Ontologia

Ontologia (kreikan sanoista ὄν, ὄντος ’oleminen’ ja -λογία ’oppi’) on olevaisen perimmäistä olemusta tutkiva filosofian osa.[1]

Ontologia luetaan usein metafysiikan osa-alueeksi niin sanottuna yleisenä metafysiikkana.[2][3] Se tutkii olemisen ja olemassaolon käsitteitä ja olevaisen perimmäistä laatua,[4] kuten sitä, mitä tyyppiä olevia asioita on olemassa ja minkälaisia suhteita niiden välillä on. Tällaisena metafysiikan on perinteisesti sanottu olevan tutkimusta olevasta itsenään, ei olevasta sellaisena kuin se ilmenee.[2]

Yleistä

Ontologia voidaan jakaa neljään osaan: (1) sen tutkimiseen, mitä on olemassa, (2) sen tutkimiseen, minkälaisia käsityksiä olevaisesta on, (3) sen tutkimiseen, minkälaisia kaikkein yleisluontoisimpia ominaisuuksia ja suhteita olevaisella on, sekä (4) niin sanotun metaontologian eli ontologian päämäärien ja menetelmien sekä ontologisten kysymysten luonteen tutkimiseen. Ontologian ja muun metafysiikan rajanveto on usein vaikeaa.[5]

Termiä ontologia käytetään, paitsi filosofian osa-alueen nimenä, myös puhuttaessa jonkin tietyn metafyysisen järjestelmän tai tieteellisen teorian olettamasta olioiden joukosta. Tyypillisesti tällainen ontologia muodostaa hierarkkisen rakenteen, jossa oleva tai entiteetti ovat kaikkein ylimmällä tasolla, ja joka sisältää kaiken muun olemassa olevan. Tyypillisiä seuraavan tason luokitteluja ovat universaalit ja partikulaarit, sekä abstraktit ja konkreettiset oliot. Universaalien jaotteluja ovat edelleen muun muassa ominaisuudet ja suhteet.[6] Ontologiset teoriat pyrkivät usein selittämään, mitkä sanat viittaavat todellisiin olemassa oleviin entiteetteihin ja miten, mitkä eivät, ja mitä olemassaolon luokkia tästä seuraa. Kun tätä menetelmää sovelletaan esimerkiksi sellaisiin käsitteisiin kuin ”elektroni”, ”energia”, ”aika”, ”totuus”, ”kausaliteetti”, ”mieli” ja ”Jumala”, ontologia muodostuu keskeiseksi monien filosofian osa-alueiden perusteiden selventämisessä. Myös luonnontieteelliset teoriat olettavat tyypillisesti jonkinlaisen ontologisen järjestelmän, eivätkä nämä perustu aina puhtaasti empiirisiin havaintoihin: esimerkkinä toimivat kvanttimekaniikan teorioissa esiintyvät entiteetit.[6]

Jotkut filosofit, erityisesti platonilaiset, ovat ajatelleet, että kaikki käsitteet viittaavat todellisiin olioihin (ideaoppi, ominaisuus-olemassolokäsitys eli käsiterealismi). Toiset filosofit taas ovat katsoneet, että jotkin käsitteet eivät viittaa sinänsä todellisiin asioihin vaan ne ovat enemmänkin vain viittauksia asioiden tai tapahtumien kokonaisuuksiin. Tällöin esimerkiksi sana ”mieli” viittaisi mielen varsinaisen olemassaolon sijasta joukkoon henkilön kokemia mielellisiä tapahtumia, ”yhteiskunta” viittaisi joukkoon yhteen kuuluvia henkilöitä, ja ”geometria” viittaisi joukkoon tietynlaisia älyllisiä toimintoja (olio-olemassaolokäsitys eli nominalismi).[7]

Ontologialla on hyvin läheiset suhteet tietoteoriaan, koska todellisuutta koskevat väitteet perustuvat käsityksiin tiedon hankkimisen mahdollisuudesta ja päinvastoin.[8] Eräs ontologinen ongelma onkin, kuinka olemassaoloa koskeviin kysymyksiin hankitaan vastaus. Ontologia on osin päällekkäistä myös logiikan kanssa; tällöin eräs keskeinen kysymys on, millaisen ontologian olemassaoloon loogiset lauseet sitoutuvat.[5]

