Oskar Engberg

Viipurissa syntynyt Engberg kävi ruotsinkielistä koulua, kunnes perhe muutti Pietariin isän saatua työpaikan Putilovin tehtaalta. Koulunkäynnin lopetettuaan myös Oskar meni töihin samalle tehtaalle, jossa hän aluksi työskenteli valssaamossa. Hieman myöhemmin Engberg menetti työtapaturmassa yhden sormen, ja sen jälkeen hänet siirrettiin sorvarin oppipojaksi. Työläisillä ei tuolloin ollut tapaturmavakuutuksia, ja oppipojan palkka oli myös Engbergin entistä tehtävää huonompi. Kokemansa epäkohdat saivat hänet kiinnostumaan työväenaatteesta, ja pian Engberg lähti mukaan vallankumouksellisten sosialidemokraattien toimintaan.[1] Myöhemmin hänet vangittiin pariksi kuukaudeksi kiellettyjen lentolehtisten levittämisesta ja lopulta syksyllä 1897 hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi Siperiaan, kun häntä syytettiin myös laittomien lakkojen organisoinnista.[2][3]

Engberg määrättiin Krasnojarskin alueella sijaitsevaan Šušenskojen kylään, jonne oli karkotettuna myös Vladimir Lenin. Hän oli aikaisemmin kuullut Leninin puhuvan jo Pietarissa mutta ei kuitenkaan tuntenut tätä ulkonäöltä.[3] Hieman myöhemmin kylään saapuivat karkotettuina myös Leninin puoliso Nadežda Krupskaja äiteineen sekä puolalainen vallankumouksellinen sosialidemokraatti Ivan Lukitš Prominski (1859–1923).[1] Heinäkuussa 1898 Lenin ja Krupskaja solmivat avioliiton Engbergin hoitaessa avustajan – nykyistä bestmania vastaavaa – tehtävää. Hän valmisti myös kupariset vihkisormukset Krupskajan mukanaan tuomilla työvälineillä.[4]

Nadežda Krupskajan mukaan Engberg oli oppinut mies, vaikka hänen tietonsa sosialismista olivatkin vähäiset. Lenin opetti Engberille muun muassa Erfurtin ohjelman sisältöä, ja Krupskaja luki hänelle saksankielisiä teoksia, kuten Karl Marxin kirjoittamia Pääomaa ja Kommunistista manifestia. Engberg oli oppinut hieman saksaa jo kouluaikoinaan monikulttuurisessa Viipurissa. Krupskajan kertoman mukaan Engberg ei kuitenkaan sisäistänyt niiden ajatuksia, ja oppitunnit loppuivat jo muutamien päivien jälkeen. Vuonna 1953 Yleisradiolle antamassaan haastattelussa Engberg kertoi kuitenkin pysyneensä aina Leninin hänelle opettamassa sosialidemokratiassa, eikä hän milloinkaan omaksunut tämän myöhempää kommunismia.[3][5]

Ystävyys Leninin pariskunnan kanssa säilyi myös Engbergin vuonna 1900 päättyneen karkotuksen jälkeen. Suomessa piileskellyt Lenin vieraili hänen luonaan Helsingin Ullanlinnassa vuonna 1906, ja leskeksi jääneen Krupskajan Engberg tapasi vielä vuonna 1937 oltuaan kutsuvieraana Moskovan Lenin-museon avajaisissa.[3] Hänen valmistamansa vihkisormukset olivat neuvostoaikana museon kokoelmissa, josta ne 1993 siirtyivät valtion historiallisen museon haltuun.[6] Engbergin karkotusvuosien asuinmökki puolestaan kuuluu nykyään Šušenskojen kotiseutumuseolle.[7]

Engberg karkotus päättyi vuonna 1900. Lenin pyysi häntä lähtemään puolueen agitaattoriksi Etelä-Venäjälle, mutta vanhemmat halusivat Engbergin palaavan Pietariin. Venäjän viranomaiset eivät kuitenkaan antaneet hänen jäädä kaupunkiin, joten Engberg päätti muuttaa Suomeen. Hän työskenteli aluksi metallitehtaissa Viipurissa ja Pyhtäällä, kunnes muutti pääkaupunkiseudulle. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen Engberg perusti Helsinkiin venäjänkielisen työväenyhdistyksen, jonka edustajaksi hänet valittiin myös SDP:n puolueneuvostoon.[3] Engberg toimi yhdityksen puheenjohtajana,[8] mutta viranomaiset kuitenkin lakkauttivat sen jo heinäkuussa 1907.[9]

Myöhemmin Engberg rakensi talon Nissbackan kartanon mailta ostamalleen tontille Keravanjoen lähistölle tuolloin Tuusulaan kuuluneeseen Nikinmäkeen lähelle nykyisten Vanhan Lahdentien ja Sipoontien risteystä. Talon kivijalka on yhä maastossa nykyisen Kimalaisenrannan jatkeella Lahdentien pohjoispuolella. Engberg työskenteli sorvarina VR:n Pasilan konepajalla vuodet 1925–1945. Engberg oli mukana perustamassa Jokivarren kansakoulua vuonna 1903 ja Korson työväenyhdistystä 1906. Hän toimi myös Tuusulan kunnanvaltuutettuna. Viimeisinä vuosinaan Engberg oli kiinnostunut teosofiasta.[3][10]