Ostia
Ostia tai Ostia Antica (erotuksena modernista Ostiasta) on ikivanha satamakaupunki Italiassa, Tiber-joen suulla, noin 30 kilometriä Roomasta länteen.[1] Kaupungin nimi tulee sanasta "ostium", 'joensuu'. Parhaimmillaan Ostia Anticassa oli 100-luvulla 50 000 asukasta. Ikimuistoisista ajoista asti Ostian rannoilta on kerätty merisuolaa. Vanha Ostia on suosittu matkailukohde.
Ostian synty
Tarun mukaan Ostian perusti kuningas Ancus Marcius 500-luvulla eaa. Arkeologiset todisteet tukevat kuitenkin oletusta, jonka mukaan Ostia perustettiin vasta 300-luvulla eaa. sotilastukikohdaksi (castrum) suojelemaan Roomaan johtavaa Tiber-jokea merirosvoilta. Tähän sotilastukikohtaan lähetettiin 300 sotilasta, minkä seurauksena siitä tuli Rooman ensimmäinen siirtokunta. Vuosien saatossa Ostian sotilasleiristä muodostui kauppakaupunki, joka oli laajimmillaan 100-luvulla.
Kasvu Rooman satamakaupungiksi
Koska Rooma ei sijainnut meren rannalla, oli järkevää rakentaa toimiva kauppasatama kivenheiton päähän pääkaupungista. Ostia oli ihanteellisella paikalla, ja siitä syystä sinne rakennettiin satama. Ostia kasvoi vähitellen ja sinne muutti yhä enemmän asukkaita. Roomasta Ostiaan johtavaa Via Ostiensista ja Tiber-jokea pitkin satamaan saapunut kauppatavara toimitettiin pääkaupunkiin. Lisäksi Ostian keskustan ja uuden sataman välille rakennettiin kulkureitti Isola Sacran läpi. Pian Ostia syrjäytti Puteolin maan tärkeimpänä satamana.
Sataman uudistaminen
Ostian sataman ongelmaksi muodostui se, että Tiber-joen liete madalsi sitä, minkä seurauksena suurten kauppalaivojen pääsy satamaan vaikeutui. Tämän vuoksi keisari Claudius rakennutti 40-luvulla suuret aallonmurtajat käsittäneen satama-altaan (portus Claudii) Ostian pohjoispuolelle ja keisari Trajanus rakennutti myöhemmin, vuonna 104, sisemmän kuusikulmaisen satama-altaan (portus Traiani) laivojen kulun helpottamiseksi. Ostian satamassa oli myös maailman ensimmäisiin kuuluva majakka, joka johdatti laivat turvallisesti satamaan öisinkin.
Ostian tehtävät ja kaupunkikuva
Ostia oli eräänlainen Rooman logistinen keskus. Toimiminen Rooman ulkomaankaupan satamana, tuontitavaroiden jatkokuljetuksen järjestäminen ja tavaran, jota ei heti voitu lähettää ylävirtaan, varastointi, olivat Ostian tärkeimpiä tehtäviä. Ostian kautta Roomaan kulki viiniä, metalleja, lihaa, etikkaa, kultaa ja monta muuta elintärkeää raaka-ainetta. Ostialla oli kuitenkin myös omaa teollisuutta. Leipomot, myllyt ja värjäämöt työllistivät suuren osan Ostian asukkaista, joita olivat lähinnä nousukkaat ja vapautetut. Ostia houkutteli monia rikastumishaluisia, sillä Rooman suurkaupungissa oli vaikeaa rikastua.
Suurin osa ostialaisista asui helposti sortuvissa kerrostaloissa (insulae), jotka olivat muutamakerroksisia. Kerrostalojen alahuoneistoissa käytiin kauppaa ja pidettiin yllä paikallista talouselämää. Varakkaammat asuivat puutarhahuviloissa, joiden pihoilla oli omat kaivot. Virkistyäkseen ostialaiset kävivät kylpylöissä, teatterissa, katselivat gladiaattorinäytöksiä ja seurustelivat viinituvissa ja toreilla.
Ostian kaupungin kadut rakennettiin muidenkin roomalaisten perustaminen kaupunkien tapaan ruutukaavamaiseen muotoon. Ostian keskustan halki kulki kaksi leveää pääkatua, josta toinen johti jumalatar Minervan temppelille ja forumille, kaupungin torille.
Ostian rappeutuminen
300-luvulla Ostian tilanne alkoi muuttua huonompaan suuntaan. Sen hallintokoneisto ja infrastruktuuri rappeutuivat ja ihmiset muuttivat sieltä pois. Väen vähetessä Ostian ympäristö muuttui soiseksi ja malarian vaivaamaksi. Kaupunki hylättiin lopulta kokonaan Rooman valtakunnan romahtaessa. Sen rakennuksia purettiin ja materiaalia kierrätettiin; Pisan kaltevan tornin huhutaan olevan rakennettu Ostiasta puretusta materiaalista.
Ostia nykypäivänä
Arkeologiset rikkaudet
Kaupunki unohdettiin vuosisadoiksi, kunnes vasta 1900-luvulla Guido Calzan johdolla aloitettiin järjestelmälliset kaivaukset. Rauniot ovat vajonneet maan alle, ja esimerkiksi portuksen muurit ovat edelleen näkyvissä, tosin maalla maankohoamisen vuoksi. Melko hyvin säilyneet Ostian rauniot sijaitsevatkin parin kilometrin päässä Tyrrhenanmeren rannikosta. Nykyään noin 2/3 kaupungista on kaivettu esiin, joten uutta tietoa Ostiasta ja antiikin Rooman kansalaisten elämästä tullaan saamaan vastaisuudessakin.
Uusi Ostia
Benito Mussolinin aikana Rooman kaupunkikuvaa uudistettiin voimakkaasti ja Ostia kaavoitettiin edistykselliseksi lähiöksi. Lido di Ostia, Ostian ranta, on toiminut 1960-luvulta lähtien erityisesti nuorten pääkaupunkilaisten virkistysalueena. Ostia Antica toimii ulkoilmamuseona ja merkittävänä arkeologisena tutkimuskohteena.[2]
Lähteet
- Introductin Ostia Antica
- Ostia Viva Roma