Historia
Katso myös: Metafysiikan historia

Ontologia sai alkunsa antiikin kreikkalaisessa esisokraattisessa filosofiassa. Olemassaolon, pysyvyyden ja muutoksen ongelmat askarruttivat erityisesti Parmenidesta ja Herakleitosta. Parmenides liitetään ajatukseen, jonka mukaan olemassaolo tuli todistaa ja ei-oleminen kieltää ja sitä tuli välttää. Hän sanoi: ἔστι γὰρ εἶναι, μηδὲν δ΄ οὐκ ἔστιν (esti gar einai, mēden d' ouk estin) — ”olemista näet on, ja ei-mitään ei ole”.[9] Parmenides kielsi, että kaikkeudessa tapahtuisi mitään muutosta.[10] Herakleitos taas oli täsmälleen päinvastaista mieltä pitämällä jatkuvaa muutosta todellisuuden perimmäisenä piirteenä.[11]

Sokrateen jälkeen ontologia oli hyvin keskeisellä sijalla Platonin ja Aristoteleen filosofioissa. Platon käsitteli olevaan liittyviä kysymyksiä erityisesti dialogissa Sofisti, mutta hänen ideaoppiinsa kuuluva ikuisten ideoiden ontologinen järjestelmänsä ja dualistinen kahden tason mallinsa ovat kaikkien hänen dialogiensa taustalla. Aristoteleella metafysiikka oli tiedettä ”olevasta olevana”, eli olevasta siinä määrin kuin se on olevaa, tai olevista siinä määrin kuin ne ovat olemassa. Keskeisellä sijalla oli olevan peruskategorioiden määritteleminen, sekä sen määritteleminen, millä tavalla kuhunkin kategoriaan kuluvien asioiden voi sanoa olevan olemassa. Hän katsoi maailman muodostuvan yksilöolioista eli partikulaareista, jotka koostuivat materiasta ja universaalista muodosta.[8]

Antiikin aikaista materialismia edustivat muun muassa atomistit, epikurolaiset ja stoalaiset.[12][13] Ontologisia kysymyksiä on pohdittu myös Intian ja Kiinan muinaisissa sivilisaatioissa, joissakin tapauksissa jopa ennen kreikkalaisia ajattelijoita, jotka yleensä liitetään ontologian syntyyn.

Vaikkakin termin ontologia alkuperä on kreikan kielessä, sana itsessään tunnetaan ensimmäisiä kertoja latinankielisessä muodossa ontologia Jacob Lorhardin (Lorhardus) teoksesta Ogdoas Scholastica vuodelta 1606[14] sekä Rudolf Gocleniuksen (Göckel) teoksesta Lexicon philosophicum vuodelta 1613.[15]

George Berkeley katsoi subjektiivisessa idealismissaan, että aineelliset oliot olivat vain joukko ideoita. Oliot olivat kyllä olemassa, mutta vain mielessä.[16] Idealismi vaikutti erityisesti 1800-luvulla saksalaisessa idealismissa. Uuden ajan materialismia ovat puolestaan edustaneet muun muassa Thomas Hobbes, Pierre Gassendi, Ludwig Feuerbach, Ludwig Büchner sekä dialektiset materialistit kuten Karl Marx.lähde?

Martin Heidegger kiinnostui jo nuorena Aristoteleen ontologiasta ja sen olevaa olevana koskevasta peruskysymyksestä. Myöhemmin hänen hermeneuttinen projektinsa syvenikin koskemaan ontologian perusteita ylipäätään; hän katsoi, että traditiossa unohtuneen elämän ajallisuuden tarkastelu tarjosi mahdollisuuden asettaa uudelleen jo antiikissa lukkoonlyöty kysymys olemisen mielestä (Sinn des Seins), so. todellisuuden mielekkäästä jäsentymisestä todelliseksi. Näin syntyi fundamentaaliontologia, tutkimus, jonka kohteena on perinteisen ontologian ajattelematta jäänyt ajallinen perusta. Heidegger käsitteli tätä erityisesti pääteoksessaan Oleminen ja aika (1927).[17]

Edmund Husserl vastusti Heideggerin fundamentaaliontologiaa, koska katsoi sen sekoittavan ontologisen ja eksistentiaalisen olemassaolon. Hänen mukaansa Heideggerin ontologialle keskeisessä Daseinissa ei ollut kysymyksessä sen enempää ontologia kuin fenomenologiakaan, vaan pelkkä abstrakti antropologia.lähde?

