Ornamentti

Adolf Loos, Looshaus, 1910. Rakennusta pidetään ensimmäisenä, jossa ei käytetty perinteisiä ornamentteja.

Augustinukselle syntisen orjan katumuksista, jonka rangaistukseksi täytyi puhdistaa viemäreitä, tulee ornamentti juuri sen häpeän takia, joka näin puhdistaa ja tasapainottaa uudelleen ihmisen sielun ja aseman.

Jacques Bossuetille Jumala teki ihmisistä kauniita hengen valistuneisuudessa, älyn säteilevyydessä häntä muistuttavia, ei heidän oman onnellisuutensa takia, vaan kaikkeuden koristamiseksi, nykyisen vuosisadan ornamenteiksi.

Immanuel Kantille ornamenttia on kaikki, mikä lisää maun tyytyväisyyttä pelkästään muodollaan, kuten maalausten kehykset, veistosten draperiat, pylväiköt palatsien ympärillä ja naisen iltapuku juhlahuoneessa.

Martin Heideggerille ornamentti, ymmärrettynä Zierinä (sen antiikinaikaisessa mielessä jalokivenä) on kimallus, joka saa asiat ilmestymään ja tulemaan osaksi kokonaisuutta, osaksi nykyhetkeä.[4]

Ludwig Mies van der Rohe ja Philip Johnson, Seagram-rakennus, 1958, New York. Mies käytti rakennuksen julkisivussa pystysuuntaisia teräspalkkeja, jotka eivät olleet rakennuksen kantavia rakenteita. Rakennusta on pidetty esimerkkinä funktionalismin ornamenttijärjestelmästä.

Ornamentin etymologia juontuu muinaiskreikan sanaan kosmos. Se ja sen latinalainen käännös ornamentum viittaavat molemmat alun perin pyhään, latautuneisuuden sävyttämään käsitteeseen. Antiikin kosmos tarkoittaa ”järjestystä” ja ”ornamenttia” (kaunistamisen välineenä). Kristityssä perinteessä tunnetaan vastaava kauniin sopusoinnun käsite, ornatus mundi.[4]

Ornamentteja tutkinut Mihaela Criticos esittää sille neljä tehtävä.[4]

Frank Lloyd Wright, Imperial Hotel, 1923 (tuhoutunut 1968) Japani. Wright käytti runsaasti geometrisia ornamentteja suunnittelemissaan rakennuksissa.

James Trilling esittää kirjassaan The Language of Ornament ornamentin visuaalisia ominaisuuksia ”dialektisia vastapareja”, joita ovat muun muassa:[5]

Islamilaisessa taiteessa on erityisen vahva mieltymys koko pinnan kattavaan koristeluun. Islamilaisen ornamentin neljä osatekijää ovat kalligrafia, kasviaiheet, geometriset kuviot, sekä ihmishahmojen esitys.[6]

Näkemykset ornamentista ovat ristiriitaisia. Sen on katsottu lisäävän tyylikkyyttä ja laatua. Tämän vastakohtana on näkemys, jonka mukaan ornamentin arvo taideteokselle ei ole missään mielessä sen sisäistä ja tarpeeton, koska se vähentää vaadittua vaikutusta.

Ornamentin asema ajankohtaistui teollisen vallankumouksen myötä 1800-luvulla. Sen seurauksena ornamentteja voitiin ja alettiin tehdä koneilla mekaanisesti. Vuoden 1851 maailmannäyttelyssä nousi esille kysymys ornamentin määrästä ja luonteesta. Tuohon aikaan kasvimuotojen ornamentteja käytettiin ylenpalttisesti ja sopimattomasti. Syytettiin, että nämä kätkivät huonosti suunnitellut esineet, eivätkä tuoneet esiin hyvää muotoilua.

Bauhausin esittämä ratkaisu oli järkiperäistäminen. Pyrittiin suunnittelemaan rakennuksia ja esineitä, jotka sopivat massatuotantoon ja joiden ornamentteja välttävä virtaviivaisuus myös ilmaisi niiden tekotapaa.[7]

Persona eli naamio. Jugend-koriste Riiassa.

