Oskar Johansson

Oskar Aleksander Erlandinpoika Johansson (ven. Оскар Эрландович Иогансон, Oskar Erlandovitš Ioganson; 11. kesäkuuta 1892 Helsinki – 26. helmikuuta 1938 Petroskoi) oli suomalaissyntyinen opettaja, kirjailija ja toimittaja, joka teki elämäntyönsä Neuvostoliitossa. Punakaartin riveissä taistellut Johansson pakeni Suomen sisällissodan jälkeen Neuvosto-Karjalaan, jossa hän ennen kirjailijaksi ryhtymistään työskenteli opettajana.

Oskar Johansson
Henkilötiedot
Syntynyt11. kesäkuuta 1892
Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut26. helmikuuta 1938 (45 vuotta)
Petroskoi, Neuvostoliitto
Ammatti kirjailija, toimittaja, opettaja
Muut tiedot
Aktiivisena 1926–1937
Merkittävät teoksetTeräsviima, Saloilta ja tuntureilta
Järjestö Karjalan proletaaristen kirjailijain yhdistys, Neuvosto-Karjalan kirjailijaliitto

Kolmen romaanin lisäksi Johansson kirjoitti runsaasti erilaisia kertomuksia, runoja, esseitä ja novelleja, joita julkaistiin muun muassa sanoma- ja aikakauslehdissä sekä itsenäisinä kirjasina.[1] Hän käsitteli tuotannossaan usein Karjalan ja Muurmannin alueen luontoa, lisäksi Johansson kuvasi sosialismin rakentamista. Hän kirjoitti paatoksellisia ja ylistäviä kertomuksia muun muassa suurista rakennustyömaista, kalastuskommuuneista ja maatalouden iskutyöläisistä.[2] Johanssonin romanttiset tarinat sisältävät runsaasti allegorioita ja symboliikkaa.[2]

Johansson teloitettiin Stalinin vainojen yhteydessä vuonna 1938. Myöhemmin 1960-luvulla hänen tuotantoaan käännettiin paljon myös venäjäksi.

Elämä

Varhaiset vuodet ja Suomen sisällissota

Johansson syntyi Helsingissä kivityöläisen perheeseen. Kansakoulun jälkeen hän kävi pari vuotta oppikoulua, kunnes köyhän perheen lapsena joutui aloittamaan itse työnteon.[2] Heinäkuussa 1913 Johansson tuomittiin lähes 12 vuoden vankeusrangaistukseen useista ryöstöistä, murroista ja varkauksista.[3]

Sisällissodan sytyttyä punaisten vankilaneuvosto vapautti Johanssonin 16. helmikuuta 1918. Tämän jälkeen hän työskenteli Suomenlinnassa toimineessa punaisten sotasairaalassa maaliskuun alkuun saakka, kunnes liittyi Helsingin punakaartin IV rykmenttiin lääkintämieheksi. 14. maaliskuuta osasto lähetettiin Joutsenon rintamalle, josta punaiset huhtikuun lopussa perääntyivät Lappeenrannan kautta Viipuriin. Johansson jäi valkoisten vangiksi Tienhaaran asemalla 29. huhtikuuta, josta hänet toimitettiin Viipurin vankileirile ja sieltä edelleen Tammisaaren vankileirille kesäkuun alussa. Heinäkuussa 1918 Johansson tuomittiin kahden vuoden kuritushuonerangaistukseen valtiopetoksesta. Hänet kuitenkin vapautettiin uuden armahduslain nojalla jo tammikuussa 1920.[3]

Vuodet Neuvostoliitossa

Vankileiriltä vapauduttuaan Johansson pakeni Neuvosto-Venäjälle, ilmeisesti koska hänellä oli vielä kärsimättä osa ennen sisällissotaa tuomitusta vankeusrangaistuksesta. Johansson suoritti suomenkielisen opettajakurssin Pietarhovissa,[2] jonka jälkeen hän työskenteli opettajana Pietarin lähistöllä Keltossa ja Muurmannin alueella Jäämeren rannalla Uurassa. Vuodesta 1925 lähtien Johansson toimi opettajana Karjalan syrjäkylissä Paatenessa, Himolassa ja Lindjärvellä.[4]

