Otto von Habsburg

Franz Joseph Otto Robert Maria Anton Karl Max Heinrich Sixtus Xavier Felix Renatus Ludwig Gaetan Pius Ignatius von Habsburg[1] (20. marraskuuta 1912 – 4. heinäkuuta 2011[2]) eli Itävallan arkkiherttua Otto oli Itävalta-Unkarin viimeinen kruununprinssi, Habsburgien keisarihuoneen päämies vuosina 1922–2007 ja Euroopan parlamentin jäsen.

Otto von Habsburg
Oliver Markin ottama valokuva Otto von Habsburgista vuodelta 2006.
Syntynyt 20. marraskuuta 1912
Wartholzin linna, Reichenau an der Rax, Itävalta-Unkari
Kuollut 4. heinäkuuta 2011 (98 vuotta)
Pöcking, Saksa
Puoliso Regina von Habsburg
Lapset Andrea
Monika
Michaela
Gabriela
Walburga
Karl
Georg
Koko nimi
Franz Joseph Otto Robert Maria Anton Karl Max Heinrich Sixtus Xavier Felix Renatus Ludwig Gaetan Pius Ignatius von Habsburg
Suku Habsburg
Isä Kaarle I
Äiti Zita von Bourbon-Parma
Uskonto roomalaiskatolinen
Nimikirjoitus

Hänen keisarillinen ja kuninkaallinen korkeutensa; Itävallan keisarillinen prinssi; Unkarin, Kroatian ja Böömin kuninkaallinen prinssi Otto von Habsburg oli Itävallan viimeisen keisarin ja Unkarin viimeisen kuninkaan Kaarle I:n ja Zita von Bourbon-Parman vanhin poika. Itävallan keisarikunta lakkautettiin vuonna 1918 ja Unkarin kuningaskunta ensin vuonna 1918 ja uudestaan 1946. Tästä lähtien Otto von Habsburg itse, hänen sukunsa ja itävaltalaiset legitimistit pitivät häntä laillisena kuningas-keisarina.[3]

Elämä

Otto syntyi 20. marraskuuta 1912 Villa Wartholzin keisarillisessa kartanossa Reichenau an der Raxissa, Ala-Itävallan osavaltiossa, Itävallassa. 25. marraskuuta 1912 hänet kastettiin. Wienin arkkipiispa, kardinaali Franz Xaver Nagl toimi kastajana. Hänen kummisetänsä oli keisari Frans Joosef I, jota edusti arkkiherttua Frans Ferdinand. Hänen kummitädinsä oli Maria Antonia de Braganza, hänen isoäitinsä äidin puolelta.[4]

Otto vanhempiensa kanssa Kaarlen kruunajaisten virallisissa valokuvissa Budapestissa.

Oton isä, arkkiherttua Kaarle I nousi valtaistuimelle marraskuussa 1916, jolloin Otosta tuli Itävallan, Unkarin ja Böömin kruununprinssi.

Itävallan parlamentti valitsi uuden kanslerin Saksalaiselle Itävallalle (Republik Deutschösterreich) 30. lokakuuta 1918. Unkarissa käynnistyi seuraavana päivänä, 31. lokakuuta 1918 sosiaalidemokraattien johtama krysanteemivallankumous. Kaarle I luopui vallankumouksen pakottamana valtaistuimestaan 11. marraskuuta 1918 ja muutamaa päivää myöhemmin Itävalta julistautui itsenäiseksi tasavallaksi. Unkari seurasi perässä ja julistautui Unkarin demokraattiseksi tasavallaksi 16. marraskuuta 1918.

Vaikka Unkari palautettiin monarkiaksi 1. maaliskuuta 1920, ei Kaarle I saanut takaisin valtionpäämiehen asemaansa, vaan amiraali Miklós Horthy hallitsi valtionhoitajana vuoteen 1944 asti.

Kaarle I:n luovuttua valtaistuimestaan marraskuussa 1918 joutui Habsburgien keisariperhe lähtemään maanpakoon Madeiralle.[3] Otto oli 5-vuotias, kun perhe joutui maanpakoon. Hän kasvoi pääasiassa Espanjassa.

Maanpaosta huolimatta Oton äiti, vakaumuksellinen katolilainen Zita von Bourbon-Parma kasvatti hänestä kunnollista katolilaista hallitsijaa. Hänet kasvatettiin Itävalta-Unkarin aikaisempien kruununperillisien tavoin.

Kun Kaarle I kuoli vuonna 1922, tuli Otosta kruununperillinen. Itävallan hallitus kuitenkin kielsi Habsburgien keisarisuvun paluun maahan ja takavarikoi suvun maaomistukset ja omaisuuden. Kaarle I on julistettu katolisessa kirkossa autuaaksi ja hänen äitinsä keisarinna Zitan autuaaksi julistamisen prosessi on käynnissä.

Ollessaan maanpaossa Otto asui Madeiran ja Espanjan lisäksi Sveitsissä, Belgiassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Hän asettui aloilleen 1954 Saksan Baijeriin, Villa Austria -kartanoonsa, jossa asui kuolemaansa asti. Vaikka hänestä tuli 1918 kansalaisuudeton, oli Otolla kuollessaan Saksan, Itävallan, Unkarin ja Kroatiaan kansalaisuudet. Lisäksi hänellä oli Monacon, Maltan ja Espanjan passit.

