Osamu Shimomura

Osamu Shimomura syntyi vuonna 1928 Fukuchiyamassa. Hänen isänsä oli Japanin asevoimien kapteeni.[5] Osamu lähetettiin sisarustensa kanssa toisen maailmansodan takia isovanhemmilleen Nagasakin lähelle. Hän valmistui lukiosta vuonna 1944, mutta ei saanut päästötodistusta.[6] Hän oli sodan takia sijoitettu luokkatovereidensa kanssa töihin Isahayassa sijainneeseen ammustehtaaseen.[5]

Shimomura oli 9. syyskuuta 1945 töissä, kun hän näki yhdysvaltalaisen B-29-pommikoneen pudottavan kaksi tai kolme laskuvarjoa. Nagasakiin pudotettu atomipommi aiheutti voimakkaan välähdyksen ja sokeutti Shimomuran noin 30 sekunniksi.[6] Tätä seurasi valtava paineaalto. Shimomura käveli töistä kotiin radioaktiivisessa sateessa, ja myöhemmin hän on kertonut säästyneen säteilyvahingolta, koska hänen isoäitinsä laittoi hänet heti kylpyyn.[5]

Shimomuralla ei ollut lukiotodistusta, mutta hän etsi mahdollisuutta jatko-opiskeluihin.[5] Moni yliopisto hylkäsi hänen hakemuksensa, mutta Nagasakin farmasian korkeakoulu hyväksyi hänet lopulta vuonna 1948, vaikka Shimomura ei ollut kiinnostunut urasta farmasian parissa. Hän kuitenkin innostui siellä kemiasta ja valmistui vuonna 1951 kurssinsa parhaana.[6]

Valmistuttuaan Shimomura toimi neljä vuotta Nagasakissa kemian laboratorion apulaisena. Hän piti sitten vuoden virkavapaata opiskellakseen Nagoyan yliopistossa Yoshimasa Hiratan alaisuudessa.[6]

Hirata antoi Shimomuralle lähes mahdottomalta vaikuttaneen tehtävän. Hänen piti yrittää kiteyttää eräästä pienestä äyriäisestä löytyvän lusiferiinin.[6] Shimomuralta meni kymmenen kuukautta tehtävässä, ja hänen tutkimuksensa julkaistiin vuonna 1957.[5]

Shimomuran tutkimus kiinnitti myös Princetonin yliopiston bioluminesenssilaboratorion biologin Frank Johnsonin huomion. Johnson kutsui Shimomuran Yhdysvaltoihin, mihin hän pystyi matkustamaan Fulbright-stipendin ansiosta. Shimomura lähti elokuussa 1960 Yhdysvaltoihin vastavihityn vaimonsa Akemi Okubon kanssa.[5]

Johnson antoi Shimomuran tehtäväksi tutkia Aequorea-suvun polyyppieläimiä. Niillä on vartalonsa reunoilla sinistä valoa erittäviä elimiä. Shimomura keksi, että valaiseva aine oli proteiini, jonka hän nimesi ekvoriiniksi.[5]

Shimomura löysi puhdasta ekvoriinia valmistaessaan myös pienen määrän vihreää fluoresoivaa proteiinia (GFP). Vuoteen 1979 mennessä Shimomuran ryhmä oli saanut kerättyä tarpeeksi GFP:tä sen toimimisen selvittämiseksi. Hän julkaisi tutkimustuloksensa samana vuonna.[5]

Shimomura jätti 1980-luvulla GFP:n ja alkoi tutkia monien muiden eliöiden bioluminesenssiä.[5] Shimomura jätti Princetonin yliopiston vuonna 1982. Hän toimi 1981–2001 Bostonin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professorina ja vuodet 1982–2001 Marine Biological Laboratoryn vanhempana tutkijana.[6][7]

Shimomura jäi eläkkeelle vuonna 2001, mutta hän rakensi oman laboratorion kotiinsa, missä hän jatkoi tutkimustyötään. Hänen vaimonsa Akemi toimi edelleen hänen tutkimusapulaisenaan. Shimomura julkaisi vuonna 2006 bioluminesenssistä oppikirjan ja vuonna 2017 omaelämäkerran.[5]