Oskar Pirinen

Oskar Pirisen vanhemmat olivat kauppias Pekka Pirinen ja Maria Magdalena Ahlqvist. Hän kävi viisi luokkaa Kuopion ruotsalaista yhteiskoulua ja suoritti farmaseuttitutkinnon vuonna 1908.[1][2]

Pirinen työskenteli farmaseuttina Kuopiossa ennen kuin päätti lähteä hakemaan sotilaskoulutusta Saksasta. Pirinen lähti matkaan Kuopiosta helmikuussa vuonna 1916, mutta hänen epäonnekseen hänen aikeensa tekivät turhiksi santarmit, jotka pidättivät hänet Jepualla. Kuulustelujen jälkeen hänet lähetettiin Pietariin Spalernajan vankilaan, mistä hän vapautui Venäjän vallankumouksen pyörteissä helmikuussa 1917. Vapaaksi päästyään hän matkusti Suomeen ja suuntasi välittömästi kulkunsa kohti Saksaa. Saksassa hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 5. tammikuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 7. elokuuta 1917. Saksaan hän saapui niin myöhään ettei hän kerinnyt pataljoonan mukana rintamalle ja näin ollen hänen ensimmäisen maailmansodan rintamakokemus Saksan armeijassa jäi saamatta.[1][2]

Pirinen astui Suomen armeijan palvelukseen Saksassa vannottuaan ensin sotilasvalan ja allekirjoitettuaan sitoutumistodistuksen 7. helmikuuta 1918. Tässä tilaisuudessa hänet ylennettiin aliupseeriksi. Saksasta Suomeen Pirinen lähti sata muuta jääkäriä käsittävän etukomennuskunnan mukana Danzigista 11. helmikuuta 1918 majuri Harald Öhquistin johdolla[3]. Suomeen joukko saapui Vaasaan 18. helmikuuta 1918. Vaasasta Pirinen komennettiin 20. helmikuuta 1918 Kuopioon, missä hänen tehtäväksi tuli harjoittaa ja värvätä joukkoja. Sisällissotaan hän osallistui aluksi joukkueenjohtajana Savon värvätyn pataljoonan 1. komppaniassa ja otti osaa taisteluihin Mouhua vastaan suoritetun hyökkäyksen aikana Hillosensalmella. Maaliskuussa hänet siirrettiin 9. jääkäripataljoonaan ja edelleen 1. huhtikuuta 1918 5. jääkäripataljoonaan, missä joukossa hän osallistui Tampereen saartoon. Pirinen siirrettiin 17. huhtikuuta 1918 alkaen 3. Täydennyspataljoonaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, missä joukossa osallistui taisteluihin Säiniöllä ja Viipurissa.[1][2]

Pirinen oli osallisena säveltäjä Toivo Kuulan ampumistapauksessa Viipurissa vuoden 1918 vappuna. Seurahuoneella käytyjen voitonjuhlien yhteydessä Kuula oli joutunut sanaharkkaan ja sitten tappeluun eräiden jääkäreiden kanssa; erimielisyyden oli aiheuttanut se, että Kuula piti suojeluskuntien osuutta valkoisten voitossa suurempana kuin jääkäreiden ja Saksan. Fennomaaninen Kuula tuli lopulta puukottaneeksi suomenruotsalaista vänrikki Mauritz Nylundia, mikä nosti juopuneissa ja sisällissodan raaistamissa jääkäreissä esiin lynkkausmielialan. Kuulaa ammuttiin päähän Seurahuoneen pihalla hänen yrittäessään paeta paikalta.[1][2]

Pirinen vangittiin tapauksen johdosta, ja hänen yrittäessään paeta Säiniön majoitusalueella vartiomies ampui hänet. Hänet haudattiin Kuopion sankarihautaan. Oikeudessa Pirinen todettiin syylliseksi Kuulan murhaan, mutta toisen käsityksen mukaan surmanlaukauksen ampui myöhempi jääkärikapteeni Pekka Heikka.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Aliupseeri 7. helmikuuta 1918 Vääpeli 1918		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaudenmitali 2. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki

• E. Jernströn, Jääkärit maailmansodassa, Sotateos Oy, Helsinki 1933.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.