunaan hakattiin rajaa pitkin kulkenut aukea.[5]

Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijät tekivät Oukwanyamassa työtä vuodenvaihteesta 1871–1872 noin puoli vuotta. Tämän jälkeen he olisivat olleet tervetulleita vain kuninkaan opettajina, ei kansan, ja tämä ei suomalaisille kelvannut.[6] Suomalaisten pysyvä työ Oukwanyamassa alkoi vuonna 1921, kun August Hänninen lähetettiin sinne. Hän perusti uuden aseman nimeltä Engela.

Alun perin suomalaiset tekivät vierailuja Omafo-nimiseen paikkaan, jonne englantilainen majuri Fairlie oli rakentanut pienen kirkon. Sinne oli Oshigambosta matkaa kuusi peninkulmaa, joka härkäkärryillä vei 12 tuntia, pysähdyksiä lukuun ottamatta. Omafon hoitaminen Ondongasta käsin oli vaikeaa, ja sen vuoksi päätettiin tuolle alueelle perustaa varsinainen lähetysasema. Lupa siihen saatiin hallitukselta 8. joulukuuta 1920, ja Hänninen oli jo tuolloin löytänyt paikaksi Engelan, joka sijaitsi pari kilometriä Omafosta länteen. Rakennustöihin lähti mukaan Eetu Järvinen, ja marraskuussa 1921 uusi asema vihittiin käyttöön. Seuraavana vuonna sinne lähetettiin sairaanhoitaja Linda Helenius Hännisen avuksi.[7]

Sodan jälkeen anglikaanit suunnittelivat Ambomaan uusjakoa siten, että Ondonga annettaisiin suomalaisten alueeksi, kun taas Oukwanyama anglikaaneille ja Uukwambi sekä Onganjera annettaisiin katoliselle kirkolle. Suunnitelman takana oli arkkidiakoni Nelson Fogarty, josta tehtiin tässä vaiheessa piispa, ja hänen hiippakunnakseen tuli koko Lounais-Afrikka, jota nimitettiin Damaramaan hiippakunnaksi.

Fogarty oli ollut mukana Mandumea vastaan käydyllä sotaretkellä ja iskenyt jo silloin silmänsä Oukwanyamaan. Kun Martti Rautanen oli vuonna 1919 käynyt virkistysmatkalla Hereromaalla, hän oli tavannut ohimennen Fogartyn, joka oli ilmoittanut anglikaanien ottavan Oukwanyaman itselleen, mainiten samalla vielä muitakin amboheimoja. Asiasta kirjoitettiin Kapkaupungin anglikaaniselle arkkipiispalle sekä majuri Manningille, joka oli Ambomaan korkein viranomainen. Tuloksia tästä ei tullut.

Samalla suomalaisten työ Oukwanyamassa oli laajennut. Vuonna 1923 oli kastettuja jo yli 4 000 henkeä, kouluja oli 46 ja opettajia 91. Yhdeltä asemalta tätä kaikkea oli vaikea hoitaa, ja suomalaiset kaavailivat toista asemaa Endolaan, 30 kilometriä Engelasta lounaaseen. Toista asemaa ei kuitenkaan saanut perustaa.

Heinäkuussa 1924 suomalaiset asetettiin tapahtuneen tosiasian eteen. Ambomaa oli jaettu kolmen kirkon kesken. Ei auttanut, vaikka Reinhold Rautanen vetosi Versailles’n rauhansopimukseen, jossa oli säädetty, että saksalaisten lähetysseurojen työn jatkaminen oli uskottava niitä tunnustuksellisesti mahdollisimman lähellä oleville seuroille.

Lähetysjohtaja Matti Tarkkanen suoritti tarkastusmatkan Ambomaalle vuonna 1925. Sen yhteydessä hän tapasi kahdesti sekä Lounais-Afrikan administrattorin G. R. Hofmeyerin että piispa Nelson Fogartyn sekä Etelä-Afrikan pääministerin J. B. M. Hertzogin, joka oli korkein viranhaltija Etelä-Afrikassa. Neuvottelut Fogartyn kanssa sujuivat nihkeästi, ja viimeksi mainittu esitti Tarkkaselle, että suomalaiset luopuisivat Oukwanyamasta. Englantilaiset ilmoittivat maksavansa suomalaisille kaikki kulut, joita Oukwanyaman-työ oli siihen mennessä aiheuttanut. Nyt neuvottelut ajautuivat umpikujaan, kunnes Fogarty lähetti Tarkkaselle kirjeen, jossa hän ehdotti, että aluejako poistettaisiin, ja kaikki kolme kirkkokuntaa saisivat vapauden toimia, missä halusivat. Tämä ehdotus ei miellyttänyt Tarkkasta, mutta hän ei nähnyt asiassa parempaakaan ratkaisua suomalaisten kannalta ja päätti suostua tähän ehdotukseen, jonka mandaattihallinto pani toimeen vuoden 1926 alkupuolella.

Eräs tämän kiistan tuloksista oli, että anglikaanit perustivat oman asemansa Odiboon, noin yhdeksän kilometriä Engelasta koilliseen ja vain puolentoista kilometrin päähän eräästä Engelan sivuasemasta.[8][9]

Vaikka kiista saatiin sovittua, Oukwanyamaan ei voitu perustaa uusia suomalaisia lähetysasemia. Sen vuoksi kaukanakin olleita seurakuntia jouduttiin hoitamaan Engelasta käsin. Näitä olivat Endola 30 kilometrin päässä lounaaseen, jonne vihittiin vuonna 1927 kirkko, ja Edundja 19 kilometriä Engelasta itään.[10]

Oukwanyamassa kirkko näyttäisi levinneen suurimmalta osin spontaanisti, joskin voidaan olettaa, että taustalla on ollut Reinin lähetyksen suorittama työ. Oukwanyamaan oli noussut runsaasti sivuasemia jo ennen kuin sinne oli rakennettu varsinaista pääasemaa. Tässä saattaa olla yksi syy siihen, miksi anglikaanit halusivat tuon alueen itselleen.[11]

Voidaan myös panna merkille, että oukwanyamalaiset olivat innokkaita kirkonrakentajia, innokkaampia kuin ondongalaiset. Vuonna 1923, kun Omafon kirkko kahden kilometrin päässä oli pahasti ränsistynyt, seurakuntalaiset rakensivat Engelaan komean savitiilikirkon kustantaen sen suurimmaksi osaksi itse. Oukwanyamassa myös kansa sopeutui seurakuntaveroon nopeammin kuin muut heimot, vuonna 1919. Tosin läntisissä heimoissa koettu kato vaikutti asian etenemiseen siellä.[12]

Kun Ambomaalla vihittiin ensimmäiset papit vuonna 1925 lähetysjohtaja Matti Tarkkasen vierailun aikana, oli vihittyjen joukossa myös yksi oukwanyamalainen, Simson Shituua.[13]

1930-luvulla Lähetysseura joutui hallituksen kanssa kiistaan muutamasta Oukwanyaman kouluista. Hallituksen koulupolitiikka oli tuohon aikaan kireää.[14]