Heinäkuussa 1926 Johansson oli mukana perustamassa Karjalan proletaaristen kirjailijain yhdistystä, jonka sihteeristön jäsenenä hän toimi vuodesta 1931 lähtien.[2] Vuosina 1926–1931 hän työskenteli Petroskoissa Kustannusliike Kirjassa ja 1930 Johansson nimitettiin vastaperustetun maatalous- ja osuustoimintalehti Kollektivistin päätoimittajaksi.[5] Kirjailijan uransa Johansson aloitti 1920-luvulla opettajana toimiessaan kirjoittamalla erilaisia koululaisille tarkoitettuja runoja ja kuvaelmia. Myöhemmin hän kirjoitti kertomuksia sanoma- ja aikakauslehtiin, julkaisten 1930-luvulla useita romaaneja sekä kertomuskokoelmia. Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi Johansson hyväksyttiin 1934.[4] Hän muodosti Karjalan kirjailijaliiton ydinjoukon yhdessä Eemeli Parraksen, Hilda Tihlän, Ragnar Ruskon, Mikael Rutasen ja Santeri Mäkelän kanssa, jotka olivat kaikki muuttaneet Venäjälle joko Suomesta tai Pohjois-Amerikasta.[6]

Syyskuussa 1937 Johansson erotettiin Neuvostoliiton kirjailijaliitosta ”porvarillisnationalismin” vuoksi.[7] Johanssonin lisäksi Stalinin vainojen uhreiksi joutui lukuisia muita suomen- ja vepsänkielisiä kirjailijoita, joita Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtaja Jalmari Virtanen yritti vielä puolustaa loppuvuonna 1937 kirjoittamassaan artikkelissa.[8] Johansson vangittiin kuitenkin tammikuussa 1938 ja tuomittiin kuolemaan 13. helmikuuta.[2] Teloitus pantiin täytäntöön helmikuun lopussa Petroskoin lähistöllä Krasnyi borissa, jonne Johansson myös haudattiin.[9] Hänet rehabilitoitiin Stalinin kuolemaan jälkeen heinäkuussa 1956.[10]

Tuotanto

Johansson kuului Neuvosto-Karjalan suomenkielisten kirjailijoiden ensimmäiseen sukupolveen, jonka muita tunnettuja nimiä olivat muun muassa Jalmari Virtanen, Eemeli Parras, Ragnar Rusko, Arvi Nummi, Lauri Letonmäki, Lea Helo, Matti Husu ja Hilda Tihlä.[11] Hänen innoituksensa kirjoittamiseen syntyi Suomessa vankileiriaikana ilman aikaisempaa kokemusta.[2] Johansson aloitti kirjoittamalla runoja ja kuvaelmia koululaisten iltamia varten ja pian niitä alettiin julkaisemaan myös sanomalehdissä.[1] Hänen ensimmäinen laajempi teoksensa oli vuoden 1928 aikana Punainen Karjala -lehdessä julkaistu jatkoromaani Uutta aikaa kohti. Uurassa opettajana toimiessaan hän sai ajatuksen vuonna 1931 ilmestyneestä romaanistaan Punaiset tunturisissit, joka kuvaa Muurmannin alueen kalastajien elämää Venäjän vallankumouksen, sisällissodan ja liittoutuneiden intervention pyörteissä.[2]

Johanssonin pääteos on vuonna 1935 ilmestynyt romaani Teräsviima, joka käsittelee Suomen sisällissodan taustoja ja seurauksia. Sitä pidetään hänen onnistuneimpana romaaninaan, vaikkei se kokonaisuutena nousekaan kovin korkeatasoiseksi. Teosta on moitittu muun muassa juonen epäloogisuudesra sekä henkilökuvien mustavalkoisuudesta. Romaanien sijasta Johansson olikin parhaimmillaan lyhyiden kertomusten ja kuvausten kirjoittajana. Niiden joukossa on muun muassa hänen paostaan Neuvosto-Venäjälle kertova Kiitos neuvosta. Johanssonin muut lyhyet kertomukset käsittelevät lähinnä sosialismin tuomia muutoksia Karjalan maaseudun elämään sekä Karjalan ja Muurmannin karua luontoa. Vuonna 1935 kertomuksista ilmestyi kokoelma Saloilta ja tuntureilta. Vuonna 1937 Johansson viimeisteli Muurmannin kalastajista kertovaa uutta romaaniaan, joka kuitenkin jäi keskeneräiseksi ja myös sen käsikirjoitus katosi.[2]

Teokset

Romaanit
  • Uutta aikaa kohti. (jatkoromaani sanomalehdessä). Petroskoi: Punainen Karjala, 1928.
  • Punaiset tunturisissit. Leningrad: Kustannusliike Kirja, 1931.
  • Teräsviima. Leningrad: Kustannusliike Kirja, 1932.

