Ossian Wuorenheimo

Wuorenheimon vanhemmat olivat senaattori Johan Erik Bergbom ja Fredrika Juliana Roschier.[1][3] Hänen sisaruksiaan olivat Kansallisteatterin perustajina tunnetut Kaarlo ja Emilie Bergbom sekä järjestövaikuttaja Augusta af Heurlin.[1][4] Wuorenheimon ensimmäinen puoliso oli vuodesta 1877 Augusta Fredrika Thérese Rotkirch (1857–1881) ja toinen vuodesta 1884 Agnes Augusta Charlotta Idman (1864–1921).[1][5][3] Hänellä oli kolme lasta. Lähetystöneuvos ja Suomi-Filmin toimitusjohtaja Aarne Wuorenheimo oli hänen poikansa toisesta avioliitosta.[1] Kirjailija Toivo Tarvas oli Ossian Wuorenheimon ottopoika.[6][7] Wuorenheimon appi Gustaf Fredrik Rotkirch ja hänen kaksi lankoaan Samuel Werner von Troil ja Gustaf Samuel von Troil olivat kaikki senaattoreita.[1]

Ossian Bergbom kävi Haminan kadettikoulun vuosina 1857–1862, mutta ei lähtenyt sotilasuralle. Hän kouluttautui tie- ja vesirakennusinsinööriksi suorittamalla vuosina 1862–1867 kurssin Aleksanteri I:n tie- ja vesirakennusopistossa Pietarissa, ja osallistui sen jälkeen Suomen rautatieverkon rakentamiseen.[1][5][8] Bergbom oli apulaisinsinöörinä Pietari–Valkeasaari-radan rakennustyömaalla vuosina 1867–1870 ja piiri-insinöörinä yksityisellä Hanko–Hyvinkää-radalla 1872–1873. Hän johti radanrakennustöitä Turku–Tampere–Hämeenlinna-radalla 1874–1876, Tampere–Vaasa-radalla 1879–1883, Vaasa–Oulu-radalla 1883–1886 ja Savon radalla 1887–1889. Sen jälkeen hän oli Kuopion tie- ja vesirakennuspiirin piiri-insinöörinä vuosina 1889–1890 sekä Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen yli-insinöörinä 1890–1892 ja ylitirehtöörinä 1892–1896. Hänet nimitettiin senaatin kulkulaitostoimikunnan päälliköksi vuonna 1896.[1][5] Bergbomin kaudella tehtiin päätös aloittaa veturien valmistaminen Suomessa. Ensimmäiset 40 veturia tilattiin vuonna 1898 Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:ltä, joka perusti niiden valmistamista varten konepajan Tampereelle.[1]

Bergbom osallistui vuoden 1888 säätyvaltiopäiville porvarissäädyssä Tampereen kaupungin edustajana.[9] Hänet nimitettiin senaattiin puolueettomana asiantuntijana, mutta routavuosina hän tuki suomettarelaisten myöntyvyyslinjaa. Hänet aateloitiin vuonna 1903, jolloin hän otti käyttöön nimen Wuorenheimo.[1] Vuoden 1904 valtiopäivillä hän oli aatelissäädyssä uuden aatelissukunsa edustajana ja hänet nimitettiin myös varamaamarsalkaksi. Maamarsalkka Constantin Linderin väistyttyä pian valtiopäivien alun jälkeen Wuorenheimo hoiti tämän tehtävää käytännössä koko valtiopäivien ajan, ja hänet nimitettiin virallisestikin maamarsalkaksi helmikuussa 1905.[10] Hän salli valtiopäivillä perustuslaillisten tiukatkin puheenvuorot, mikä vähensi hänen suosiotaan venäläisen esivallan silmissä. Suomen kenraalikuvernööri Ivan Obolenski ei hyväksynyt häntä seuraavaksi senaatin talousosaston varapuheenjohtajaksi. Wuorenheimo erosi senaatista muiden myöntyvyysmiesten kanssa suurlakon aikana marraskuussa 1905.[1] Hjeltin senaatin erottua lokakuussa 1909 kenraalikuvernööri Vladimir Böckmann tarjosi hänelle uuden senaatin muodostajan tehtävää, mutta hän kieltäytyi.[11]

Vetäydyttyään valtiollisesta toiminnasta Wuorenheimo keskittyi liikealalle. Hän toimi Palovakuutusosakeyhtiö Pohjolan johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1891–1895, Jämsänkoski Oy:n toimitusjohtajana 1907–1917 ja Henkivakuutusyhtiö Salaman hallintoneuvoston puheenjohtajana 1912–1917. Hän oli myös Kansantaloudellisen Yhdistyksen puheenjohtaja 1896–1898.[1][5]

Wuorenheimo on haudattu sukuhautaan Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle.[12]

Wuorenheimo rakennutti kesähuvilakseen Tampereella sijaitsevan Lepolan huvilan. Se sijaitsi alkuaan Hatanpäänniemellä, mutta siirrettiin 1800-luvun lopussa Härmälään, jossa se on nykyään kaupunginosansa vanhin rakennus. Huvila on myöhemmin ollut päiväkotikäytössä.[13]