Onni Petäys

Sulo Onni Petäys, sukunimi vuoteen 1905 Friberg (31. tammikuuta 1885 Tuusula – 17. maaliskuuta 1946 Helsinki) oli suomalainen hovioikeudenneuvos ja korkeimman oikeuden oikeusneuvos.[1][2]

Petäyksen vanhemmat olivat rakennusmestari Salomon Friberg ja Leena Mariana Junttiin. Hän pääsi ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta 1903 ja opiskeli Helsingin yliopistossa suorittaen oikeustutkinnon 1906. Petäys sai varatuomarin arvon 24-vuotiaana 1909.[1] Tämän jälkeen hän toimi muutaman vuoden kanslistina senaatin prokuraattorin virastossa.[3]

Petäys palveli Viipurin hovioikeudessa 1913–1928 aluksi asessorina ja viimeksi hovioikeudenneuvoksena 1928. Hänen nimityksensä Viipurin hovioikeuden jäseneksi tapahtui niin kutsutun toisen sortokauden aikana tilanteessa, jossa kyseisen hovioikeuden siihenastiset jäsenet olivat joutuneet yhdenvertaisuuslain vastustamisen vuoksi Krestyn vankilaan Pietariin.[3] Hän oli Hollolan tuomiokunnan tuomarina 1928–1930 ja korkeimman oikeuden oikeusneuvoksena 1930–1946. Hän oli Suomen ensimmäinen sotatuomari vuosina 1920–1938.[1][4]

Vuonna 1943 Petäys oli Korkeimman oikeuden viidestä jäsenestä ainoa, joka puolsi kuolemaantuomitun Martta Koskisen armonanomusta. Ennen tätä hän oli keskustellut Koskisen asiasta sotaylituomari Sakari Sohlbergin kanssa, jonka mielestä Koskinen oli vain avunantaja eikä kommunistinen vakooja. Presidentti Risto Ryti kuitenkin hylkäsi anomuksen, ja Koskisesta tuli viimeinen Suomessa oikeuden päätöksellä teloitettu nainen.[5]

Petäys toimi valtioneuvoston 1945 asettaman sotasyyllisyystutkijalautakunnan puheenjohtajana. Lautakunnan tehtävänä oli tutkia ketkä olivat vaikuttaneet siihen että Suomi joutui jatkosotaan kesällä 1941. Hänen lähimpänä toimeksiantajanaan oli silloinen oikeusministeri Urho Kekkonen. Pääministeri J. K. Paasikivi korosti Petäykselle, että sotasyyllisyysprosessi oli hoidettava mahdollisimman nopeasti ja siten, ettei se olisi muodostunut farssiksi. Petäys teki loka- ja marraskuussa 1945 neljäkymmentä asiaan liittyvää kuulustelua, enimmillään yhdeksän kuulustelua päivässä. Kuulusteltavina oli muiden muassa entinen presidentti Ryti, sodan aikaisten hallitusten jäseniä, kansanedustajia ja puolustusvoimien korkeimpia upseereja.[3] Kuulusteltuna oli myös presidentti Mannerheim, jonka saattoi Petäyksen mielestä rinnastaa sotasyyllisenä sota-ajan presidentti Risto Rytiin. Liittoutuneiden valvontakomissio kuitenkin viestitti hänelle, ettei Mannerheimia tule asettaa syytteeseen.[4][5]

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin syytteet valmistellutta tutkijalautakuntaa johtanut Petäys surmasi itsensä vajaa kuukausi tuomioiden julkistamisen jälkeen, 17. maaliskuuta 1946. Petäyksen kerrottiin joutuneen ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana ylivoimaiseen hermopaineeseen ja Neuvostoliiton suoranaisen painostuksen kohteeksi.[6] Myös Suomen yleisen mielipiteen paheksunta syyttäjiä kohtaan vaikutti esimerkiksi unettomuutena Petäykseen.[4] Uudessa Suomessa 20. maaliskuuta 1946 julkaistussa yhden palstan kuolinilmoituksessa Petäyksen sanottiin ”nukkuneen ikiuneen”. Sanavalinta saattoi viitata Petäyksen jo pitkiä aikoja kärsimään unettomuuteen. Vuonna 2015 ilmestyneen Suomi sodan jälkeen -kirjan kirjoittajat, filosofian tohtorit Antero Holmila ja Simo Mikkonen ovat luonnehtineet Petäystä ”sotasyyllisyysprosessin varsinaiseksi uhriksi”.[5]

Petäys oli naimisissa 1911–1919 Edith Charlotta Kaliman (ent. Landgren) kanssa. Liitto päättyi avioeroon.[2][1][4]