Optio
Optio arvopaperina on johdannaissopimus, jossa option myyjä eli asettaja antaa sitovan lupauksen kaupan tekemisestä jollakin kohde-etuudella sovittuna hetkenä tai ajanjaksona tulevaisuudessa tiettyyn hintaan.[1] Option ostaja eli haltija voi puolestaan vapaasti päättää, toteutetaanko option ehtojen mukainen transaktio. Optiosopimuksen haltijalla on siis oikeus, mutta ei velvollisuutta, suorittaa sovittu transaktio.[1] Optiosopimus on siis yksipuolinen oikeus. Optio on yksi johdannaisen muoto ja sen kohde-etuutena voi olla esimerkiksi jokin osake, raaka-aine tai valuutta. Reaalioptio puolestaan on mikä tahansa investointipäätös, joka pidetään avoimena siten, että se voidaan joko valita tai olla valitsematta tulevana ajankohtana.
Historiallinen tausta
Ensimmäisten optiosopimusten käyttäjinä pidetään yleisesti Antiikin kreikkalaisia maanviljelijöitä, jotka pyrkivät aikanaan suojaamaan niillä oliivisatonsa mahdollisen kuivuuden tai tulvien aiheuttamilta taloudellisilta menetyksiltä.[2] He ymmärsivät, että sadonkorjuusta saatava tuotto riippui suuresti säästä, joten he päättivät "vakuuttaa itsensä" optioilla kompensoidakseen mahdollista rahallista menetystä. Oman taloudellisen positionsa suojaamiseen pyrkivät maanviljelijät eivät kuitenkaan olleet ainoita optioista kiinnostuneita markkinoilla, sillä pian näillä johdannaissopimuksilla alettiinkin käydä suojaamisen lisäksi myös täysin spekulatiivista kauppaa "uhkapelaajien" lyödessä vetoa tulevan oliivisadon suuruudesta maanviljelijöiden kanssa. Näillä spekuloijilla harvemmin oli omaa oliivisatoa omistuksessa, mutta he halusivat lyödä vetoa optiosopimuksilla kohde-etuuden tulevasta hinnankehityksestä. [2] Nykymuotoisten vakioitujen optiosopimusten kaupankäynti alkoi yhdysvaltalaisessa Chicago Board Options Exchange:ssä (CBOE) vuonna 1973.[3] Vaikka optioilla oltiinkin käyty kauppaa jo tätä aiemmin, CBOE onnistui luomaan puitteet järjestäytyneelle rahoitusinstrumenttien kaupankäynnille tarkoin yksilöidyillä sopimusehdoilla.[3] Etenkin akateemiset edistysaskeleet eurooppalaisten optiosopimusten hinnan määrittelyssä tutkijoiden Fischer Black ja Myron Scholes (1972, 1973)[4][5] sekä Robert Mertonin (1973)[6] toimesta edesauttoivat suuresti optiokaupankäynnin räjähdysmäisessä kasvussa (ks. Black–Scholes-malli).
Optiotyypit ja sopimuksen osapuolet
Optioita voidaan yleisesti ottaen jakaa sekä sopimuksen toteuttamisajankohdan mukaan, että sen mukaan saako optiosopimuksen haltija oikeuden ostaa vai myydä. Osto-optio antaa haltijalleen eli ostajalleen oikeuden, mutta ei velvollisuutta, ostaa ennalta sovittu kohde-etuus ennakkoon sovittuna päivänä (toteutuspäivä) ennalta sovittuun hintaan (toteutushinta).[7] Osto-option asettajalla eli myyjällä sen sijaan on velvollisuus myydä kohde-etuus sopimuksen ostajalle sovittuna päivänä sovittuun hintaan, mikäli osto-option ostaja näin vaatii. Myyntioptio sen sijaan antaa haltijalleen eli ostajalle oikeuden, mutta ei velvollisuutta, myydä ennalta sovittu kohde-etuus toteutuspäivänä toteutushintaan.[1] Myyntioption asettajalla eli myyjällä puolestaan on velvollisuus ostaa kohde-etuus option toteutuspäivänä toteutushintaan, mikäli myyntioption ostaja näin vaatii.[7] Taulukko 1 esittelee tarkemmin optiosopimusten peruspositiot nelikentässä: 1) ostettu osto-optio, 2) myyty osto-optio, 3) ostettu myyntioptio ja 4) myyty myyntioptio.
Taulukko 1. Tarkempi erittely optioiden perustyypeistä ja kaupan osapuolista.[1]
| Haltija (ostaja) | Asettaja (myyjä) | |
|---|---|---|
| Osto-optio
(Call Option) |
Oikeus ostaa
(Long Call) |
Velvollisuus myydä
(Short Call) |
| Myyntioptio
(Put Option) |
Oikeus myydä
(Long Put) |
Velvollisuus ostaa
(Short Put) |
Esimerkki
Jos henkilölle annetaan esimerkiksi optio-oikeus merkitä (ostaa) yrityksen osakkeita 1000 kappaletta hintaan 15 €/kappale ja optio-oikeuden käyttämishetkellä osakkeen kurssi (osakkeen hinta pörssissä) on 17 €, saa optio-oikeuden haltija 1000 x (17–15) euron = 2000 euron edun (myydessään pörssihintaa halvemmalla ostamansa osakkeet pörssihintaan hän saa voittoa 2000 €). Jos osakkeen kurssi on merkintäajan päättyessä alle 15 €, päättyy optio-oikeuden "elämä" arvottomana. Tässä tilanteessa optio-oikeuden haltija ei voita eikä häviä, muuta kuin optiosta maksamansa hinnan, koska hänen ei ole pakko ostaa kohde-etuutena olevia osakkeita itselleen tappiolla.
