Oscar Ahnfelt

Ahnfeltin isä oli pappi, lääninrovasti. Hän suoritti ylioppilastutkinnon 1829 ja opiskeli tarkoituksenaan valmistua papiksi, mutta keskeytti opiskelunsa ja meni kotiopettajaksi karlshamnilaisen kauppiaan perheeseen.

1840 Ahnfelt pääsi Tukholman kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun, jossa hän opiskeli laulua ja kitaransoittoa. Tukholmassa hän koki uskonnollisen heräämisen kuunneltuaan Carl Olof Roseniuksen saarnoja Evankelisen isänmaansäätiön (Evangeliska Forsterlandsstiftelsen) Betlehemkirkossa. Hän perusti myös oman musiikkikoulun, jossa hän opetti kitaransoittoa.[1] Hän joutui kuitenkin luopumaan yrityksestään, ja alkoi saarnata ja laulaa kokouksissa ja 1840-luvulta alkaen hän teki laajoja saarna- ja laulumatkoja eri puolille Ruotsia. Näihin aikoihin hän kehitteli itselleen 10-kielisen kitaran.[2]

Ahnfelt lauloi usein omia laulujaan ja toisten teksteihin tekemiään lauluja. Hän sävelsi useita Lina Sandell-Bergin ja Carl Olof Roseniuksen lauluja. Laulujaan hän julkaisi vihkoina, joita ilmestyi kaksitoista ja niissä on yhteensä 200 laulua, joukossa muitakin kuin Ahnfeltin omia lauluja. Ahnfelt sai taloudellista tukea laulajatar Jenny Lindiltä, ja ensimmäisen, 1850 ilmestyneen vihkon nimi oli Andeliga sånger med accompangement af Pianoforte eller Guitarre componerade samt Demeoiselle Jenny Lind vördsammast tillegnade af Oscar Ahnfelt. Pohjolan satakielenä tunnettu Jenny Lind lauloi mielellään Ahnfeltin lauluja. Myöhemmin Ahnfelt julkaisi laulunsa yhtenä kirjana Andelida sånger av Oscar Ahnfelt.[2]

Häntä pidettiin aikansa ”hengellisenä trubaduurina”, mutta hänen saarnamatkojaan ja toimintaa vastustettiin. Ruotsin kuninkaalle esitettiin, että hän säätäisi asetuksen jolla kiellettäisiin Ahnfeltin saarna- ja laulumatkat. Kerrotaan, että kuningas Kaarle XV kutsui Ahnfeltin esiintymään hoviin. Ahnfelt oli huolissaan siitä, mitä hän laulaisi kuninkaalle ja hän pyysi Sandellia kirjoittamaan tilaisuutta varten laulun. Sandell otti tehtävän vastaan ja muutaman päivän kuluttua laulu oli valmis. Ahnfelt esitti kuninkaanlinnassa Sandellin kirjoittaman laulun ”Vem klappar så sakta i aftonens frid”. Kuningas kuunteli silmät kyynelissä, ja kun Ahnfelt lopetti, tarttui kuningas tämän käteen ja sanoi: ”Te saatte laulaa niin paljon kuin haluatte molemmissa minun valtakunnissani”. Mikäli tarina on totta, on se tapahtunut joskus vuosina 1869–1870, jolloin Ruotsi ja Norja olivat unionissa. Tosin ei olla varmoja, onko tätä tapahtunut.[3][4]

Ahnfeltin lauluja on käännetty myös englanniksi. Tunnetuin hänen lauluistaan lienee "Päivä vain ja hetki kerrallansa". Lukuisia Ahnfeltin säveltämiä lauluja on myös suomenkielisissä laulu- ja virsikirjoissa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirja

• 338 Päivä vain ja hetki kerrallansa (Lina Sandell 1865. Suom. Rauhansäveliä 1894. Uud. Julius Engström 1900, Anna-Maija Raittila 1977, Niilo Rauhala 1986)
• 547 Joka aamu on armo uus (Lina Sandell 1865. Suom. Harpunsäveliä 1886, Rauhansäveliä 1894. Uud. Herkko Kivekäs 1986)