Oscar Jansson

Janssonin vanhemmat olivat Johan August Jansson ja Leonilda Jansson.[2] Jansson meni apteekkialalle vuonna 1907 ja valmistui farmaseutiksi 1910 sekä proviisoriksi 1918.[3] Hän toimi Helsingin yliopiston apteekin apteekkarina 1919–1929.[4] Myöhemmin hän oli apteekkarina Keiteleellä vuodesta 1932 ja Varkaudessa vuodesta 1945.[3]

Jansson pelasi jalkapallon ensimmäisen suomenmestaruuden vuonna 1908 voittaneessa Unitaksessa ja voitti Svenska Finlands Idrottsförbundin (SFI) keihäänheiton mestaruuden vuonna 1915.[5] Jansson oli Suomen Palloliiton varapuheenjohtaja vuosina 1915–1917 ja SFI:n varapuheenjohtajana 1924–1930 sekä helsinkiläisen urheiluseura KIF:n puheenjohtajana 1914–1929. Hän kuului myös Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton hallitukseen vuosina 1924–1929, Suomen Ampujainliiton hallitukseen 1925–1928 ja Stadion-säätiön hallitukseen 1926–1929.[3] Jansson teki lahjoituksia ruotsinkielisille urheilujärjestöille. Muun muassa Helsingin Pohjois-Haagassa sijainnut Kiffenin ampumarata rakennettiin hänen lahjoitusvaroillaan. Hän lahjoitti myös vuonna 1924 ammuntakilpailujen palkintona käytetyn Finlandia-maljan.[5]

Jansson osallistui Helsingin suojeluskunnan perustamiseen ja vuoden 1918 sisällissodan yhteydessä hän toimi joukkueenjohtajana Helsingin valtauksessa. Hän kuului Helsingin suojeluskuntapiirin piiriesikuntaan vuosina 1922–1923.[5]

Sisäministeri Heikki Ritavuoren helmikuussa 1922 murhannut Ernst Tandefelt kirjoitti vankilassa ollessaan vuonna 1927 paljastuskirjeen, jonka mukaan murhan suunnittelussa olivat mukana Jansson ja kenraalimajuri Paul von Gerich. Paljastuksen johdosta oikeuskansleri aloitti tutkimukset, mutta ne lopetettiin tuloksettomina 1930-luvun alussa. Aktivistit kiistivät jyrkästi sekaantumisensa Ritavuoren murhaan. Tandefeltin paljastuksessa mainitut aktivistit myönsivät lopulta tuntevansa toisensa, mutta kaikki kiistivät tunteneensa Ernst Tandefeltin. Aktivistit olivat edelleen tärkeässä asemassa politiikassa, ja tutkinnan lopettamispäätös sijoittui Lapuan liikkeen kannatuksen nousun ja aktivistien vaikutusvallan uuden kasvun aikaan. Valonarkoja ja poliittisesti ikäviä sekä yhteiskuntarauhaa rikkovia paljastuksia olisi tullut esille, joten oli parempi tuomita yksin Tandefelt ja jättää muu taustatutkimus tekemättä.[6]