Onttolan rautatieasema

Onttolan rautatieasema (lyh. Ont) on rautatieliikennepaikka Suomen rataverkolla rataosalla Pieksämäki–Joensuu. Liikennepaikka sijaitsee Joensuussa noin seitsemän kilometrin päässä Joensuun rautatieasemalta. Vaikka asema sijaitsee Joensuun puolella, Onttolan alue on varsinaisesti Kontiolahden kunnan puolella.

Onttola
Perustiedot
Lyhenne Ont
Rataosa Pieksämäki–Joensuu
Sijainti 62°38′12″N, 029°41′47″E
Kunta Joensuu
Etäisyydet Pieksämäki
Liikenne
Tavaraliikenne öljyliikennettä säiliövaunuilla
Asemarakennus
Suunnittelija Thure Hellström
Materiaali puu
Valmistunut 1920-luku
Purettu asemarakennus purettu 1999 ja siirretty Nurmekseen
Ratapiha
Raiteisto pääraide,
kuormausraiteita

Historia

Alkuperäinen hirsirunkoinen Onttolan asemarakennus on rakennettu rautatiehallituksen arkkitehti Thure Hellströmin tyyppipiirustusten mukaan 1920-luvulla. Vastaavia pysäkkirakennuksia rakennettiin kaikkiaan yhdeksälletoista paikkakunnalle rataosille Joensuu–Varkaus sekä Oulu–Kontiomäki.

Onttolan asemalla oli aikanaan vilkas tavara- ja henkilöliikenne läheisen rajavartioston kasarmialueen vuoksi. Onttolan asema muutettiin miehittämättömäksi toukokuussa 1976. Nykyisin Onttolan liikennepaikan vakituinen käyttäjä on Teboilin öljy- ja kaasuvarastot.

Alkuperäinen asemarakennus purettiin kesällä 1999 ja sen hirsirunko siirrettiin Nurmekseen, jossa se kunnostettiin lomakylä LomaSirmakan vastaanoton toimitilaksi. Asema vihittiin uuteen käyttöönsä kesäkuussa 2005.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.