W. V. O Quine katsoi, että tiede oli paras keino saada selville, mitä on olemassa. Ontologian määritteli näin kulloinkin vallitseva tieteellinen teoria.[16] Hän pelkisti olemassaolon määrittelemällä sen ”sidotun muuttujan arvona olemiseksi”[18] – teoria sitoutui siis vain niiden asioiden olemassaoloon, jotka se tarvitsi predikaattikalkyylissä esitettyyn muotoiluunsa.[16]

Ontologisia kysymyksiä

Ontologisia kysymyksiä ovat muun muassa seuraavat:

  • Mitä on olemassaolo?[16]
  • Mitä on olemassa?[16]
  • Miksi jotain on olemassa, sen sijaan että ei olisi mitään?[16]
  • Onko universaaleja, partikulaareja, lukuja, Jumalaa tms. olemassa?[5]
  • Mitä yleisiä ominaisuuksia olemassa olevilla asioilla on?[5]
  • Kuinka olemassa olevat asiat liittyvät muihin olemassa oleviin asioihin, toisin sanoen mitä yleisiä suhteita asioiden välillä on?[5]
  • Mikä on universaalien suhde niihin partikulaarien, joilla ne ovat?[5]

Ontologisia näkökulmia

Mitä todellisuus on?

Onko todellisuus olemassa?lähde?

  • Realismi: todellisuus on olemassa tajunnasta riippumatta. (Realismi-sanan merkitys on vaihdellut; sitä on käytetty esimerkiksi joskus materialismin, joskus idealismin merkityksessä.)
  • Subjektivismi: todellisuuden olemassaolo riippuu tajunnasta.

Riippuuko todellisuus meistä, vai onko se itsenäinen?lähde?

Kuinka monta todellisuuden perustaa on olemassa?lähde?

  • Monismi: yksi (kreikan sanasta monos).
  • Dualismi: kaksi (kaksijakoinen todellisuuskäsitys).[19]
  • Pluralismi: useita (monijakoinen todellisuuskäsitys).

Onko kaikki lainalaista vai sattumanvaraista?

Ontologian käsitteitä

Eräitä muita ontologian keskeisiä käsitteitä ovat:[21]

Ontologia eri aloilla

Teologia

Ontologia tulee keskeiselle sijalle teologiassa esimerkiksi jumalan olemassaolosta ja ominaisuuksista keskusteltaessa. Tunnetuin ontologian sovellus tällä alalla on Anselm Canterburylaisen ontologinen jumalatodistus, joka määritteli Jumalan ”siksi jota suurempaa ei voida kuvitella”. Anselm katsoi, että jotta tämä määritelmä olisi oikein, Jumalan tuli myös olla olemassa, koska olemassa olevat asiat ovat täydellisempiä kuin sellaiset, jotka eivät ole olemassa. Ontologisia argumentteja on kritisoitu monin perustein, esimerkiksi kehämäisyydestä sekä toteamalla, että olemassaolo ei ole ominaisuus tai predikaatti.[22][16]

Yhteiskuntatieteet

Yhteiskuntatieteissä on useita ontologisia lähestymistapoja: empirismin mukaan todellisuutta voidaan havainnoida ja havaintoja voidaan arvioida suhteessa tosiasioihin; positivismissa keskitytään havaintoihin itseensä, tutkien ensisijaisesti tosiasioita koskevia väitteitä; kriittisen realismin mukaan tosiasiat ovat olemassa ja odottavat löytämistään; ja postmodernismissa katsotaan, että tosiasiat ovat muuttuvia ja saavuttamattomia, joten tutkijoiden tulisi keskittyä vain havaintoja koskeviin väittämiin.[23]