Optiolla voidaan tarkoittaa mm. osakeyhtiölain 4 luvussa määriteltyjä optio-oikeuksia. Optio-oikeus on mahdollisuus merkitä yhtiön osakkeita johonkin määrättyyn merkintähintaan (mahdollisuus ostaa osakkeita halvemmalla kuin osakkeiden hinta pörssissä).selvennä
Optioita käytetään joko spekulatiivisesti (ilman alla olevaa kohde-etuutta) tai oman position suojaamiseen, eli karkeasti sanottuna uhkapeliin markkinoiden suuntaa arvaten tai suojelemaan omaa olemassa olevaa sijoitusta. Spekulatiivinen optioiden käyttö on huomattavasti laajempaa kuin derivatiivien käyttö sijoitusten suojaamiseen. Suojaamisessa ajatuksena on varmistaa oman sijoituksen arvon säilyminen tilanteessa, jossa sijoituksen markkinahinta putoaa voimakkaasti.
Optioita käytetään usein yritysjohdon ja avainhenkilöiden kannustimena. Optioiden käytöllä pyritään siihen, että optioita saaneet yhtiön työntekijät pyrkisivät kasvattamaan yhtiön osakekurssia, eivätkä suuntaisi päähuomiota johonkin muuhun tavoitteeseen. Kun yhtiön osakekurssi nousee, yhtiön omistajat vaurastuvat. Ajatuksena siis on, että johdon ja omistajien edut olisivat yhteneväisiä. Johdon optiojärjestelmissä käytetyt optiot ovat usein maturiteetiltaan pitkäaikaisia ja näin olleen ne oikeastaan ovatkin warrantteja (eli pitkän maturiteetin optioita).
Tällaisista niin sanotuista henkilökuntaoptioista saatavat optiotulot ovat Suomessa saajalleen ansiotuloa, josta maksetaan palkkaveron mukaisesti veroa. Sen sijaan yleisen kaupankäynnin kohteena olevista pörssinoteeratuista optioista ja warranteista saadut luovutusvoitot verotetaan normaalin pääomatuloveron (30 prosenttia) mukaisesti.
Kun optio-sopimusten arvon määrityksen logiikkaa käytetään muiden kuin rahoitusmaailman optiosopimusten arvon määrittämiseen, eli siis tavallisten investointien arvon määrittelyssä, kutsutaan toimintaa reaalioptiolaskennaksi. Reaalioptioita ovat kaikenlaiset mahdollisuudet, jotka yritys voi, mutta ei ole pakko toteuttaa – esimerkiksi investointien tekeminen. Suomessa reaalioptioista on kiinnostunut mm. Suomen Reaalioptioyhdistys ry.
Katso myös
Lähteet
- Jussi Nikkinen, Timo Rothovius & Petri Sahlström: Arvopaperisijoittaminen, s. 179–211. WSOY, 2008. ISBN 951-0-26627-2.
- Vesa Puttonen ja Erik Valtonen: Johdannaismarkkinat, s. 1–284. Porvoo: WSOY, 1996.
- John C. Hull: Options, Futures, and other Derivatives (Global Edition), s. 2–4, 194–250. Pearson Education Limited, 2009. ISBN 978-0-273-75907-2.
- Fischer Black & Myron Scholes: The Valuation of Option Contracts and a Test of Market Efficiency. The Journal of Finance, 1972, nro 2, s. 399–417. doi:10.2307/2978484. Artikkelin verkkoversio.
- Fischer Black & Myron Scholes: The Pricing of Options and Corporate Liabilities. Journal of Political Economy, 1973, nro 3, s. 637–654. doi:10.1086/260062. ISSN 0022-3808. Artikkelin verkkoversio.
- Robert C. Merton: Theory of Rational Option Pricing. The Bell Journal of Economics and Management Science, 1973, nro 1, s. 141–183. doi:10.2307/3003143. Artikkelin verkkoversio.
- Timo Rothovius, Jussi Nikkinen, Jukka Sihvonen ja Antti Klemola: Johdannaisten hyödyntäminen energiayhtiön liiketoiminnassa. Vaasan yliopiston julkaisuja. Selvityksiä ja raportteja 193, 2013. Vaasan yliopisto. ISSN 2323–6833. Artikkelin verkkoversio.
Aiheesta muualla
- Suomen Reaalioptioyhdistys ry: http://www.realoption.org (Arkistoitu – Internet Archive)