Kokoelmat
  • Merkkitulet : kertomuksia. Karjalan proletaaristen kirjailijain yhdistyksen kokoelma, toim. Lea Helo. Petroskoi: Kustannusliike Kirja, 1931.
  • Illan kuluksi tukkikämpässä. toim. Jalmari Virtanen, Oskar Johansson ja Matti Jaakkola. Petroskoi: Kustannusliike Kirja, 1932.
  • Saloilta ja tuntureilta : kertomuksia ja kuvauksia. Petroskoi: Kustannusliike Kirja, 1935.

Muuta tuotantoa
  • Miten kalastuskommuuni syntyi Sukkakosken retkellä. Leningrad: Kustannusliike Kirja, 1930.
  • Mäntsälän pikkupunikit. Leningrad: Kustannusliike Kirja, 1932.
  • Kontupohja – iskutyö : Kontupohjan paperitehtaan työkollektiivin vastuksista ja voitoista. Leningrad: Kustannusliike Kirja, 1932.
  • Metsien iskurit : näytelmä metsätyöläisten elämästä 4:ssä näytöksessä. Leningrad: Kustannusliike Kirja, 1932.
  • Kalamiehet. kuvitus Leevi Aalto. Leningrad: Kustannusliike Kirja, 1933.
  • Kirveen ja sahan sankarit. Petroskoi: Kustannusliike Kirja, 1933.
  • Kullekin ansionsa mukaan : kertomus. Petroskoi: Kustannusliike Kirja, 1933.
  • Matro ja Jero edustajakokouksessa. Petroskoi: Kustannusliike Kirja, 1933.
  • Paavin sotaretki : mukaillut venäjänkielestä O. Johansson. kuvitus Eino Siikki. Petroskoi: Kustannusliike Kirja, 1933.
  • Uusille raiteille : runoelma. Petroskoi: Kustannusliike Kirja, 1933.
  • Filatov-Pajunen : kuvaus kahdesta Karjalan viisituhansikosta ja heidän kilpailustaan. Petroskoi: Kustannusliike Kirja, 1937.

Lähteet
  1. Oskar Johansson: 75 vuotta syntymästä ([vanhentunut linkki]) Punalippu. 3/1967. Karjalan suomenkieliset kirjailijat. Viitattu 28.6.2017.
  2. Starshova, Tamara: Oskar Johansson Petroskoin yliopisto. Viitattu 28.6.2017.
  3. Johansson, Oskar Aleksander - Valtiorikosylioikeuden akti (19920) Arkistolaitos. Viitattu 28.6.2017.
  4. Takala, Irina: Национальные писатели Карелии : финская эмиграция и политические репрессии 1930-х годов : библиографический указатель ; Летопись литературной жизни Карелии, 1917-1961, дополнения, s. 33. (Karjalan kansalliset kirjailijat: suomalaisten maastamuutto ja 1930-luvun poliittiset rangaistustoimet: biobibliografiahakemisto). Petroskoi: Karjalan tasavallan kansalliskirjasto, 2005. ISBN 573-78007-4-1.
  5. Иогансон Оскар Эрландович (1892-1939 гг.) Karjalan tasavallan kansallisarkisto. Viitattu 28.6.2017. (venäjäksi)
  6. Ivanov, Aleksander: Karjalan kirjallisuuden historiikki ([vanhentunut linkki]) Punalippu. 4/1963. Karjalan suomenkieliset kirjailijat. Viitattu 28.6.2017.
  7. Misin, Armas: Vainoja kirjailijoiden silmin ([vanhentunut linkki]) Karjalan Sanomat. 5.7.2006. Karjalan suomenkieliset kirjailijat. Viitattu 28.6.2017.
  8. Berdaševa, Tatjana: Karjalan kieli A:sta Ö:hön. Kirjallisuus 27.4.2017. Karjalan Sanomat. Viitattu 28.6.2017.
  9. Поминальные списки Карелии, 1937–1938: Уничтоженная Карелия: Иогансон Оскар Эрландович Vozvraštšonnyje imena. Viitattu 17.9.2009. (venäjäksi)
  10. Иогансон Оскар Эрландович Inkeri.ru. Viitattu 28.6.2017.
  11. Kurki, Tuulikki: Taustatietoja kirjallisuustoiminnasta ([vanhentunut linkki]) Karjalan suomenkieliset kirjailijat. Viitattu 28.6.2017.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.