Onni Suuronen
Onni Suuronen (28. elokuuta 1923 Kangasniemi – 9. tammikuuta 2014 Jyväskylä)[1] oli suomalainen surmanajaja. Hän oli myös Suomen suurimpiin ja vanhimpiin tivoleihin kuuluvan Tivoli Suurosen perustaja. Se aloitti toimintansa vuonna 1949.[2]
Ura
Suuronen työskenteli nuorena renkinä ruokapalkalla[3] ja kävi kävi jatkosodan jälkeen seppäkoulun Mikkelissä. Vuonna 1947 hän siirtyi sepäksi Sirkus Sariolan palvelukseen. Suuronen kengitti sirkushevosia ja rakensi Keravalla sirkuksen surmanajajille niin sanottuja surmanajopyttyjä kiinnostuen myös itse lajista. Hän alkoi itse ajaa moottoripyörällä vuonna 1948 ja kiersi toisen surmanajajan Esa Paltilan kanssa kesän Sirkus Sariolan mukana. Seuraavana keväänä miehet päättivät ryhtyä itsenäisiksi yrittäjiksi. He hankkivat oman pytyn ja rakensivat myöhemmin myös surmanajoauton, jolla ajoivat ensimmäistä kertaa Mikkelin talvimarkkinoilla 1950.[4]
Onni Suuronen ja Esa Paltila olivat myös Linnanmäen huvipuiston alkuperäisiä esiintyjiä. Heidän surmanajotynnyrinsä oli huvipuistossa sen avajaispäivästä 27. toukokuuta 1950 lähtien neljän kuukauden ajan, jonka jälkeen Suuronen ja Paltila lähtivät jälleen kiertämään maata. Suuronen jatkoi yhteistyötä Paltilan kanssa vielä muutaman vuoden ajan, jonka jälkeen lunasti hänen osuutensa tynnyristä itselleen. 1950- ja 1960-luvuilla Suuronen kiersi enimmäkseen yksin, joista neljän vuoden ajan Tivoli Sariolan mukana. Vuonna 1971 hän sai kumppanikseen silloin 17-vuotiaan poikansa Kalevin. Surmanajotynnyrin lisäksi Tivoli Suurosen mukana kiersi alusta lähtien myös muita esiintyjiä, kuten taikureita ja klovneja sekä erilaisia huvipuistolaitteita.
Onni Suuronen jatkoi surmanajoa aina 1990-luvun alkuun saakka ja esiintyi viimeisen kerran kesällä 1995 muutaman vuoden tauon jälkeen.[4] Myöhemmin hän kiersi Tivoli Suurosen mukana viimeisiin elinvuosiinsa saakka.[3] Vuonna 2004 valmistui Suurosista kertova Yleisradion dokumentti Tosi tarina: Surmanajaja elää. Samana vuonna Kansainvälinen tivoli- ja sirkusalan järjestö palkitsi Onni Suurosen hänen elämäntyöstään Italian Riminissä.[5]
Lähteet
- Vuori, Suna: Muistot: Onni Suuronen HS.fi. 5.2.2014. Viitattu 29.10.2015.
- Tivoli Suuronen Huvipuisto.net. Viitattu 4.2.2014.
- Maailman ympäri 40 vuodessa (Arkistoitu sivu) Demari.fi. 19.5.2010. Viitattu 29.10.2015.
- Tivoli Suurosen historia Huvipuisto.net. Viitattu 4.2.2014.
- Surmanajaja Onni Suuronen on kuollut HS.fi. 4.2.2014. Viitattu 4.2.2014.