Oscar Wilde

Oscar Wilde syntyi 16. lokakuuta 1854 Dublinissa, Irlannissa. Hänen isänsä Sir William Wilde oli Irlannin johtava korva- ja silmäkirurgi, joka oli julkaissut kirjoja myös arkeologiasta, kansanperinteestä ja satiristi Jonathan Swiftistä. Äiti Jane oli irlantilaisnationalisti, runoilija sekä kelttiläisen mytologian ja kansanperinteen tuntija, joka kirjoitti nimellä Speranza.[1] Oscarilla oli isoveli ja pikkusisko.[2] Isoveli Williesta tuli lehtimies ja runoilija.[3]

Wilde kävi Portora Royal Schoolia Enniskillenissä 1864–1871. Sieltä hän jatkoi stipendien turvin ensin Dublinin Trinity Collegeen 1871–1874 ja sieltä Oxfordin yliopiston Magdalen Collegeen 1874–1878, mistä hän sai tutkinnon. Vuonna 1878 Wilde sai aikaisempien palkintojensa ja tunnustustensa lisäksi myös arvostetun Newdigate-palkinnon runostaan Ravenna. Wildeen teki noihin aikoihin suuren vaikutuksen John Ruskinin ja Walter Paterin kirjoitukset taiteen keskeisestä merkityksestä elämässä ja etenkin Paterin painottama esteettinen intohimo, jolla elämä tulisi elää.[1]

Wilde muutti Lontooseen vuonna 1879 ja asettui kesällä 1880 Chelseaan. Hän julkaisi omakustanteena ensimmäisen näytelmänsä Vera; or the Nihilists syksyllä 1880 ja runokokoelmansa Poems seuraavana vuonna.[4]

Pramea ja sanavalmis Wilde sai 1880-luvulla näkyvän aseman Lontoon seurapiireissä ja taiteilijapiireissä. Satiirilehti Punch otti hänet silmätikukseen ja esimerkikseen esteetikkojen epämiehekkäästä kiintymyksestä taiteeseen.[1] Wilde vietti vuonna 1882 kymmenen kuukautta[5] Yhdysvalloissa ja Kanadassa luennoiden aiheista "Englannin renessanssi" ja "Koristetaide Yhdysvalloissa" sekä kehotellen yhdysvaltalaisia rakastamaan kauneutta ja taidetta.[4] Amerikan-aikana hänellä oli Hattie-niminen ihastus, jonka henkilöllisyyttä on pitkään arvailtu. Brittiläinen elämäkerturi on päätynyt siihen että kyseessä oli sanfranciscolaisen rautatiemagnaatin 23-vuotias tytär Hattie Crocker.[5]

Seuraavana syksynä Wilde kävi uudelleen New Yorkissa Vera-näytelmänsä ensiesityksessä.[4] Alkuvuoden 1883 Wilde vietti Pariisissa ja viimeisteli näytelmänsä The Duchess of Padua.[4] Palattuaan Britanniaan Wilde luennoi kokemuksistaan Yhdysvalloissa.[1]

Wilde meni vuonna 1884 naimisiin tunnetun asianajajan tyttären Constance Lloydin kanssa. Liitosta syntyi kaksi lasta, Cyril (s. 1885) ja Vyvyan (s. 1886).[1]

Wilde ansaitsi elantonsa 1880-luvun lopulla lehtimiehenä. Hän kirjoitti maaliskuun 1885 ja toukokuun 1890 välillä yli 70 nimettömänä julkaistua kirja-arvostelua Pall Mall Gazetteen. Wilde arvosteli hyvin monentyyppistä kirjallisuutta: suuresti arvostamastaan venäläisestä kirjallisuudesta aina keittokirjoihin ja musiikkikirjoihin. Hän kirjoitti lisäksi omalla nimellään ja nimettömänä useita tekstejä muihin sanomalehtiin ja aikakauslehtiin. Marraskuusta 1887 kesäkuuhun 1889 Wilde toimi Woman’s World -lehden päätoimittajana. Hän pyrki nostamaan lehdessä esille erityisesti naiskirjailijoita. Lehden aiheet Wilden aikana käsittelivät esimerkiksi ranskalaista kirjallisuutta, teatteria, pukeutumista sekä naisten työ- ja opiskelumahdollisuuksia.[6]

