Onni Veijonen

Veijonen opiskeli nuorena lausuntaa Ilmari Räsäsen johdolla, sekä laulua opettajanaan muun muassa Väinö Sola. Näyttelijänuransa hän aloitti Eero Alpin kiertueella vuonna 1917. Ajan tavan mukaan Veijonen oli muutaman vuoden jaksoin kiinnitettynä Viipurin Työväen Teatteriin ja Kotkan Näyttämölle sekä Oulun, Tampereen ja Turun teattereihin. Vuosina 1935–1940 hänellä oli kiinnitys Helsingin Työväen Teatteriin. Näyttelijä Matti Aro kertoo historiikissaan: ”Onni Veijonen – – oli eräs teatterin vahvimmista voimista ja ehdottomasti henkilökunnan värikkäin hahmo monessakin mielessä.”[1]

Veijonen oli paljon mukana myös rintamakiertueilla. Näytellessään Äänislinnan kesäteatterissa hän joutui useamman kerran putkaan, mikä johti näytäntöjen peruuntumiseen ja lopulta Veijosen erottamiseen.[1]

Veijosen näyttämörooleja eri teattereissa olivat muun muassa nimiosat näytelmissä Hänen poikansa ja Nuori mylläri, Ihmisten kapinan Robert ja Nummisuutarien Esko. Hän näytteli myös muun muassa opereteissa Bajadeeri, Mustalaisruhtinatar (kreivi Boni) ja Iloinen leski (Danilo). Lisäksi Veijonen teki esimerkiksi Tonion osan Gaetano Donizettin oopperassa Rykmentin tytär.[1]

Veijonen esiintyi parissakymmenessä elokuvassa, ja teki ensimmäiset filmiroolinsa jo 1920-luvulla. Hänellä oli tilanomistaja Karhunheimon osa mykkäelokuvassa Kilu-Kallen ja Mouku-Franssin kosioretki (1920). 40-minuuttisessa humoreskissa Sunnuntaimetsästäjät (1921) hän esitti niin ikään tilanomistajaa Jallu Äkkiväärää.[1]

Veijosen aktiivisin elokuvakausi käsitti vuodet 1938–1942, jolloin hän näytteli 14 elokuvassa. 1930-luvulla hän teki isompia sivurooleja muun muassa elokuvissa Tee työ ja opi pelaamaan (1936), Laulu tulipunaisesta kukasta (1938), Aktivistit (1939) ja Miehen tie (1940). Merkittävimmän roolinsa hän teki johtaja Kontiokorpena elokuvassa Ketunhäntä kainalossa (1940). Veijonen ja Matti Jurva esittivät propagandistisia sketsejä ja lauluja Suomi-Filmin sotilaspiloissa.[1]