Ihmiskunnan alusta asti kaikki yhteiskunnat ja kulttuurit ovat tuottaneet jonkinlaisia ornamentteja. Ornamentin kriisi alkoi teollisesta kumouksesta 1800-luvun lopulla ja kärjistyi itävaltalaisen arkkitehdin Adolf Loosin esseen otsikossa vuonna 1908 ”Ornamentti ja rikos”. Modernissa arkkitehtuurissa ja muotoilussa ornamentiikka ja ornamentti laitettiin syrjään. Ornamentti alkoi tehdä paluuta, kun 1970-luvulla ylellisyysesineiden käsityömäinen tuotanto elpyi.[8]

Adolf Loosin ratkaisu ornamentin ongelmaan oli esimerkiksi kiven ornamentaalisten ominaisuuksien käyttö perinteisten ornamenttien sijaan, jota hän käytti Looshausin alaosissa. Tätä ominaisuutta käytettiin jo ennen ornamentin kriisiä, muun muassa neljännellä vuosituhannella eaa. Egyptissä. Materiaalien, kuten kiven tai puun hienovaraisten pintarakenteiden käytöstä tuli uusi, ornamentin kieltäneen modernismin ornamentti.[9] Monet tulkitsevat nykyajan ornamenteiksi myös erilaiset vinjetit ja esimerkiksi puhtaasti sommittelua ja visuaalista vaikutusta varten tehdyt palkit, rimat ja elementit rakennusten julkisivuissa. Ornamenttia tutkinut Kaisa Simanainen toteaa rakennuksen julkisivusta, että se voidaan haluttaessa mieltää rakennuksen ihona, jonka läpi rakennuksen toiminta ja rakenne eivät ole luettavissa.[10]

Ornamentti tänään

Tietokoneella tehty tesselaatio.

Tietokoneiden avulla pystytään tutkimaan ornamenttien historiallisia lähteitä tarkemmin kuin aikaisemmin. Nykytekniikalla ornamenttien luominen on helppoa ja tehokasta, mutta niitä ei kuitenkaan paljon käytetä. Esimerkiksi arkkitehtuurissa ornamentteja saisi tietokoneavusteisesti helposti lisättyä julkisivujen koristeluun.[10]

Suomalaisen kuvataiteilija Jan-Erik Anderssonin Life on a Leaf – a total work of art väitöskirjaan kuuluu lehden pohjamuotoon perustuva omakotitalo. Taiteilija puolustaa ja toteuttaa ornamentin käyttöä arkkitehtuurin ja arjen mielikuvitusta tuottavana osana.[11]

• Groteski, ornamentti jossa esiintyy symmetrisesti ihmishahmoja, eläimiä, köynnöksiä, kukkia ja arkkitehtonisia elementtejä.
• Meanderi, suorakulmaisesti etenevä, spiraalia muistuttava, nauhamainen viivaornamenttikuvio.
• Tesselaatio, mosaiikkia muistuttava, kuviot yhdessä oleva geometrinen ornamentti.
• Tile, tiilien tai kaakelin tapaan lomitettu kuvio.

• 
  Astia Kellopikarikulttuurin ajalta.
• 
  Friisi
• 
  Arabeski
• 
  Kasviornamentti
• 
  Ruusuke eli rosetti.
• 
  Juokseva koira.
• 
  Akantein koristeltu korinttilaisen pylvään kapiteeli.
• 
  Kyma eli lehtisauva.
• 
  Lesboslainen kyma.
• 
  Munasauva (engl. Egg and dart).
• 
  Kreikkalainen avain on suosittu meanderi.
• 
  Arabialaista maalaustaidetta noin vuodelta 1180.
• 
  Kelttiläinen kolmoisspiraali.
• 
  Graafinen ornamentti Bodoni.
• 
  Typografinen ornamentti Alduksen lehti.
• 
  Tesselaatiokuvioita Otfollahin moskeijassa.
• 
  Virkattua pöytäliinaa.

• Symmetria
• Joonialainen pylväsjärjestelmä
• Doorilainen pylväsjärjestelmä
• Korinttilainen pylväsjärjestelmä
• Labyrintti

• Ahrenberg Jac, Fennia illustrata; Finsk ornamentik. Suomalainen ornamentiiki. Ornrmentation Finlandaise I-VIIII, G. W. Edlund´s Förlag, Helsingfors 1878.
• Carolus Lindberg, Koristetaide, WSOY 1927.

• Kaisa Simanainen, Ornamenteista ja niiden historiasta.
• Jan-Erik Andersson, Ornamentti – Fantasian valtakunta (Nuori Voima 6/04). Cv/Writings, www.anderssonart.com.
• Owen Jones, The Grammar of Ornament, London 1910 Digital Library for the Decorative Arts and Material Culture