Wilde julkaisi vuonna 1888 sadun muotoon kirjoitetun romanttisen allegoriansa The Happy Prince and Other Tales.[1] Julkaistuaan kritiikkiesseensä The Decay of Lying (1889) ja The Critic as Artist (1890) Wilde lopetti lehtityöt.[7]

Merkittävimmän tuotantonsa Wilde kirjoitti 1890-luvulla. Dorian Grayn muotokuva (1890) on Wilden ainoa romaani. Siinä hän yhdisteli kauhuromantiikan yliluonnollisia aineksia ranskalaisen dekadenssin syntisyyteen. Romaani herätti väitetyn moraalittomuutensa vuoksi paljon keskustelua ja arvostelua. Intentions (1891) sisälsi aiemmin julkaistuja esseitä. Wilde julkaisi vuonna 1891 myös kaksi tarina- ja satukokoelmaa: Lord Arthur Savile’s Crime, and Other Stories, ja A House of Pomegranates.[1]

Salomé (1893) oli makaaberi näytelmä, joka kuvasi luonnotonta intohimoa.[1] Ranskankielinen näytelmä kiellettiin Englannissa ennen sen ensiesitystä, ja sitä alettiin esittää vasta kolme vuotta myöhemmin Pariisissa.[4]

Wilden menestyneimpiä teoksia olivat hänen sukkelat seurapiirikomediansa, joissa hän uudisti englantilaista 1800-luvun teatteria tuomalla siihen vaikutteita ranskalaisesta teatterista. Näitä menestysnäytelmiä olivat Lady Windermere’s Fan (1892), A Woman of No Importance (1893), An Ideal Husband (1895) ja The Importance of Being Earnest (1895). Näytelmissä on runsaasti satiirisia epigrammeja, jotka paljastavat viktoriaanisen ajan tekopyhyyden.[1]

Avoimesti homoeroottinen romaani Teleny (1893) pannaan joskus ainakin osittain Wilden nimiin.[8]

Lord Alfred Douglas ja Oscar Wilde ennen oikeudenkäyntiä vuonna 1894.

Wilden kohtaloksi koitui hänen homoseksuaalinen suhteensa lordi Alfred Douglasiin, jonka hän oli tavannut 1891. Douglasin isä, Queensberryn markiisi, raivostui tästä ja syytti Wildeä sodomiitiksi. Wilde haastoi markiisin oikeuteen kunnianloukkauksesta mutta perui syytteen kun todisteet olivat häntä vastaan. Wilde ei paennut Ranskaan ystäviensä kehotuksesta, vaan jäi Englantiin, missä hänet pidätettiin ja asetettiin syytteeseen. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä valamiehistö ei päässyt yksimielisyyteen, mutta toisessa hänet tuomittiin vuonna 1895 säädyttömyydestä kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön. Wilde istui tuomionsa suurimmaksi osaksi Readingin vankilassa. Hänen sieltä Douglasille kirjoittamansa kirje julkaistiin vuonna 1905 lyhennettynä teoksessa De Profundis.[1]

Wilden talo ja omaisuus huutokaupattiin vuonna 1895 Wilden jouduttua konkurssiin, ja hänen kirjoituksiaan joutui eri omistajille. 1920-luvulla julkaistiin useita Wilden kirjoittamiksi väitettyjä tekstejä ja väärennöksiä, kuten käsikirjoituksia ja näytelmä For Love of the King.[9][10][11]

Vapauduttuaan vankilasta toukokuussa 1897 Wilde oli rahaton. Hän muutti pois Englannista ja asui viimeiset vuotensa Ranskassa, Italiassa ja Sveitsissä.[4] Ranskassa Wilde pyrki elvyttämään kirjailijanuransa. Hän kirjoitti siellä vain yhden teoksen, The Ballad of Reading Gaol (1898), jossa hän valittaa vankiloiden epäinhimillisistä oloista. Wilde oli rahapulassa, mutta häntä vierailemassa kävi vanhoja ystäviä sekä Alfred Douglas, jonka kanssa hän palasi yhteen.[1]

