Ottolainen taide

Ottolainen taide on Euroopassa vallinnut taiteen tyylikausi, jolloin pyrittiin tietoisesti elvyttämään karolingisen renessanssin tyyli ja jota keisari Otto I Suuri tuki voimakkaasti. Ottolaisen taiteen kausi kesti Otto Suuren ja hänen jälkeläistensä valtakauden 936–1056, ja sitä seurasi taiteessa romaaninen tyyli.[1]

Sclavinia, Saksa, Gaul ja Rooma tuovat lahjoja Otto III:lle, Otto III:n evankeliumikirja, noin 1000.

Kuvataide

Ottolaisessa taiteessa pyrittiin entistä voimakkaammin tunneperäiseen ilmaisuun. Tällöin alkoivat yleistyä uudenlaiset liturgiset kirjat perikoopit, ja toisin kuin karolingisissa käsikirjoituksissa, perikoopeissa kuvattiin muotokuvien ja symbolien sijasta kohtauksia Kristuksen elämästä. Kohtaukset oli järjestetty kirkkovuoden juhlapyhien mukaisesti, ja niiden kuvausta innoitti bysanttilainen taide.[2]

Arkkitehtuuri
Pääartikkeli: Ottolainen arkkitehtuuri
Hildesheimin Mikaelinkirkon sisäkuva, noin 1001-1031.

Ottolaiseen arkkitehtuuriin kuuluvat olennaisena osana vaikuttavat länsiköt niiden karolingisen alkuperän takia. Esimerkiksi Otto I:n nuorimman veljen arkkipiispa Brunon vuonna 980 Kölniin rakennuttama St. Pantaleonin luostarikirkko[1] sekä piispa Bernwardin suunnittelema Hildesheimin Mikaelinkirkko[3] noudattavat pohjakaavaltaan tätä perinnettä. Näiden ottolaisten kirkkojen pohjakaavoissa yhtä suuriin matemaattisiin neliöihin pohjautuva järjestelmä yhdistää rakennuksen eri osia: esimerkiksi keskilaiva muodostuu kolmesta neliöstä, joiden kulmissa on pilarit ja välissä pylväät, joita yhdistävät arkadikaaret, kun taas varhaiskristillisessä taiteessa keskilaivaa reunustivat monotoniset pylväsrivistöt.[3]

Mikaelinkirkko on monissa kohdin koristeltu korkeilla reliefeillä. Muun muassa yhtä pylväistä kiertää spiraalina reliefinauha, jossa on kuvia Kristuksen elämästä ja jonka tekijää ovat ilmeisesti innoittaneet Roomassa sijaitsevat Trajanuksen ja Marcus Aureliuksen pylväät. Myös pronssisissa ovissa on reliefejä, joissa on kohtauksia Vanhasta ja Uudesta testamentista. Ottolaisena aikana tällaiset aiheet oli esitetty hyvin ihmisläheisesti ja dramaattisesti, eikä alastomien vartaloiden kuvaus ole enää yhteydessä klassisen tradition herooisuuteen vaan pyrkii kömpelyydellään ennemminkin korostamaan hengen haurautta.[3]

Lähteet
  • Honour, Hugh & Fleming, John: ”Euroopan keskiaika”, Maailman taiteen historia. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1992. ISBN 951-1-16753-7.

Viitteet
  1. Honour & Fleming, s. 367
  2. Honour & Fleming, s. 369
  3. Honour & Fleming, s. 368

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.