Orijärven kaivos

Orijärven kaivos oli vuosina 1758–1958 Kiskon pitäjässä Varsinais-Suomessa toiminut suomalainen kuparikaivos. Kaivoksen malmin kuparipitoisuus oli parhaimmillaan jopa 3 % ja keskimäärin louhittu malmi sisälsi 1,5 % lyijyä, 4,5 % sinkkiä ja 1,0 % kuparia. Orijärven kaivoksesta louhittiin sen 200-vuotisen historian aikana noin 1,352 miljoonaa tonnia malmia.

Kuva entiseltä kaivosalueelta.

Kaivoksen historia alkoi 1757 kun Orijärven ratsutilan omistanut Johan Isaksson (Juhana Iisakinpoika) löysi mailtaan kupariesiintymän. Kaivostoiminta alkoi jo seuraavana vuonna vuorivouti J. A. Liljeqvistin johdolla. Kaivoksen pääomistajaksi tuli 1764 Kosken, Fiskarsin ja Antskogin ruukit omistanut Robert Finlay. Finlayn ruukit ja Orijärven kaivos siirtyivät sitten vuonna 1783 tukholmalaisen tukkukauppias Bengt Magnus Björkmanin haltuun. Pääkaivoksen muodosti 1700-luvun lopulla Isokaivos eli Vanha kaivos, muita kaivoksia olivat Keskikaivos (1774), Länsikaivos (1779) ja Oikokujankaivos (1787). Björkmanin aikana rakenenttiin myös kaivoksen rokokoo-tyylinen päärakennus.

Kaivoksesta louhittu malmi kuljetettiin aluksi Ruotsiin jalostettavaksi mutta Björkmanin aikana rakennettiin Perniön Koskelle ja Karjalohjan Kärkelään kuparisulatot, Antskogiin survin- ja rikastuslaitos sekä kasarrus- ja vasaralaitos Fiskarsiin. Tämä jalostusketju tuotti raakakuparia Orijärven malmista. Kuparin kuljetusta varten rakennettiin Suomen ensimmäiset sulkukanavat Antskogiin ja Koskelle vuosina 1824 ja 1826.

Björkman myi Suomessa omistamansa ruukit ja Orijärven kaivokset 1815 pojalleen Ludvigille joka asettui asumaan Fiskarsiin. Kuparin hinnan voimakas lasku pakotti Ludvig Björkman myymään laitokset 1822 turkulaiselle asessori John Jacob von Julinille. John Jacob von Julin omisti kaivoksen kuolemaansa saakka 1853. Hänen jälkeensä se oli perikunnan hallussa kunnes se siirtyi perinnönjaossa 1866 Emil von Julinille yhdessä Fiskarsin, Antskogin ja Kärkelän ruukkien kanssa.

Emil von Julinin tehtyä vararikon 1875 hänen omaisuutensa oli tehtailija Albert von Julinin johtaman väliaikaishallinnon hoidettavana vuoteen 1883 saakka jolloin ruukit ja kaivokset siirtyivät vastaperustetulle Fiskars Ab -yhtiölle.

Fiskars Ab omisti Orijärven kaivoksen vuoteen 1906 saakka jolloin kaivos myytiin The Finnish-American Mining Company -nimiselle yritykselle. Tämä yhtiö teki konkurssin 1912 ja vuonna 1915 kaivos myytiin huutokaupassa Oy Vuorikaivos-yhtiölle. Vuonna 1918 kaivoksen omistajaksi tuli Orijärvi Gruvaktiebolag jonka osake-enemmistö oli aluksi tukholmalaisella Centralgruppens Emissionsaktiebolagetilla ja vuodesta 1928 Falunissa toimineella AB Zinkgruvor yhtiöllä. Vuonna 1945 kaivos siirtyi Outokumpu Oy:n omistukseen ja tässä vaiheessa aloitettiin myös lyijyn ja sinkin talteenotto malmista.

Malmin louhinta jatkui miltei keskeytyksettä vuoteen 1870 saakka mutta sen jälkeen kaivos on malmivarojen ehtymisen takia lähestulkoon seisahduksissa aina vuoteen 1931 saakka. Kaivoksen viimeinen teollinen toimintavaihe ajoittui vuosiin 1929–1955. Tämän vaiheen aikana kaivoksesta louhittiin uutta malmia sekä käsiteltiin vanhaa hylkykiveä yhteensä 715 642 tonnia. Kiviaineksen kuparipitoisuus oli tällöin enää 0,84 %.

Museovirasto määritteli vuonna 2009 Orijärven kaivosyhdyskunnan yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä kulttuuriympäristöistä.[1]