Näiden lisäksi on olemassa relationalistinen kanta, jossa ei tehdä eroa havaitsijan ja havaitun välille, vaan oleminen nähdään aina suhteissa olemisena. Tämän mukaan emme ”ole katselemassa päältä 'ulkoista todellisuutta', vaan olemme täällä maailman sisällä, keskellä sitä. Se, millaisena maailma meille itsensä ilmentää, riippuu siitä millaisia olentoja me itse olemme ja millä tapaa asetumme suhteeseen (lat. relatio) maailman olevaisten kanssa tai minkälaista toimintaa harjoittaen kohtaamme maailman.”[24]

Tunnettuja ontologeja

Katso myös

Lähteet
  • Juti, Riku: Johdatus metafysiikkaan. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-821-4.

Viitteet
  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Juti 2001, s. 13–14.
  3. Craig, Edward: Metaphysics Routledge Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 23.8.2007.
  4. Hetemäki, Ilari (toim.): Filosofian sanakirja, s. 153. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23766-3.
  5. Hofweber, Thomas: Logic and Ontology The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 5.9.2007. (englanniksi)
  6. Lowe, E. J.: Ontology. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1. (englanniksi)
  7. Määttänen, Pentti: Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin. Helsinki: Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5.
  8. Määttänen, Pentti: Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 35–56. Helsinki: Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5.
  9. Diels-Kranz (DK) 28 B 6 presocratics.daphnet.org.
  10. Palmer, John: Parmenides The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  11. Graham, Daniel W.: Heraclitus The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 4.10.2010. (englanniksi)
  12. Konstan, David: Epicurus Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 5. syyskuuta 2007.
  13. Stoicism The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 5. syyskuuta 2007.
  14. Corazzon, Raul: Jacob Lorhard (1561–1609) – Ogdoas Scholastica (1606) Ontology. A Resource Guide for Philosophers. Viitattu 4.9.2007. (englanniksi)
  15. Corazzon, Raul: Notes on the Origin of the Word Ontology Ontology. A Resource Guide for Philosophers. Viitattu 4.9.2007. (englanniksi)
  16. Craig, Edward: ”Ontology”. Teoksessa Craig, Edward (toim.): The Shorter Routledge Encyclopedia of Philosophy. London, New York: Routledge, 2005. ISBN 0-415-32495-5.
  17. Heidegger, Martin: Oleminen ja aika. (Sein und Zeit, 1927). Suomentanut Reijo Kupiainen. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-054-6.
  18. Pihlström, Sami: Willard van Orman Quine niin&näin haastattelussa Niin & näin 1/1996. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 5.9.2007.
  19. Sosa, Ernest: ”Metaphysics, problems of”, teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1. (englanniksi)
  20. Davis, Wayne A.: ”Physicalism”, teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1. (englanniksi)
  21. Juti 2001.
  22. Oppy, Graham: Ontological Arguments Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 4. syyskuuta 2007.
  23. Kuusela, Pekka & Niiranen, Vuokko (toim.): Realismin haaste sosiaalitieteissä. Kuopio: Unipress, 2006. ISBN 951-579-219-3.
  24. Karvonen, Erkki: Kohti relationaalista tietokäsitystä. Teoksessa Stachon, Kari (toim.): Näkökulmia tietoyhteiskuntaan. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-714-5.

    Kirjallisuutta
    • Niiniluoto, Ilkka: Maailma, minä ja kulttuuri: Emergentin materialismin näkökulma. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11070-5.
    • Pihlström, Sami: Kokemuksen käytännölliset ehdot: Kantilaisen filosofian uudelleenarviointia. Helsinki: Yliopistopaino, 2002. ISBN 951-570-532-0.
    • Pihlström, Sami: Tutkiiko tiede todellisuutta? Realismi ja pragmatismi nykyisessä tieteenfilosofiassa. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1997. Helsinki: Helsingin yliopiston filosofian laitos, 1997. ISBN 951-45-7773-6.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.