Ottawan sopimus

Miinakenttä Golanin kukkuloilla.

Aloitteen Ottawan sopimuksen laatimiseksi teki Kanadan ulkoministeri Lloyd Axworthy vuonna 1996, ja se hyväksyttiin 5. joulukuuta 1997[2].

Miinakieltosopimuksessa on 156 jäsenvaltioita. Yhdessä nämä käsittävät yli kolme neljäsosaa maailman maista.[3] 37 maata ei ole vielä liittynyt sopimukseen. Näihin kuuluvat muiden muassa Venäjä, Yhdysvallat, Intia, Israel, Kiina, Pohjois-Korea, Etelä-Korea, Arabiemiirikunnat ja Irak. Euroopassa Venäjä on ainoa sopimuksen ulkopuolella oleva maa.[4]

Vuodesta 1999 vuoden 2004 syyskuuhun asti Landmine Monitor on rekisteröinyt vähintään 75 eri maassa yli 42 500 uutta siviilille sattunutta henkilömiina- sekä UXO-onnettomuutta. Koska useat onnettomuudet jäävät raportoimatta, on onnettomuuksien kokonaisluku luultavasti todellisuudessa paljon korkeampi, arviolta 15 000 – 20 000 tapausta enemmän vuodessa. Ottawan sopimuksen tultua voimaan on tuhottu 62 miljoonaa varastoissa ollutta henkilömiinaa, joista 37,3 miljoonaa miinakieltosopimukseen liittyneet valtiot.[5]

Euroopan parlamentti kannattaa päätöslauselmissaan kaikkia jäsenmaitaan liittymään Ottawan sopimukseen.[6]

Miinoista varoittava kyltti Chilessä.

Sadat suomalaiset ovat joutuneet kokemaan miinojen siviiliväestölle aiheuttamia vahinkoja. Sodan päätyttyä vuosina 1944–1949 miinoihin ja räjähteisiin kuoli Pohjois-Suomessa 205 siviilihenkilöä[7] ja kymmeniä miinanraivaajina työskennelleitä ihmisiä[8]. Vielä nykyäänkin^milloin? Lapista löydetään tuhansia räjähteitä joka kesä[8].

Eduskunta hyväksyi Ottawan sopimukseen liittymisen marraskuussa 2011 äänin 110-47.[9] Suomi liittyi sopimukseen virallisesti 2012[10].

Suomessa henkilömiinakieltoa ajoivat erityisesti rauhanjärjestöt, ulkoasiainministeriö ja presidentti Tarja Halonen^lähde?. Puolustusministeriö taas vastusti sopimusta^lähde?. Suomi oli ennen liittymistään ainoa Euroopan unionin jäsen, joka ei ollut allekirjoittanut Ottawan sopimusta.^lähde?

Suomi on aktiivinen miinanraivaaja eri puolilla maailmaa, tekee laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja tukee kehitysmaiden omaa miinanraivaustoimintaa, kehittää niille sopivaa tekniikkaa ja harjoittaa uhreiksi joutuneiden avustamista.[11] Suomessa on myös kehitetty miinanraivaustekniikkaa. Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportti[12] totesi:

»Miina-ase on Suomelle erittäin kustannustehokas sodankäyntiväline, koska sillä voidaan olosuhteissamme merkittävästi vaikeuttaa teknologisesti kehittyneidenkin asevoimien operatiivista liikkuvuutta. Koska miinat ovat edullisia ja olosuhteissamme erittäin tehokkaita, on eri tyyppisiä miinoja hankittu riittävästi kaikille alueellisen puolustuksen joukoille. Maavoimillamme ei tällä hetkellä ole ajoneuvomiinojen ohella, muita määrällisesti riittäviä asejärjestelmiä, joilla mekanisoidun hyökkääjän liike voitaisiin yhtä tehokkaasti hidastaa ja pysäyttää.»

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen entinen johtaja, eversti evp Heikki Hult pitää liittymistä sopimukseen historiallisen huonona päätöksenä. Hänen mukaansa jalkaväkimiinat ovat taisteluissa täysin korvaamattomia, jalkaväkitaisteluiden tärkein osa (2018), etenkin kun Suomen maasto on paljolti peitteistä, vaikeasti valvottavaa ja tulitettavaa. Hultin mukaan kansaa johdettiin harhaan: Suomi sijoittaisi miinat sotatilanteessa tarkoin merkitysti, niin että ne voisi kerätä pois. Jos Suomi eroaisi sopimuksesta, edes Venäjä ei nostaisi asiasta meteliä, noteeraisi vain, että Suomi aikoo puolustautua, Hult toteaa. Puolustusvoimien operaatiopäällikkö Jari Kallio puolestaan sanoi, että puute on pitkälti korvattu, vaikkei psykologista miinakauhua voikaan korvata.[13]

Sopimuksen mukaisesti Suomen laki kieltää jalkaväkimiinojen valmistamisen, hankkimisen, hallussapidon ja luovuttamisen, ja määrää kiellon rikkomisesta rangaistukseksi vankeutta neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen.[14] Sopimuksen alkaessa Suomella oli varastossa yli miljoona miinaa[10]. Viimeiset kielletyt miinat hävitettiin vuonna 2015.[10].

Puolustusvoimat hankki kiellettyjen miinojen tilalle muita asejärjestelmiä noin 300 miljoonalla eurolla[15]. Myös jalkaväen taktiikkaa muutettiin uuteen tilanteeseen sopivammaksi.[15]

Ottawan sopimus kieltää passiiviset miinat, sillä ne eivät erottele sotilaita siviileistä. Ottawan sopimus sallii aktiiviset henkilömiinat, joita kutsutaan panoksiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi viuhkapanos ja hyppypanos, joka on Suomessa kehitteillä. Panosten ero kiellettyihin jalkaväkimiinoihin on se, että panokset eivät räjähdä ihmisen kosketuksesta, vaan niitä voi käyttää vain siten, että sotilas tähystää ja tunnistaa lähestyvän kohteen ja laukaisee miinoituksen etäohjauksella. Myös panssarimiinat ja merimiinat ovat edelleen sallittuja, sillä nekään eivät räjähdä, vaikka ihminen astuisi niiden päälle. Panoksia, panssarimiinoja ja merimiinoja käytetään Suomessa edelleen.[15]

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan keväällä 2022, useita kansalaisaloitteita Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi pantiin vireille. Tuolloin Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen totesi, että jalkaväkimiinojen palauttaminen ei ole keino puolustuskyvyn vahvistamiseen. Jalkaväkimiinoista luopumisen jälkeen Suomen sotilaallista suorituskykyä on korvattu monin keinoin, ja koska toimintatavat ovat muuttuneet, eivät jalkaväkimiinat ole Suomelle ajankohtainen asia.[15]

• International Campaign to Ban Landmines