Ottokar Czernin

Czernin kuului böömiläiseen aatelissukuun. Hän aloitti diplomaattiuransa Itävalta-Unkarin Pariisin-lähetystöstä vuonna 1895 ja 1899 hänet nimitettiin asiainhoitajaksi Haagiin. Palattuaan kotimaahan Czernin valittiin 1903 edustajaksi Böömin maapäiville, jossa hän esiintyi konservatiivisen politiikan kannattajana. Hän toimi myös arkkiherttua Frans Ferdinandin läheisenä neuvonantajana. Czernin puolusti aatelin valtaa ja vastusti vuonna 1907 käyttöönotettua yleistä äänioikeutta. Hänestä tuli 1912 valtakunnanneuvoston ylähuoneen elinikäinen jäsen. Seuraavana vuonna hänet kutsuttiin takaisin diplomaatiksi ja hän toimi 1913–1916 lähettiläänä Romaniassa.[1] Maailmansodan puhjettua hän suositteli Wienin hallitukselle Siebenbürgenin ja osan Bukovinasta tarjoamista Romanialle vastineena liitosta keskusvaltojen kanssa. Unkarin hallituksen vastustus esti hankkeen ja Romania liittyi elokuussa 1916 sotaan ympärysvaltojen puolelle.[2]

Uudeksi keisariksi tullut Kaarle I nimitti Romaniasta palanneen Czerninin joulukuussa 1916 ulkoministeriksi Stephan Buriánin tilalle. Ulkoministerinä Czernin pyrki irrottamaan Itävalta-Unkarin maailmansodasta, mutta Saksan vastustus ja kaksoismonarkian riipuuvuus liittolaisestaan estivät tämän.[1][2] Hän pyrki vakuuttamaan Saksan hallituksen pikaisen rauhan välttämättömyydestä, ja suositteli Saksalle Elsass-Lothringenista luopumista, mikäli siten saataisiin ympärysvallat suostumaan rauhaan. Czerninin yhteistyö saksalaisen valtiopäivämies Matthias Erzbergerin kanssa johti Saksan valtiopäivien 19. heinäkuuta 1917 tekemään niin sanottuun rauhanpäätökseen.[2]

Czernin joutui entistä enemmän vastakkain Saksan sodanjohdon kanssa, kun hän tammikuussa 1918 pitämässään puheessa ilmoitti hyväksyvänä Woodrow Wilsonin neljäntoista kohdan ohjelman. Hän johti helmi–maaliskuussa samana vuonna Brest-Litovskin rauhanneuvotteluita Saksan ulkoministeri Richard von Kühlmannin kanssa.[2] Czerninin asema vaikeutui huomattavasti, kun Itävalta-Unkari joutui erillisrauhassa helmikuussa 1918 luovuttamaan alueitaan vastaitsenäistyneelle Ukrainalle. Hän joutui eroamaan tehtävistään huhtikuussa 1918 niin sanotun Sixtus-skandaalin vuoksi, jossa keisari oli käynyt salaisia rauhanneuvotteluita ympärysvaltojen kanssa kertomatta ulkoministerilleen.[1] Czerninin erottua Burián palasi ulkoministeriksi.

Czernin toimi tasavallaksi muuttuneen Itävallan kansalliskokouksen jäsenenä 1920–1923.[1] Hän julkaisi 1919 muistelmakirjan Im weltkrieg.[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ottokar Czernin Wikimedia Commonsissa