Ononjoen taistelu

Nelivuotisen sisällissodan jälkeen prinssi Zhu Distä tuli Ming-dynastian kolmas keisari. Hän otti hallitsijanimekseen ikuista onnea tarkoittavan sanan Yongle. Mongolien ja kiinalaisten välit kiristyivät, sillä ennen keisariuttaan Yongle oli käynyt sotia mongoleita vastaan. Vuonna 1409 Yongle yritti hieroa rauhaa mongoleiden kanssa ja laittoi lähettiläs Kuo Tsin matkaan neuvottelemaan sopimuksesta kansojen välille. Sen sijaan Bunyashiri ja hänen neuvonantajansa mongolipäällikkö Arutai haastoivat Kiinan jatkamaan taistelua tappamalla lähettilään. Yongle lähetti kenraali Chiu Fun johtaman suuren rangaistusretkikunnan matkaan. Aiemmissa sodissa kokemusta kerännyt keisari varoitti Chiu Futa suhtautumasta ylimielisesti viholliseen, mutta turhaan. Mongolit ottivat selvän voiton kiinalaisista Kerulenjoen taistelussa 23. syyskuuta 1409. Vaikka tappioita ei kertynyt paljoa joukkojen määrään nähden Chiu Fu surmattiin.[1]

Tämän jälkeen Yongle näki viisaaksi johtaa seuraava taistelu itse. Talvella 1409 hän alkoi muodostaa uutta armeijaa, ja maaliskuussa 1410 siihen kuului jo yli 100 000 miestä.[1] Joissakin lähteissä vahvuudeksi on mainittu jopa 300 000 miestä.[3] Tarvikkeita ja ruokaa kuljetti 30 000 vankkurin kuormasto. Yongle marssitti armeijansa Kerulenin pohjoisille rannoille. Lähestyessään vihollista hän huomasi mongolien joukkojen olevan järjestäytymättömiä. Prinssi Bunyashiri yritti järjestää yhteistä operaatiota kiinalaisia vastaan, mutta kun Arutai sai tietää Yonglen armeijan suuresta koosta hän pakeni joukkoineen itään. Yonglen ja Bunyashirin joukot kohtasivat Ononjoen varrella 15. kesäkuuta 1410. Taistelussa keisari Yongle tuhosi mongolien pääjoukon ja Bunyashiri onnistui pakenemaan länteen pienen osaston kanssa. [1]

Bunyashiristä ei ollut enää sotilaallista uhkaa ja hänet surmasi kilpaileva mongolisotaherra Mahmūd kaksi vuotta myöhemmin.[3] Yonglen armeija jatkoi marssimista Arutain perässä. Yongle lähetti neuvottelijoita tiedustelemaan mahdollista antautumista. Kiinalaisten kirjoitusten mukaan Arutai olisi ollut halukas luovuttamaan, mutta hänen soturinsa kieltäytyivät. Toinen mongolijohtajista kohtasi oman tappionsa Jing Luzhenin taistelussa heinäkuussa 1410.[1][2] Yongle onnistui rauhoittamaan maansa pohjoisrajan, mutta vain hetkeksi, sillä toinen mongoliheimo, Oiratit muodostivat nyt uuden uhan.[3]

• Luther Carrington Goodrich, Zhaoying Fang: Dictionary of Ming Biography, 1368-1644. Columbia University Press, 1976. ISBN 0231038011.
• Tony Jacques: Dictionary of Battles and Sieges. Greenwood Press, 2007. ISBN 0-313-33536-2.
• Frederick W. Mote, Denis Twitchett, John King Fairbank: The Cambridge History of China. Cambridge University Press, 1988. ISBN 0521243327.