Otto von Habsburg puhui sujuvasti saksaa, unkaria, kroaattia, englantia, espanjaa, ranskaa ja latinaa. Hänen äitinsä Zita von Bourbon-Parma opetti pojalleen useita kieliä, jotta hän voisi myöhemmin elämässään hallita eri maita.[5][6] Elämänsä aikana Habsburg hyödynsi kielitaitoaan kirjoittamalla noin 40 kirjaa saksaksi, unkariksi, ranskaksi ja espanjaksi.[7]

Poliittinen ura

Otto von Habsburg oli aktiivinen vaikuttaja eurooppalaisessa politiikassa 1930-luvulta alkaen. Hänet tultiin tuntemaan Habsburgien restauraation kannattajana, Euroopan integraation edistäjänä sekä tiukkana natsismin ja kommunismin vastustaja.

Von Habsburg asui 1930-luvulla Belgiassa, jossa hän opiskeli yliopistossa. Hän arvosteli natsi-Saksan 1938 suorittamaa Itävallan miehittämistä Anschlussia. Saksan miehitettyä Belgian 1940 hän pakeni Ranskaan, ja kun Ranskakin miehitettiin, hän siirtyi Portugaliin.

Toisen maailmansodan aikana von Habsburg oleskeli usein Yhdysvalloissa Washingtonissa, jossa hän toimi kansallissosialisteja vastaan. Hän asui Espanjassa vuodesta 1944 ja siirtyi Ranskaan 1954. Hän luopui Itävallan kruunun tavoittelusta 1961. Hän anoi muutto-oikeutta Itävaltaan ja pääsi vierailemaan synnyinmaassaan 1966, josta vuodesta alkaen asui Saksassa Baijerin Pöckingissä. Von Habsburg toimi Euroopan parlamentin jäsenenä (kristillissosiaali) 1979–1999. Hänellä sekä oli kaikkiaan neljän valtion kansalaisuus: syntyperäisesti Itävallan, Unkarin ja Kroatian sekä vuodesta 1978 Saksan.

Otto von Habsburg toimi Kansainvälisen Paneurooppalaisen Unionin varapuheenjohtajana (1957–1973) ja puheenjohtajana (1973–2004). Euroopan parlamentin jäsen hän oli Baijerin kristillissosiaalisen unionin (CSU) riveistä vuosina 1979–1999. Vuonna 1961 Espanjan valtionhoitaja, El Caudillo ja generalissimo Francisco Franco tarjosi Otto von Habsburgille Espanjan kruunua. Habsburg kieltäytyi kruunusta vedoten siihen, ettei Habsburg-suku ollut hallinnut kyseistä kruunua aikoihin, ja suositteli kuninkaaksi sen sijaan Bourbon-suvun Juan Carlos de Borbónia.[8]

Euroopan parlamentissa Otto von Habsburg edusti rautaesiripun takana olleita Itä-Euroopan maita. Hänellä oli keskeinen rooli vuoden 1989 vallankumouksessa paneurooppalaisen piknikin järjestäjänä. Myöhemmin hän vahvasti tuki Itä-Euroopan maiden EU-jäsenyyttä.[9] Tunnustettuna intellektuellina hän julkaisi useita politiikkaa ja historiaa käsitteleviä teoksia. Häntä on kuvailtu yhdeksi ”eurooppalaisen idean ja Euroopan integraation arkkitehdeista” yhdessä Robert Schumanin, Konrad Adenauerin ja Alcide De Gasperin kanssa.[10]

Otto von Habsburgin (Itävallassa laillisesti Otto Habsburg-Lothringen) vanhin poika Karl Habsburg-Lothringen on itävaltalainen poliitikko.

Lähteet
  1. Vat, Dan van der: Otto von Habsburg obituary – Son of Austria's last emperor and champion of European unity The Guardian. 4.7.2011. Viitattu 2.10.2020. (englanniksi)
  2. Otto von Habsburg kuoli Yle Uutiset. 4.7.2011. Viitattu 5.8.2013.
  3. Scally, Derek: Death of former 'kaiser in exile' and last heir to Austro-Hungarian throne The Irish Times. 4.7.2011. Viitattu 5.7.2011. (englanniksi)
  4. Wiener Zeitung 26. marraskuuta 1912.
  5. Habsburg Empire: Clown Prince. The Time Magazine . 11.3.1940 . Arkistoitu 14.10.2010 . Viitattu 5.7.2011. (englanniksi)
  6. Warren, David: The Europe that might have been. The Ottawa Citizen. 9.7.2011. Arkistoitu 9.7.2011. Viitattu 29.9.2011. (englanniksi)
  7. Otto von Habsburg, heir to Austria's last emperor, dies at 98. The Local: Germany's news in English. 47.2011. Arkistoitu 7.7.2011. Viitattu 5.7.2011. (englanniksi)
  8. Otto von Habsburg who saw end of empire dead at 98 Forbes. Viitattu 5.7.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  9. Heller, Lysann: Born in 1912, the young prince was being groomed to rule – Otto von Habsburg turns 95. The Budapest Times. 26.11.2007. Arkistoitu 30.4.2011. Viitattu 9.7.2011. (englanniksi)
  10. Trauer um Otto von Habsburg. KathWeb. Arkistoitu 26.3.2012. Viitattu 8.7.2011. (saksaksi)

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.