Oskar Dirlewanger

Oskar Dirlewanger osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Saksan keisarikunnan armeijassa värvättynä konekiväärimiehenä. Aluksi hänet sijoitettiin osallistumaan Belgian miehitykseen, josta matka jatkui Ranskaan. Lopulta ansioistaan konekiväärikomppanian päällikkönä itärintamalla hänelle myönnettiin molempien luokkien rautaristit.

Sodan jälkeen hän osallistui aseelliseenkin Freikorps-toimintaan vuosina 1918-1921 Stuttgartin lähistöllä, Ruhrilla, Saksissa ja Sleesiassa.

Korkeakouluopintojensa tuloksena hänet promovoitiin valtiotieteen tohtoriksi Frankfurtissa vuonna 1922. Samana vuonna hänet rekisteröitiin Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen sekä Sturmabteilungin jäseniksi.

1930-luvulla hänet tuomittiin seksuaalirikoksista ja kavalluksista vankileirille Welzheimiin, minkä yhteydessä hän menetti myös oppi- ja sotilasarvonsa.[2]

Päästyään vankeudesta ennenaikaisesti vanhan sotatoverinsa, SS-Oberführer Gottlob Bergerin suosiollisella avustuksella, hän lähti vapaaehtoisena Espanjan sisällissotaan. Siellä hän toimi saksalaisessa Cóndor-legioonassa.

Espanjan-retken ja Bergerin myötävaikutuksella hänet hyväksyttiin Waffen-SS:ään 1940. Tuolloin hänen oppiarvonsa palautettiin puoluesitoutuneen opetusministeriön suosituksesta.

Vuonna 1940 hän sai muodostettavakseen rangaistusyksikön, johon ensin värvättiin ainoastaan tuomittuja salametsästäjiä. Myöhemmin siihen kerättiin vankiloista ja keskitysleireiltä paatuneita taparikollisia, homoseksuaaleja, poliittisia vankeja ja jopa psykiatristen sairaaloiden asukkeja. Alun perin tarkoituksena oli antaa yksikön sotilaille mahdollisuus lunastaa vapautensa ja parantaa maineensa sotimalla urhoollisesti,^lähde? mutta nopeasti kävi ilmi että yksikön sotilaat jatkoivat aiempia ”harrastuksiaan” univormun turvin. Kidutukset, raiskaukset ja pahoinpitelyt olivat arkipäivää, ja kohdistuivat niin partisaaneihin kuin syyttömään siviiliväestöönkin.

Yksikkö paisui sadasta miehestä ensin prikaatiksi ja sittemmin muodostettiin 36. Waffen-SS-divisioona. Se toimi Puolassa ja Valko-Venäjällä taistelussa partisaaneja vastaan, sai runsaasti moitteita ylemmiltä tahoilta, ja sitä vaadittiin hajotettavaksi, mutta itse Heinrich Himmler oli mieltynyt osastoon ja katsoi sen toimintaa läpi sormien. Normaalissa rintamasodankäynnissä yksikkö pärjäsi yleensä huonosti, lukuun ottamatta joitain sodan loppuvaiheen viivytystaisteluja missä se kunnostautui. Dirlewangerin miehet tunnistettiin normaalien SS-riimukirjaimien sijasta kauluslaatoissa olevista ristikkäisistä kivääreistä ja niiden alla olleesta käsikranaatista. Divisioonan kypärätunnuksessa puolestaan oli kaksi käsikranaattia ristikkäin.

Vuonna 1944 Dirlewangerin yksikkö kutsuttiin taltuttamaan Varsovan kansannousua, mistä tulikin yksikön menestynein operaatio. Tämän jälkeen Himmler palkitsi Dirlewangerin rautaristin ritariristillä. Hänen korkein sotilasarvonsa oli SS-Oberführer der Reserve eli ”reservin ylieversti”, jolla ei ole vastaavuutta Suomen puolustusvoimissa.

Dirlewangerin viimeiset vaiheet ovat jossain määrin epäselvät ja niistä on kerrottu erilaisia versioita. Todennäköisimmin Dirlewanger joutui sodan loputtua ranskalaisten hallinnoimaan sotilasvankilaan, missä puolalaiset vartijat pahoinpitelivät hänet kuoliaaksi. Toisen tiedon mukaan hän joutui yhdysvaltalaisten vangiksi, ja hänen vankitoverinsa hakkasivat hänet hengiltä. Erään version mukaan Yhdysvaltain joukoissa palvelleet puolalaiset ampuivat antautuneen Dirlewangerin tunnistaessaan tämän henkilöllisyyden.

Myöhemmin Dirlewangerin muun muassa huhuttiin liittyneen Ranskan muukalaislegioonaan, mutta huhut osoitettiin vääriksi. Omaperäisimmän väitteen esittää kirjailija Adam Diment:[3] hänen mukaansa Dirlewanger olisi paennut vuonna 1945 Egyptiin ja häntä olisi siellä käytetty muun muassa Israelin itsenäisyyttä vastaan tähdätyissä operaatioissa, mutta osoittauduttuaan psykopaatiksi, hänet olisi laitettu ”eläkkeelle” johonkin tarkkaan vartioituun paikkaan. Myös elokuvassa Exodus vilahtava, juutalaisvihaa arabijohtajiin lietsonut, natsivaikutelman antava vanhempi mies viittaa Dirlewangeriin tai johonkuhun hänen kaltaiseensa.

Oletukset Dirlewangerin sodanjälkeisistä toimista kuitenkin kumoutuvat sillä, että hänen vuodelta 1945 oleva hautansa avattiin vuonna 1960 ja jäännökset tunnistettiin oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa hänelle kuuluviksi.