Operaatio Lam Son 719

Hồ Chí Minhin huoltotie.

Kenraali Creighton Abrams suunnitteli vuoden 1971 alussa operaation Hồ Chí Minhin huoltotietä pitkin Pohjois-Vietnamista Etelä-Vietnamiin kulkevien täydennysten katkaisemiseksi. Yhdysvallat oli alkanut vähentää joukkojaan Vietnamissa presidentti Richard Nixonin kaudella, ja sekä Yhdysvallat että presidentti Nguyễn Văn Thiệun johtama Etelä-Vietnam halusivat todistaa Vietnamin tasavallan armeijan kykenevän pitämään puolensa myös itsenäisesti.[1] Sotilaallisen vastuun siirtämistä Etelä-Vietnamille kutsuttiin vietnamisaatioksi. Operaatio Lam Son 719:lla oli kaksi pääasiallista tavoitetta. Ensimmäinen tavoite oli Laosin puolella noin neljänkymmenen kilometrin päässä Khe Sanhista sijainneen Tcheponen kaupungin valtaus.[2] Aikanaan vilkas torikaupunki oli tuhoutunut tyystin amerikkalaisten ilmapommituksissa, mutta kommunisteille se oli edelleen tärkeä huoltoliikenteen solmukohta. Kaupungin läpi kulki joka yö 40–60 ajoneuvon huoltokolonnia.[1] Toinen tavoite oli katkaista Laosin itäosien läpi kulkeva Hồ Chí Minhin huoltotie.[2]

Yhdysvaltain kongressi oli 29. joulukuuta 1970 vienyt läpi niin sanotun Cooper–Church-lisäyksen, jonka mukaan Yhdysvallat ei saanut käyttää maavoimiaan Laosin alueella.[2] Lisäyksen tarkoituksena oli estää presidenttiä laajentamasta Vietnamin sotaa Kambodžaan tehdyn hyökkäyksen jälkeen vuonna 1970. Vietnamilaisten tukena ei siksi ollut amerikkalaisia neuvonantajia tai tiedustelijoita.[1] Yhdysvaltain joukot antoivat kuitenkin huomattavaa logistista apua tukikohdistaan Etelä-Vietnamista. Etelä-Vietnamin joukkoja saatettiin myös tukea tykistöllä ja ilmavoimilla.[2]

Bell AH-1 Cobra -helikoptereja Laosissa vuonna 1971.

Tulitukikohta Lolo kukistuu.

Operaatio Lam Son 719 alkoi 8. helmikuuta 1971. Siihen osallistui 15 000 Vietnamin tasavallan armeijan sotilasta, jotka etenivät Vietnamin rajalta länteen kohti Tcheponea. Amerikkalaisen mallin mukaisesti etelävietnamilaiset rakennuttivat reittinsä varrelle tulitukikohtia, jonne sijoitettiin 105 ja 155 mm haupitseja tykistötukea varten. Tukikohdista saattoi myös partioida ympäröivää maaseutua. Hyökkäys ei tullut yllätyksenä pohjoisvietnamilaisille, sillä maan politbyroo oli ennustanut hyökkäyksen jo kesällä 1970. Pohjois-Vietnamissa hyökkäykseen oli varauduttu, vaikkakin sen uskottiin alkavan jo syksyllä 1970. Yksi amerikkalaisen tiedustelun suurimmista virheistä koko Vietnamin sodan aikana oli uskomus, että Pohjois-Vietnam pystyisi siirtämään Lam Son 719:n operaatioalueelle vain yhden divisioonan kuukaudessa. Todellisuudessa kahden viikon sisällä Etelä-Vietnamin armeijaa vastassa oli viisi Pohjois-Vietnamin divisioonaa. Kuuluisa vakooja ja Time-lehden journalisti Phạm Xuân Ẩn oli varoittanut pohjoista hyökkäyksen alkamisesta etukäteen, mutta varoituksen merkityksestä taistelun lopputulokselle ei ole tarkkaa tietoa.[2]