Wilde kuoli 30. marraskuuta 1900 pariisilaisessa Hôtel d'Alsace -hotellissa akuuttiin aivokalvontulehdukseen, joka sai alkunsa korvatulehduksesta. Hän liittyi viimeisillä hetkillään roomalaiskatoliseen kirkkoon.[1][4]

• Ravenna (1878)
• Poems (1881)
• The Sphinx (1894)
• The Ballad of Reading Gaol (1898, suom. ”Balladi Readingin vankilasta”)

• Vera; or, The Nihilists (1880)
• The Duchess of Padua (1883)
• Salomé (1893, ensiesitys Pariisissa 1896)
• Lady Windermere's Fan (1892, ”Lady Windermeren viuhka”)
• A Woman of No Importance (1893, ”Vähäpätöinen nainen”)
• An Ideal Husband (1895, ”Ihanneaviomies”)
• The Importance of Being Earnest (1895), suomeksi muun muassa Sulhaseni Ernest (suom. Seere Salminen, 1957), Kuinka tärkeää on olla Uno (suom. Kersti Juva, 1995)
• La Sainte Courtisane ja A Florentine Tragedy (katkelmia, 1908)

• The Canterville Ghost (1887, suom. Cantervillen kummitus)
• The Happy Prince and Other Stories (1888, suom. Onnellinen prinssi ja muita tarinoita)
• The Decay Of Lying (1889, suom. Valehtelun rappio)
• Lord Arthur Savile's Crime and Other Stories (1891)
• Intentions (1891, kokoelma dialogeja ja esseitä)
• The Picture of Dorian Gray (1891, suom. Dorian Grayn muotokuva)
• A House of Pomegranates (1891, suom. Onnellinen prinssi ja muita tarinoita)
• The Soul of Man under Socialism (1891, suom. Ihmissielu sosialismissa)
• Phrases and Philosophies for the Use of the Young (1894)
• De Profundis (1905, suom.)
• The Rise of Historical Criticism (1905, 1908)
• The Letters of Oscar Wilde (1960, uusi laitos 2000)
• Teleny or The Reverse of the Medal (Pariisi 1893, teos, jota on väitetty Wilden kirjoittamaksi, suom. Teleny)

• Aristoteles iltapäiväteellä ja muita kirjoituksia. Suomentanut ja toimittanut Timo Hännikäinen. Turku: Savukeidas, 2006. ISBN 952-5500-14-4.
  • Valikoima Wilden lehtiartikkeleita, mietelmäsarjoja, pienoisesseitä, kirjallisuusarvosteluja ja esitelmiä vuosilta 1882–1897. Wilde kirjoittaa muun muassa muodista, käsityöläisyydestä, Amerikasta, ruoanlaitosta ja avioliitosta.
• De profundis, suom. Helmi Setälä, alkulauseen kirjoittanut Gunnar Castrén. Helsinki: Otava 1907
• De profundis. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-15223-8. Sisältö:
  • De profundis, (De profundis, 1905). Suomentanut Juhani Lindholm.
  • Balladi Readingin vankilasta (The Ballad of Reading Gaol, 1898). Suomentanut Yrjö Jylhä (julkaistu myös Jylhä-antologiassa Hallitse, Britannia! (WSOY 1929, 1997)
• Dorian Grayn muotokuva, (The picture of Dorian Gray, 1891.), useita suomennoksia:
  • Dorian Grayn muotokuva, suom. Helmi Setälä, WSOY, 1906
  • Dorian Grayn muotokuva, suom. Aulis Nopsanen, Mantere, 1947
  • Dorian Grayn muotokuva, suom. Kai Kaila, WSOY, 1963 ISBN 951-0-22039-6
  • Dorian Grayn muotokuva. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Keskiyön kirjasto. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23479-1.
• Ihanne-aviomies, 4-osainen näytelmä, Tampereen Työväen Sanomalehti, 1923 (Työväen näytelmäkirjasto; n:o 59 )
• Ihmissielu sosialismissa. (Soul of man under socialism, 1891). Suomentanut Asmo Koste. Helsinki: Nastamuumio, 2001. ISBN 952-5083-12-8.
• Itsekäs jättiläinen, kuv. Dom Mansell, suom. Pirjo Santonen. Kustannus-Mäkelä, 1987 ISBN 951-873-080-6
• Lontoon mallit ja taideluentoja amerikkalaisille. Suomentanut ja valikoima Salla Rissanen. Kurikka: Osuuskunta Jyväs-Ainola, 2001. ISBN 952-5353-08-7.
• Naamioiden totuus ja muita esseitä. Suomentanut Timo Hännikäinen. Turku: Savukeidas, 2008. ISBN 978-952-5500-29-5.
• Onnellinen prinssi ja muita tarinoita, suom. Jaana Kapari. Teos, 2007
• Sosialismi ja individualismi, (Soul of man under socialism, 1891) suom. J. H. Vehkamäki. Suomen sos. dem. nuorisoliitto, 1919
• Valehtelun rappio: Tarkastelma. Suomentanut Martti Anhava. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15286-6.
• Huolettomuuden lähteillä: ajatelmia ja runoja, Wilde ym.; suom. Simo Repo. SR-mietekirjat, 1994 ISBN 952-9747-04-7

