Oskari Orasmaa

Heinolan Myllykylässä syntyneen Oskari Orasmaan vanhemmat olivat Nynäsin kartanon torppari Kalle Aataminpoika Eskola (1827-1898) ja Maija Leena Aatamintytär (1826-1879). Kiertokoulua käynyt Orasmaa teki kotonaan maatöitä, kunnes lähti 18-vuotiaana muurariksi Helsinkiin. Vuonna 1892 hän aloitti asepalveluksensa Uudenmaan tarkk'ampujapataljoonassa. Orasmaa oli aliupseerina armeijan palveluksessa vuoteen 1901, jolloin hän sai paikan Heinolan seminaarin vahtimestarina. Orasmaan alkuperäinen kirkonkirjoihin merkitty sukunimi oli Thilman. Vuosisadan vaiheessa hän kirjoitti muun muassa Työmieheen ja Uuteen Kuvalehteen nimimerkillä ”Orasmaa”, jonka hän otti viralliseksi sukunimekseen joulukuussa 1902.[3][4]

Vuonna 1902 Orasmaa liittyi Heinolan työväenyhdistykseen, jonka puheenjohtajana hän toimi myöhemmin. Suurlakon aikana Orasmaa oli Heinolan suurlakkokomitean puheenjohtaja ja 1906 hän osallistui pitäjän edustajana Tampereen torpparikokoukseen. Vuosina 1903–1906 Orasmaa toimi myös Raittiuden Ystävien kiertävänä puhujana ja oli 1906-1907 Itä-Hämeen Raivaajan päätoimittaja.[3][4] Orasmaa valittiin kansanedustajaksi vuonna 1907 pidetyissä Suomen ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa. Niiden jälkeen hänet erotettiin vahtimestarin virastaan poliittisen toimintansa johdosta.[5] Vuosina 1908–1910 Orasmaa työskenteli kansanedustajan toimensa ohella Vapauden päätoimittajana Mikkelissä. Orasmaa uusi eduskuntapaikkansa kolmasti, mutta vuonna 1911 hän kieltäytyi asettumasta ehdolle ja siirtyi Suomi-yhtiön konttorinhoitajaksi Kouvolaan. Orasmaa valittiin eduskuntaan jälleen vuonna 1914.[3][4][6]

Sisällissodan käynnistyttyä Orasmaa pysytteli aluksi sivussa punaisten toiminnasta, mutta ryhtyi helmikuun jälkipuoliskolla raportoimaan Mäntyharjun ja Heinolan rintamien tapahtumista kansanvaltuuskunnalle. Toukokuun alussa Orasmaa vangittiin kotoaan ja lokakuussa hän sai valtio- ja maanpetoksesta 12 vuoden kuritushuonetuomion. Orasmaan katsottiin sodan aikana pitäneen Kouvolassa kiihotuspuheita, joiden lisäksi tuomion perusteena oli syksyllä 1917 allekirjoitettu Me vaadimme -julistus.[4] Hän vapautui presidentin armahduksella jo elokuussa 1919.[7]

Vapauduttuaan Orasmaa toimi Kieltolakiliiton raittiuspuhujana vuoteen 1932 saakka.[3][8] Hänen kerrottiin vuosien saatossa pitäneen noin 6 000 raittiusaiheista esitelmää eri puolilla maata.[9] Orasmaa vietti vanhuuspäivänsä ensimmäisen puolisonsa kotipaikkakunnalta Tammelasta hankkimassaan talossa ja kuoli 82-vuotiaana kesäkuussa 1952.

Orasmaan ensimmäinen puoliso oli Tammelassa syntynyt Augusta (Asta) Josefina Eriksson (1875-1929), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1897. Pariskunnalla oli kaksi lasta. Asta Orasmaa oli mukana muun muassa Ihanneliiton, sosialidemokraattisen naisliiton ja Raittiuden ystävien toiminnassa. Vuonna 1930 Orasmaa avioitui Tampereelta kotoisin olleen Vieno Matilda Elonheimon (synt. Erenius, 1887-1971) kanssa.[10]