Operaation kolmannella viikolla Vietnamin tasavallan armeijan hyökkäys oli pysähtynyt A Luoin tulitukikohdan luona noin 20 kilometrin päässä Etelä-Vietnamin rajasta Laosin puolella. Joukot olivat edenneet pitkin tie yhdeksää, joka oli tukkiutunut panssariajoneuvoista. Muut joukot olivat jääneet loukkuun tulitukikohtiinsa, joita vastaan pohjoisen joukot hyökkäsivät Neuvostoliitossa valmistetuilla 122 mm ja 130 mm tykeillä, joiden kantama oli etelän amerikkaisvalmisteisia tykkejä parempi kuin. Tykistökeskityksiä seurasivat kommunistien jalkaväen hyökkäykset, joiden tukena oli PT-76-panssarivaunuja ja nyt ensimmäistä kertaa myös raskaampia T-34- ja T-54-panssarivaunuja. Etelän joukkojen tulitukikohdat kukistuivat yksi toisensa jälkeen. Amerikkalaiset olivat luulleet pystyvänsä tarjoamaan tehokasta ilmatukea, jonka kuitenkin esti huono sää ja matalalla olleet pilvet. Amerikkalaisten B-52-pommikoneet saattoivat pudottaa pommejaan pilvipeitteen yläpuoleltakin, mutta niitä voitiin epätarkkuuden takia pudottaa vain useamman kilometrin päähän omista joukoista. Pohjoisten joukot säästyivät pommeilta pysymällä lähellä Etelä-Vietnamin joukkojen etulinjaa. Sään parannuttua kommunistit pystyivät puolestaan käyttää alueelle tuomiaan 23 ja 37 mm ilmatorjuntatykkejä sekä S-75-ilmatorjuntaohjuksia.[2]

Kommunistit olivat hylänneet Tcheponen 1. maaliskuuta mennessä, eikä kaupungilla ollut enää juurikaan sotilaallista merkitystä. Presidentti Thiệu määräsi kuitenkin Etelä-Vietnamin joukkoja komentaneen Hoàng Xuân Lãmin valtaamaan kaupungin sen poliittisen ja psykologisen arvon takia. Valtaus toteutettiin Yhdysvaltain helikopterien tuella. Bell AH-1 Cobra -helikopterien suojaamat Bell UH-1 Iroquois -helikopterit kuljettivat kaupunkiin kaksi Vietnamin tasavallan armeijan pataljoonaa, joita seurasi myöhemmin maata pitkin toiset kaksi pataljoonaa.[2] Thiệu saattoi näin pitää operaation tavoitteita saavutettuina ja määräsi Lãmin joukot vetäytymään Laosista.[1] Vetäytyminen Laosista osoittautui operaation vaikeimmaksi vaiheeksi. Kenraali Lê Trọng Tấnin johtamat[2] 40 000[1]–60 000[2] pohjoisvietnamilaista hyökkäsivät vetäytyviä joukkoja vastaan. Vetäytyminen muuttui pian sekasorroksi.[1] Operaatioon osallistuneista vain noin puolet selviytyi takaisin Etelä-Vietnamiin operaation päättyessä 24 maaliskuuta.[2]

Etelä-Vietnamin armeija oli menettänyt noin 5 000 miestä kaatuneina ja haavoittuneina, minkä lisäksi yli 2 500 oli kadonnut. Amerikkalaiset menettivät operaation aikana 253 sotilasta kaatuneina ja 1 149 haavoittuneina. Etelä-Vietnamin armeijan aliupseeristo kärsi erityisen raskaita tappioita. Operaatioon Laosissa ei osallistunut amerikkalaisten maajoukkoja, mutta esimerkiksi 15. maaliskuuta kommunistien vastahyökkäys oli ulottunut Etelä-Vietnamin puolelle Khe Sanhiin. Yhdysvaltain ilmavoimien menetti vähintään 108 helikopteria ja seitsemän lentokonetta.[2]

Taistelun lopputuloksesta huolimatta se julistettiin virallisesti voitoksi. Richard Nixon piti 7. huhtikuuta 1971 televisioidun puheen, jossa hän julisti vietnamisaation onnistuneeksi ja kutsui operaatiota ”suurimmaksi onnistumiseksi koskaan”.[2] Samalla Nixon ilmoitti vetävänsä 100 000 amerikkalaissotilasta Vietnamista. Radio Hanoi kutsui puolestaan operaatiota Nixonin ja tämän kumppanien ”suurimmaksi tappioksi koskaan”. Huoltoliikenne Hồ Chí Minhin huoltotietä pitkin oli katkennut vain hetkeksi, ja sen laajentamista oli jo alettu suunnitella.[1]