Otto Bonsdorff

Bonsdorff kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1911 ja liittyi Nylands Nationiin. Opintojaan hän jatkoi Dresdenin teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1912–1913.[1][2] Ranskan sotakorkeakoulussa Bonsdorff opiskeli vuosina 1920–1922.[3] Suomen Sotakorkeakoulun hän suoritti vuosina 1931–1932.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania.

Bonsdorff matkusti Tornion kautta Tukholmaan. Sieltä hän jatkoi saamansa virallisen diplomaattipassin turvin Saksaan,[4] jossa hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukossa Pfadfinder-kurssille. Kurssi järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 1. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 31. elokuuta 1915. Bonsdorff otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hän haavoittui Schmardenissa 25. heinäkuuta 1916. Hänet komennettiin Tukholman värväystoimistoon 10. helmikuuta – 12. toukokuuta 1916 väliseksi ajaksi. Hän osallistui Berlissä järjestetyille kaasunsuojelukursseille 2.–19. joulukuuta 1916 ja Libaussa järjestetyille moottorivenekursseille loppukesästä 1917. Hän kuului myös siihen kolmen miehen ryhmään, joka yritti järjestellä etappitietä Hiidenmaalta Ahvenanmaalle 27. marraskuuta 1917 – 5. helmikuuta 1918 välisenä aikana.[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Bonsdorff saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) yliluutnantiksi ylennettynä jääkäreiden pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin ensin adjutantiksi ja 23. helmikuuta alkaen komppanianpäälliköksi 2. jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonaan. Hän otti osaa taisteluihin Tampereen Kalevankankaalla, missä hän haavoittui 28. maaliskuuta 1918.[1][2]

Sisällissodan jälkeen Bonsdorff toimi komppanianpäällikkönä Pioneerikoulutuspataljoonassa. Sieltä hänet siirrettiin Pioneeripataljoona 2:een, jonka nimi muutettiin myöhemmin Rautatiepataljoonaksi. Vuonna 1920 hänet komennettiin Aliupseerikoulun johtajaksi 3. Divisioonaan ja Ranskaan (L`école militaire du génie), missä hän vietti vuodet 1920–1922. Yleisesikunnan virkaatekeväksi päälliköksi hänet komennettiin vuonna 1927. Vuonna 1928 Bonsdorff komennettiin Sotakorkeakouluun linnoitusopin opettajaksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1933 saakka. Talvisodan uhkan kasvaessa hänet komennettiin vapaaehtoisten linnoitustöiden johtajaksi.[1][2]

Talvisotaan Bonsdorff osallistui 2. Armeijakunnan pioneerikomentajana. Välirauhan aikana hän toimi Päämajan Linnoitussuunnitteluosaston päällikkönä. Jatkosodan sytyttyä hänet siirrettiin Päämajan Linnoitusosaston päälliköksi.[2] Hän toimi Edvard Hanellin jälkeen linnoitustöiden johdossa W. E. Tuompon esityksestä 16. heinäkuuta 1941 alkaen.[5]

Sotien jälkeen Bonsdorff toimi pioneerikomentajana Armeijakunnassa, kunnes vuonna 1946 hänet komennettiin Pioneerikoulun johtajaksi. Näihin aikoihin hän toimi myös Sotakorkeakoulussa sillanrakennuopin opettajana. Vuonna 1947 hän sai nimityksen Pääesikuntaan Pioneeriosaston päälliköksi, missä tehtävässä hän oli vuoteen 1952 saakka, jolloin vastaanotti pioneeripäällikön tehtävät. Tässä nykyistä pioneeritarkastajan tehtävää vastaavassa virassa hän oli siihen saakka kunnes vuonna 1955 erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi Insinööritoimisto Vesto Oy:n kustannuslaskentaosaston päälliköksi. Bonsdorff palveli Vestoa vuoteen 1962 saakka.[2]

Bonsdorff toimi Haminan kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1924–1925 ja Teknisten joukkojen kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuonna 1926. Suomen Valkoisen Kaartin kunnianeuvoston puheenjohtajana hän toimi vuosina 1933–1935 ja 1. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1938–1939. Hän toimi Pioneeriupseeriyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1952–1968.[1][2]

Nimellä O. Bonsdorff:

• Hävitystyöt taistelukeinona ja niiden taktillinen käyttö. Tiede ja ase 4/1936 [6]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Gruppenführer 2. syyskuuta 1915 Yliluutnantti (Kapteeni) 11. helmikuuta 1918 Majuri 1920 Everstiluutnantti 1925 Eversti 1940 Kenraalimajuri 1952 Yleisesikuntaupseerin arvonimi 1932		Vapaudenristi 1. lk. Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun 1. lk. ritarimerkki Vapaudenmitali 2. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan Kotkan ritarikunnan 1. lk. kunniamerkki Preussin 2. lk. Rautaristi Saksan haavoittumismerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Viron Kotkaristi ritarikunnan 3. lk. ansioristi Puolan Polonia Restituten ritarikunnan 4. lk. kunniamerkki Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali

• Jernström, E.: (toim.), Jääkärit maailmansodassa, Sotateos oy Helsinki 1933.
• Onttonen, Markku: jääkärikirja Gummerus Jyväskylä 2005 ISBN 951-20-6232-1.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Suomalainen, Sundvall, Olsoni, Jaatinen (toim.): Suomen Jääkärit, Oy Sotakuvia Kuopio 1933.
• Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli (toim.): Suomen vapaussota I-VI Otava Helsinki 1920–1925.
• Tuompo, W. E., Päiväkirjani päämajasta 1941–1944, WSOY: Porvoo 1968.