Putkikirves

Suomen kielessä on käytössä kaksi nimitystä: putkikirves ja onsikirves (onsikeltti). Tieteen termipankin mukaan putkikirveellä tarkoitetaan rautaisia ja onsikirveellä pronssisia kirveitä [4][5]. Molemmista kirvestyypeistä on käytössä levinneisyysalueellaan erikielisiä nimityksiä: engl. socket(ed) axe, celt, saks. tüllenbeil, tansk. dølleøkse, kelt, ruots. holkyxa ja vir. putkkirves, õõskirves.[6]

Oscar Montelius selvitti pronssikirveiden kehitysvaiheet Skandinavian pronssikaudella jo 1800-luvun puolella. Ensimmäinen reunuskirveeseen johtanut työkirveen tyyppi oli laakakirves, joka oli kuin tasapaksua kupari- tai pronssilevyä, joka oli kirveen muotoinen. Laakakirveellä oli pitkä varsi, joka työnnettiin halkaistuun puuhun ja sidottiin narulla siihen kiinni. Ratkaisu ei ollut kovin hyvä, sillä tätä kokeiltaessa puun varsi halkeaa helposti ja iskettäessä terä kääntyy lopulta vinoon. Vinoon kääntymistä ehkäistiin reunuksilla, jossa varren sivuille valettiin pienet korokkeet. Nyt puuvarsi sai reunuksista tukea eikä terä enää iskettäessä kääntynyt vinoon. Voidaankin sanoa, että reunuskirves on laakakirveen kehitysmuoto, joka ei aluksi poikkea kovinkaan paljon laakakirveestä. Ongelmaksi jäi vielä puuvarren halkeaminen. Sitä yritettiin ehkäistä valamalla varren puoliväliin olka. Olka otti vastaan iskun eikä päästänyt puuvartta liikkumaan eteenpäin. Kokeiltaessa tätä olkakirvestä, on senkin huomattu halkaisevan puuvarsia. Lopullinen ratkaisu varren halkeiluun oli putkikirves.[1][2][3][7]

Putkikirves vartettiin samalla tavalla kuin kaikki edeltävät metallikirvestyypit. Ensimmäisiin eurooppalaisiin putkikirveisiin tarvittiin suurinakin vähemmän pronssia kuin sitä edeltäviin tyyppeihin. Kehittyessään ne kuitenkin valmistettiin lyhemmiksi, ja lopulta ne olivat muodostuneet käytännössä pelkiksi teriksi ilman pitkää holkkia.[8][3]

Putkikirveen alkuhistoria on enimmäkseen hämärän peitossa. Osa tutkijoista esittää, että putkikirves keksittiin Lähi-idässä, ja toiset ehdottavat Mustanmeren rannikkoa. Ensimmäiset putkikirveet valmistettiin todennäköisesti Lähi-idässä Persian alueella 3000 eaa. jälkeen. Koska esineellä ei ole ollut vastineita kivikirveiden joukossa, putkikirves on todennäköisesti keksitty vain kerran ja sitten levinnyt muualle. Toisaalta myös keihäät vartettiin putkeen, joten periaatteelinen idea oli jo olemassa. Putkikirves valmistettiin aluksi kuparisesta laakakirveestä taivuttamalla sen sivut putkeksi ja varttamalla se sitten syntyneeseen putkeen. Pronssikirveissä tuo putki saatiin aikaan valamalla. Sumerit kehittivät putkikirveen valamalla se pronssiin. Siitä on kuva Vulturesin steelassa (ajoitetaan 2600–2350 eaa.) ja egypiläisille se esiteltiin taisteluissa Hyksoja vastaan 1700 eaa. Pohjoisessa Siperian taigan alueille pronssinkäsittelytaito levisi varhain ja siellä se levisi Jeniseiltä Skandinaviaan ulottuvan kauppaverkoston välityksellä. Kauppaverkosto tunnetaan Seima-Turbino -ilmiönä, mikä ajoitetaan 2200–1600 eaa. Alueella sijaitsivat muun muassa Abaševon-, Andronovon-, Srubnajan- ja Sintaštan kulttuurit. Seima-Turbinon alueelta tunnetaan ensimmäinen putkikirves Seiman kirveen nimellä ja sellaisenaan se levisi idästä Itämeren itärannoille ja Suomeen. Eurooppaan putkikirves löytyy valmiina ideana Karpaattien itäalueella nykyisessä Romaniassa noin 1400 eaa. ja Karpaattien länsipuolelle noin 1300 eaa. ja se näyttäisi levinneen sieltä joka puolelle Eurooppaan lyhyessä aikaa. Viime aikoina on esitetty löytöjä, jotka todistavat sen olleen käytössä jo 1600 eaa. tai varhaisemmin. Suomeen tuli putkikirveitä myös lännestä Skandinavian pronssikauden kulttuurista. Suomalaisia putkikirveitä on löydetty nelisenkymmentä, joista 25 on läntisiä malleja ja loput itäisiä. Vanhimmat Suomesta löydetyt putkikirveet ovat Monteliuksen periodilta II ja olkakirveet poistuivat putkikirveiden yleistyttyä periodilla III. Virossa kirveet on ajoitettu pronssikauden periodeille III–VI. Pitkävartiset ovat ajalta III–IV (1100–900 eaa.) ja lyhyemmät V–VI (noin 600 eaa.) [6].[1][9][3][10]

Putkikirves valettiin yleensä kaksiosaiseen muottiin, jossa kirveen kummallekin lappeelle oli oma muotinpuolikas. Kun kirves valettiin, muotinpuolikkaat sidottiin yhteen ja niiden jättämään suuaukkoon työnnettiin kiilamainen sisäosa, jossa oli putkimaiset aukot sulan pronssin valumiselle muotin sisälle. Kun metalli jähmettyi, voitiin puoliskot avata, mutta kiilamainen osa jäi kirveen sisälle. Se oli todennäköisesti kuivaa savea tai puuta, joka sitten hakattiin pois.[11]

• 
  Romaian Audin museossa esillä olevat onsikirveet
• 
  Budapestin lähellä Unkarista löytynyt putkikirves, ajoitettu 2300–2000 eaa.
• 
  Hallstatin A1 ajoittuvat keltit Zrenjaninin museossa
• 
  Baijerin Straubingista löydetty Uurnakenttäkulttuurin putkikirves
• 
  Alankomaiden Teilistä löytynyt putkikirves, ajoitettu 1000–800 eaa.
• 
  Saksan Brandenburgin museossa esitellään määkätkösta löytyneitä putkikirveitä
• 
  Kätkölöytö Bretagnen Vannesista
• 
  Kaakkois-Somersetista Britanniasta löytynyt putkikirves, ajoitettu 1000–800 eaa.
• 
  Britanniasta Herefordshiresta löytynyt 950–750 eaa. ajoitettu poikittain käytetty putkikirves
• 
  Toinen puoli kaksipuolisesta putkikirveen muotista, Britannian Suffolkista, ajoitettu 1150–800 eaa.
• 
  Valumuotti Lausitzin kulttuurin löytöalueelta
• 
  Kiinalaisen Qijia kulttuurin (2200-1600 eaa.) putkikirves

• Kurt Kippert: Die Äxte und Beile im mittleren Westdeutschland II (Prähistorische Bronzefunde) C.H.Beck, München 1984. ISBN 3406087167

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Putkikirves Wikimedia Commonsissa

• Putkikirves, Onsikirves, Holkyxa, Tüllenbeil, Socketed axe: Europeana
• Holkyxa, DigitaltMuseum