Orne (departementti)

Keltit asettuivat asumaan nykyisen Ornen departementin alueelle noin vuonna 500 eaa. He jakoivat alueen korostaen topografisia ja vesistöllisiä olosuhteita. Ennen roomalaisten tuloa alueelle aluetta hallitsi kolme kelttien ryhmää: aulerci-diablintesit (Perchen alueella), essuit (Essayn, heidän hallituskaupunkinsa ympäristössä) sekä sagiit (myöhemmässä Séesin hiippakunnassa).

Ensimmäisenä roomalaisten valtaa Galliassa vastaan nousivat aulercit. He hyökkäsivät Julius Caesarin legaattia Titurius Sabinusta vastaan. Aulercien johtajana toimi Viridovix, ja alueen asukkaat esittivät hyvin keskeistä roolia, kun yleinen roomalaisvastainen kansanousu tapahtui Galliassa Vercingetorixin johdolla.[1] toinen kelttikansa essuit teki kuitenkin välittömästi liiton roomalaisten valloittajien kanssa, jolloin he saivat mahdollisuuden päästä merkittäviin asemiin roomalaisten valloittajien aikana.

Saksit valtasivat nykyisen departementin alueen vuoden 286 jälkeen ja asettuivat kanaalin rannikkoalueelle. Suurten kansainvaellusten aika alkoi ja Rooman keisarikunta mureni.

Koko 300-luvun ajan barbaarit hyökkäilivät alueella ja vähensivät alkuperäisten asukkaiden alueita. Alkuperäiset asukkaat vastasivat hyökkäyksiin muodostamalla konfederaation Amorican eli nykyisen Bretagnen asukkaiden kanssa. Kun alueen asukkaat olivat torjuneet frankkien kuninkaan Klodvigin ensimmäisen hyökkäyksen vuonna 497, he tämän jälkeen kuitenkin alistuivat frankkien hallintoon. Alençon ja Séesin hiippakunta tulivat näin osaksi frankkien kuningaskuntaa. Tästä alkoi rauhallinen aikakausi, jolloin Esmesin, Séesin ja Alençonin kaupungit lisäsivät valtakunnallista merkitystään.

Noin 900-luvun alkupuolella maahantunkeutumisten aalto uusiutui. Normannit hävittelivät kaupunkeja ja maaseutua. Vuonna 911 alue, joka oli osa Neustrian kuningaskuntaa, luovutettiin normannien haltuun. Mutta rauha ei suinkaan palanut Alençonin alueelle. Alueen luovutti vuonna 943 Normandian herttua Rikhard I Bellémen herrojen eli Talvasin suvun hallintaan. Perheen sisäiset taistelut repivät aluetta.

Historian sivu kääntyi jälleen vuonna 1204. Ranskan kuningas Filip Auguste valloitti Alençonin alueen ja liitti siis myös Alençonin ja Prechen kreivikunnan valtakunnan alueeseen. Tämän jälkeen alueet olivat joko kuninkaan pojan tai veljen apanage-läänityksenä aina Ranskan vallankumoukseen saakka.

Satavuotisen sodan aikana Alençonin ja Perchen kreivikunnat vaihtoivat hallitsijaa tiuhaan. Vuonna 1449 Alençonin kreivi Jean II onnistui saamaan koko alueen hallintaansa englantilaisilta, jotka olivat valloittaneet alueen vuosina 1417–1419.

Protestanttinen reformi vaikutti syvällisesti myös Ormen alueella. Alueelle syntyi useita reformoituja yhteisöjä vuosien 1550 ja 1560 välisenä aikana. Uskonsotien aikakaudella Alençonin herttuakunnasta tuli siten taistelujen näyttämö. Tällöin katolisen ryhmittymän päämies Mayennen herttua sekä Navarran kuningas Henrik, tulevan Ranskan kuningas Henrik IV, ottivat yhteen useiden kaupunkien hallinnasta taisteltaessa.

Vuonna 159 Henrik IV otti haltuunsa Alençonin ja myi sen jälkeen vuonna 1605 koko herttuakunnan Württembergin herttualle Fredrik I:lle. Henrik IV:n puoliso Maria de' Medici osti kuitenkin herttuakunnan itselleen vuonna 1613.

Kardinaali Richelieu uudisti täysin vuonna 1636 Ranskan kuningaskunnan aluehallinnon. Alençonin herttuakunta lakkautettiin ja korvattiin yleishallinnolla, joka oli osa Normandian aluehallintoa, kuten olivat myös Rouenin ja Caenin kaupungitkin.

Vallankumouksen tuulet puhalsivat myös nykyisen Ornen alueella, ja eritoten huhtikuussa 1789 Perchen alueella oli vallankumouksellisia kapinoita. Vuonna 1790 perustettu Ornen departementti oli tapahtumien maakunnallisi keskuksia. Siellä ottivat yhteen erityisesti federalistisen ja vallankumouksen vastustajien ajatukset ja aktivistien toiminnat.

1800-luvulla Orne teollistui, kuten yleensä Ranskan pohjoisosa ja luoteisrannikko. Alueen ensimmäinen teollisesti tekstiilejä valmistava tuotantolaitos valmistui Ferté-Machén kaupunkiin vuonna 1862. Metalliteollisuus kehittyi voimakkaasti Ouchen kaupungin ympäristössä. Voimakkaan kasvun vertauskuva on Bohinin neulatehdas lähellä Aiglen kaupunkia. Samaan aikakauteen sijoittuu myös ensimmäisten rautateiden rakentaminen Ornen alueelle. Vuonna 1867 avattiin linja Flers-Argentan-L'Aigle-Pariisi.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Ornen departementista mobilisoitiin rintamalle 20 000 miestä. Alue oli brittisotilaiden taustatukialue, ja sinne sijoitettiin myös pohjoisten maakuntien evakoita, jotka olivat lähteneet pakoon saksalaisia sotilaita.

Ornen departementtia koettelivat myös toisen maailmansodan tapahtumat. Kesäkuusta 1940 saksalaiset valtasivat Alençonin. Mutta nopeasti onnistuttiin muodostamaan vastarintaliike, ja se aloitti toimintansa jo keväällä 1941 luomalla tehokkaan tiedusteluverkoston. Järjestelmä muotoutui vähitellen, ja kesäkuussa 1944 siihen osallistui noin 3 500 jäsentä.

Kenraali Leclercin osasto vapautti Alençon saksalaisten vallasta 12. elokuuta 1944. Sodan aikana paljon kärsinyt alue kuitenkin toipui nopeasti. Toipumisessa sen etuina olivat maantieteellinen sijainti ja ennen kaikkea voimakas väestönkasvu, jotka toimivat kasvutekijöinä seuraavien 30 vuoden aikana.