Otto Dessloch

Dessloch haavoittui länsirintamalla heti suursodan alussa ja toivuttuaan vuoden 1914 lopulla hän pääsi lentokoulutukseen vastaperustettuihin ilmailujoukkoihin. Lokakuun 1916 lopulla hän joutui pakkolaskeutumaan neutraaliin Sveitsiin, jossa hänet internoitiin. Dessloch päästettiin palaamaan Saksaan tammikuussa 1917 ja hänet siirrettiin lentäjäksi 16. ilmataistelulaivueeseen (Jasta 16). Myöhemmin huhtikuussa hänet siirrettiin 35. ilmataistelulaivueeseen (Jasta 35), jonka komentajaksi hänet pian nimitettiin. Joulukuussa Dessloch määrättiin kouluttajaksi ilmailujoukkojen lentäjäkouluun. Kahta päivää ennen sodan loppumista 11. marraskuuta 1918 hän sai siirron Sonthofenin lentotukikohdan komendantiksi. Hänet palkittiin sodan aikana useilla mitaleilla, kuten muun muassa 1. ja 2. luokan rautaristeillä.[2]

Dessloch pysyi tehtävässä huhtikuuhun 1919 asti, jolloin hän liittyi Franz Ritter von Eppin vapaajoukkoyksikköön sen vapaaehtoisen lentoyksikön komentajaksi.[2]

Versailles’n rauhansopimus rajoitti Weimarin tasavallan armeijaa Reichswehriä. Sen koko pienennettiin 100 000 mieheen ja sillä ei saanut olla itsenäisiä ilmavoimia. Tällöin osa sodan aikaisten ilmavoimien henkilöstöstä siirtyi maavoimien pieniin lentotiedusteluosastoihin ja loput niistä, jotka saivat jäädä armeijaan siirtyivät sen muihin haaroihin. Dessloch siirtyi aluksi viestiupseeriksi jalkaväkeen, kunnes pääsi takaisin rakuunoihin vuonna 1921.[2]

Ilmavoimia kuitenkin kehitettiin, vaikka niitä ei saanut olla olemassa. 1920-luvulla Dessloch oli mukana salaisessa Saksan ja Neuvostoliiton sotilasyhteistyöprojektissa, jossa koulutettiin saksalaisia lentäjiä Neuvostoliiton alueella rauhansopimuksen noudattamista valvovien liittoutuneiden tietämättä. Hän jatkoi salaista tehtäväänsä ”erikoistehtävissä” 7. jalkaväkidivisioonan esikunnan alaisena. Lentäjiä koulutettiin siviili-ilmailukerhoissa ja Erhard Milchin johtaman lentoyhtiö Lufthansan alaisuudessa.

Kansallissosialistinen puolue nousi valtaan Saksassa tammikuussa 1933. Luftwaffen kehittäminen alkoi välittömästi maavoimien alaisuudessa. Dessloch siirtyi maavoimien Luftwaffeen joulukuussa 1933, jolloin hänestä tuli Cottbusin lentäjäkoulun johtaja ja ilmatukikohdan komentaja. Luftwaffe perustettiin uudelleen itsenäisiksi ilmavoimiksi vasta vuonna 1935. Tällöin everstiluutnantin arvoinen Dessloch jatkoi ilmavoimien koulutuslaitosten johtajana, kunnes lokakuussa sai siirron komentajaksi lentoryhmä 155:een, joka nimettiin pommikoneryhmäksi marraskuussa 1936.[1]

Toisen maailmansodan alkaessa Dessloch komensi 6. lentodivisioonaa, kunnes hänet siirrettiin II ilmatorjunta-armeijakunnan komentajaksi lokakuussa 1939. Tammikuussa 1942 hänet ylennettiin ilmatorjuntatykistön kenraaliksi.[3] I ilmatorjunta-armeijakuntaa hän komensi huhtikuusta 1942 syyskuuhun 1943. Vuosina 1942–1943 hän toimi alkuun Luftwaffen Kaukasuksen ja myöhemmin Kubanin aluekomentajana itärintamalla.[1]

Syyskuusta 1943 huhtikuuhun 1945 Dessloch toimi itärintamalla operoineen 4. ilma-armeijan komentajana. Dessloch ylennettiin kenraalieverstiksi maaliskuussa 1944. Elo–syyskuussa 1944 hän toimi väliaikaisesti Ranskaan sijoitetun 3. ilma-armeijan komentajana. Hänen tehtävänään oli tuolloin tuhota liittoutuneiden valtaama Pariisi. Desslochin johtaman pommitusoperaatio vahingoitti kaupungin koillisia osia tuhoten lähes 600 rakennusta ja taloa. Sen aikana kuoli 217 ja haavoittui 914 ranskalaissiviiliä.[4]

Huhtikuussa 1945 natsi-Saksan viimeisten taistelujen aikana 4. ilma-armeija hajotettiin ja siirrettiin osaksi 6. ilma-armeijaa. Dessloch siirrettiin Luftwaffen 4. komentoryhmän johtoon. Kuun lopulla hänet siirrettiin jo lähes kokonaan tuhotun 6. ilma-armeijan komentajaksi. Dessloch jäi liittoutuneiden sotavangiksi Saksan antautumisen jälkeen 8. toukokuuta 1945. Hänet vapautettiin internointileiriltä vuonna 1948.[1] Elämänsä loppuajan Dessloch omisti ratsastusurheilulle. Hän kuoli Münchenissä vuonna 1977.

• Samuel W. Mitcham, Jr.: Retreat to the Reich. Yhdysvallat: Stackpole Books, 2007. ISBN 978-0-8117-3384-7. (englanniksi)