Oscar de la Hoya

Vaikka de la Hoya on perinteikkäästä nyrkkeilysuvusta, nuorempana hän harrasti lähinnä rullalautailua ja baseballia. Nyrkkeilyn pariin hän ajautui vasta myöhemmin, kun halusi oppia puolustamaan itseään. Osoittauduttuaan lahjakkaaksi lajissa, hän päätti ottaa harrastuksen tosissaan.

Amatööriuralla de la Hoyan suurin hetki oli vuoden 1992 olympialaiset Barcelonassa, missä hän voitti kevyen sarjan kultamitalin voitettuaan loppuottelussa Saksan Marco Rudolphin, jolle oli hävinnyt vuotta aikaisemmin MM-kisoissa. Hän löi Rudolphin kanveesiin kolmannessa erässä ja tuomari joutui keskeyttämään ottelun. Amatööriurallaan hän saavutti kaikkiaan 223 voittoa, joista 163 tyrmäyksellä, ja viisi tappiota.

De la Hoya ryhtyi ammattilaiseksi pian olympiakultansa jälkeen. Ammattilaisuransa alkuvaiheissa hän oli täysin ylivoimainen ja tyrmäsi vastustajia toisensa perään edeten kahdessa vuodessa MM-otteluun. 5. maaliskuuta 1994 hän kohtasi Los Angelesissa WBO:n ylemmän höyhensarjan maailmanmestaruusottelussa Jimmi Bredahlin. Bredahl kävi kanveesissa 1. ja 2. erässä, ja lopulta kymmenennessä erässä tuomari joutui lääkärin kehotuksesta keskeyttämään ottelun ja de la Hoya julistettiin maailmanmestariksi. Hän puolusti mestaruuttaan pari kuukautta myöhemmin menestyksekkäästi Giorgio Campanellaa vastaan.

29. heinäkuuta samana vuonna de la Hoya iski Jorge Paezia vastaan avoimesta WBO:n kevyensarjan maailmanmestaruustittelistä ja tyrmäsi tämän heti toisessa erässä. Hän puolusti titteliä Carl Griffithiä, John Avilaa ja John John Molinaa vastaan (joista ainoastaan Molina kesti pystyssä täydet 12 erää), voitti 6. toukokuuta 1995 WBO:n ja IBF:n tunnustamassa maailmanmestaruusottelussa Rafael Ruelasin teknisellä tyrmäyksellä toisessa erässä ja puolusti WBO-titteliään vielä Genaro Hernandezia ja Jesse James Leijaa vastaan ennen siirtymistään painoluokkaa ylemmäs. Välissä de la Hoya tyrmäsi tittelittömässä kamppailussa Darryl Tysonin toisessa erässä ennen kuin kohtasi 7. kesäkuuta 1996 WBC:n ylemmän kevytsarjan maailmanmestaruusottelussa Julio Cesar Chavezin. Ottelu päättyi hänen voittoonsa teknisellä tyrmäyksellä neljännessä erässä.

Ylemmän kevytsarjan titteliään hän puolusti vain Miguel Angel Gonzalezia vastaan, koska heti seuraavassa ottelussaan 12. huhtikuuta 1997 otteli WBC:n välisarjan maailmanmestaruudesta Pernell Whitakeria vastaan. Ottelu kesti täydet 12 erää ja kaikki tuomariäänet olivat de la Hoyan puolella. Titteliä hän puolusti David Kamauta, Hector Camachoa, Wilfredo Riveraa, Patrick Charpentier, Chavezia, Ike Quarteytä ja Oba Carria vastaan kunnes 18. syyskuuta vuonna 1999 hävisi hieman kyseenalaisesti WBC- ja IBF-liittojen tunnustamassa mestaruusottelussa Felix Trinidadille. Heti seuraavassa ottelussaan de la Hoya voitti itselleen IBA:n avoimena olleen mestaruuden seitsemännen erän tyrmäyksellä Derrell Coleya vastaan, mutta seuraavassa ottelussaan WBC- ja IBF-liittojen tittelistä Shane Mosleya vastaan hävisi hajaäänituomiolla.

De la Hoya otteli vielä Arturo Gattia vastaan voitokkaasti kunnes siirtyi jälleen yhtä painoluokkaa ylemmäs. 23. tammikuuta vuonna 2001 hän voitti WBC:n ylemmän välisarjan maailmanmestaruusottelussa Las Vegasissa Javier Castillejon kaikin tuomariäänin. Seuraavassa ottelussaan Fernando Vargasia vastaan hän otti nimiinsä myös WBA:n ja IBA:n ylemmän välisarjan mestaruustittelit. Hän puolusti WBC- ja WBA-mestaruuksiaan Luis Ramon Campasia vastaan seitsemännen erän teknisellä tyrmäyksellä, kunnes menetti kaikki kolme titteliään 13. syyskuuta 2003 kärsittyään jo toisen tappionsa Shane Mosleylle ottelussa jota De la Hoya todellisuudessa tällä kertaa kuitenkin hallitsi selvästi.

Mosleylle kärsityn tappion jälkeen de la Hoya palasi kehään vasta yhdeksän kuukautta myöhemmin, jälleen yhtä painoluokkaa ylempänä. 5. kesäkuuta 2004 hän kohtasi Las Vegasissa WBO:n keskisarjan maailmanmestaruusottelussa Felix Sturmin. Ottelu kesti täydet 12 erää, joiden päätteeksi de la Hoya julistettiin voittajaksi yksimielisesti. 18. syyskuuta samana vuonna hän kohtasi Bernard Hopkinsin ottelussa, jossa panoksena oli WBA:n, WBC:n ja IBF:n mestaruudet. De la Hoya joutui ottelussa Hopkinsin tyrmäämäksi yhdeksännessä erässä.

Hopkinsille kärsityn tappion jälkeen de la Hoya vetäytyi nyrkkeilyn parista parin vuoden ajaksi. Hän palasi kehään 6. toukokuuta 2006 WBC:n ylemmän välisarjan maailmanmestaruusotteluun. Ottelussa hän voitti Ricardo Mayorgan teknisellä tyrmäyksellä kuudennessa erässä. Seuraavan kerran de la Hoya puolusti titteliään 5. toukokuuta 2007 Floyd Mayweather Jr.:a vastaan ja hävisi ottelun tuomariäänin 2–1.

De la Hoya jatkoi uraansa vuoden 2008 toukokuussa, jolloin hän kukisti Steve Forbesin tuomariäänin 12 erän jälkeen ylivoimaisesti. Alun perin Hoyan piti kohdata Floyd Mayweather jr, mutta tämän ilmoitettua lopettavansa uran, de la Hoya joutui etsimään uuden vastustajan. Vastustajaksi nimettiin Manny Pacquiao. De la Hoyan kulmaus luovutti kamppailun kahdeksannen erän jälkeen Pacquiaon voitettua jokaisen siihen asti käydyn erän. Ennen Pacquiao-kamppailua de la Hoyaa avusti Angelo Dundee[2].

Huhtikuussa 2009 de la Hoya ilmoitti lopettavansa nyrkkeilyn.[3]

• Oscar De La Hoya Bio. Web Archive 2013.
• Oscar De La Hoya Fights. Web Archive 2006.

• Oscar de la Hoyaa käsitteleviä uutisia (englanniksi)
• Ammattinyrkkeilyottelut boxrec.comissa