Novelli

• Satakieli ja ruusu, suom. Kaisu Paltio. Väinämöinen 1926: 5, s. 93–95 Verkossa sovitettu myös kuunnelmaksi
  • Satakieli ja ruusu, kuunnelma, suom. Eeva-Liisa Manner, Yleisradio 1983[17]

Väitetty Oscar Wilden kirjoittamaksi

• Teleny. (Teleny, 1893.). Suomentanut Erkki Vainikkala. 3. painos (1. painos 1972). Helsinki: Gummerus, 2006. ISBN 951-20-7091-X.

Julkaisemattomia librettoja, kuunnelmia ja näytelmiä

• Salome – libretto:
  • suom. Jussi Törnwall. Savonlinnan oopperajuhlat, 1994
  • suom. Leena Vallisaari. Suomen kansallisooppera, 1995
• Uskollinen ystävä, kuunnelma, Oscar Wilden samannimisestä kertomuksesta Yleisradiolle dramatisoinut Antti Einari Halonen, suom. Eeva-Liisa Manner, Yleisradio, 1983
• Näytelmästä The Importance of Being Earnest on useita julkaisemattomia suomennoksia, joita on esitetty teattereissa ainakin nimillä Sulhaseni Earnest, Terkeintä on olla Uno (suom. Kersti Juva), Tärkeintä on olla aito (suom. Ryhmäteatteri), Miksi naiset aina rakastuvat Ernestiin (suom. Sam Hardwick). Sankarikeikarit (Pentti Pesä)
• Merkityksetön nainen (A Woman of no Importance, 1893), suom. Kersti Juva, Yleisradio, 1995 (julkaisematon)
• Lady Windermeren viuhka (Lady Windermere's Fan, 1892), suom. Kersti Juva, Yleisradio, 1995 (julkaisematon)
• Ihanneaviomies (Ideal Husband, 1895), suom. Kersti Juva, Vaasan kaupunginteatteri, 1997 (julkaisematon)

Mukaelmia

• Cantervillen kummitus: Oscar Wilden teoksen mukaan, teksti: Meri Starck. Mestarikustannus, 1982 ISBN 951-9189-55-6
• Böö!: maailman parhaita kummitustarinoita mm. Oscar Wilde: "Cantervillen kummitus". Ruotsin kielestä suomentanut Taija Kuula. Helsinki Media, 1999, 3. p. 2002. ISBN 951-32-0845-1
• Gaspar jättiläinen, Allison Reed, Oscar Wilden tarinaa mukaillen kert. Kurt Baumann, suom. Anja Ylönen. Lasten keskus, 1983 ISBN 951-626-424-7